Pääsiäisen perinteistä ei ensimmäiseksi tule mieleen kuhertelu ja ilonpito. Mutta pieni kansatieteellinen selvitys paljastaa tapoja, joissa maalliset traditiot ovat eläneet kristillisen piinaviikon rinnalla.
Aloitetaan kotimaasta.
Pohjanmaalla poltettavilla pääsiäiskokoilla eli valakioolla on ollut monta tarkoitusta. Tulen ja savun avulla on karkotettu varastelevia noitia eli trulleja, jotka ovat liikuskelleet lankalauantaina varastelemassa navetoissa ja lampoloissa.
Kokoilla on pohjolaisittain myös trossattu. Eli kerskuttu, tehty suurempi kokko kuin naapurikylässä, kertoo Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) arkistotutkija Liisa Lehto artikkelissaan.
Mutta kolmas kokkojen merkitys yllättää: nuorison seurustelu ja ilonpito.
Kuunnellaanpa ylihärmäläistä paappaa, jonka lausunnon kansanperinteen kerääjä Samuli Paulaharju tallensi vuonna 1930: ”Silloon kun minä olin nuari, niin pääsiäästä mentiin polttamhan, ja se oli oikeen tykö kuuluva. Silloon myös pääsiääspesä tehthin, mentin flikkaan tyä friijoohin, ja otethin pää kainalhon tai riihilaroosta otethin olkia ja poltethin ja ihmisiä oli kovasti kattomas.”
Flikkaan tyä friijoohin. Pohjalaisen kaverini mukaan se tarkoittaa riiaamista. Savun lisäksi lankalauantain ilmassa oli siis sutinaa.
Paulaharjun raportin mukaan valkeiden polttamisen jälkeen perinteenä oli kiivetä katolle kuuntelemaan ”yön kummajaisia”. Usein enteet tiesivät kuolinsanomia, mutta samalla saattoi kysäistä tulevasta avioliitosta karsinassa olleelta sialta. Jos sika röhkäisi, vastaus oli myönteinen.
Riiaamiseen viittaavat myös muutamat eurooppalaiset perinteet. Kuten puolalainen Śmigus-Dyngus, jonka voisi suomentaa ”märkämaanantaiksi”.
Oikeastaan kyseessä on kaksiosainen traditio, kertoo puolalainen kulttuuriin erikoistunut culture.pl-sivusto.
Perinteen juuret ovat luultavasti 1300-luvulla, mutta mukana on viitteitä esikristillisistä kevään tuloa juhlistavista rituaaleista. Alun perin kyse on ollut tavallaan kahdesta perinteestä, jotka ovat yhdistyneet.
Śmigus viittaaa virpomista muistuttavaan tapaan, jossa jalkoja on läiskitty palmunlehdillä tai pajunvitsoilla pääsiäismaanantaina. Läiskinnän jälkeen jalkojen päälle on heitetty kylmää vettä. Dyngus on tarkoittanut sitä, että kohde on voinut pelastautua antamalla pieksäjälleen koristellun munan.
Nykyään Śmigus-Dyngus tarkoittaa Puolassa kansallista vesisotapäivää, johon osallistuvat muutkin kuin nuoret. Ämpäreiden lisäksi aseina ovat vesipyssyt, pullot ja ikkunoista viskottavat vesi-ilmapallot.
Esimerkiksi Tšekissä, Slovakiassa ja joissain Unkarin osissa tunnetaan Śmigus-Dyngusin sukulaisrituaali, jossa on mukana ripaus enemmän riiustelua.
Pääsiäismaanantaina miehet lähtevät aamulla kiertämään ovelta ovelle. Heillä on mukanaan pajusta tehtyjä koristeellisia pääsiäisvitsoja. Kun ovi avataan, mies laulaa luikauttaa naiselle ensin keväisen veisun, joka kertoo munista ja hedelmällisyydestä.
Laulun jälkeen nainen kääntää selkänsä ja mies antaa naiselle piiskaa. Piiskaamisen on tarkoitus tuoda terveyttä, kauneutta ja hedelmällisyyttä seuraavaksi vuodeksi. Esimerkiksi tšekin kielessä vitsan nimi on pomlázka, joka viittaa nuorentumiseen.
Mutta jos virpova mies saapuu vitsoineen naisen ovelle vasta puolenpäivän jälkeen, nainen voi heittää miehen päälle sangollisen kylmää vettä.