Rakkaat ystävät! Viimeksi palstalla pääsi ääneen nimimerkki Tyttö 18 v, jota ahdisti patriarkaatissa eläminen. Helena haluaa vastata hänelle:
”Teksti oli lyhyydessään kuin valmis runo, kirjan nimi tai alaotsikko. Tekisi mieli sanoa tytölle: ’Kirjoita lisää! Se helpottaa. Pelkistämisen kyky sinulla jo onkin.’”
Myös viesti Timo Laukkaselta lämmitti sydäntäni:
”Vastauksesi 18-vuotiaan patriarkaalisuuden aiheuttamaan toivottomuuteen oli erinomainen. Samalla tavalla olisi hyvä vastata myös ilmastoahdistukseen ja muuhun toivottomuuteen.”
Empatianne liikuttaa minua, kiitos kirjeistänne!
Minua ihmetyttää välillä, miksi joidenkin ihmisten kanssa puhelinkeskustelu sujuu rytmikkäästi ilman pitkiä taukoja tai päälle puhumista. Joidenkin kanssa taas rytmi on koko ajan sekaisin, vaikka keskustelu olisi pitkäkin. Syytän tietysti itseäni, joten olisin iloinen, jos Sisko voisi antaa vinkin, miten välttää ongelma.
– Oppia ikä kaikki
Tähän kysymykseen etsivät tällä kertaa vastausta tohtorikoulutettava Katri Hiovain ja Helsingin yliopiston fonetiikan ja puhesynteesin koko tutkimusryhmä!
Pulmaan liittyy muutamia puheen havaitsemiseen liittyviä asioita.
Sujuva keskustelu ei perustu pelkästään kuuloaistiin. Kun emme näe keskustelukumppanin kasvoja, emme pysty ennustamaan eleiden ja ilmeiden perusteella, milloin toisen puheenvuoro alkaa. Visuaalinen informaatio tilanteesta puuttuu. Näin puhelimessa mutta myös esimerkiksi maskin kanssa.
Varsinaisen puheen lisäksi myös nonverbaalisilla tekijöillä, kuten hengityksellä, on olennainen osa keskustelun dynamiikassa: puheenvuoro aloitetaan sisäänhengityksellä. Puhelimitse käyty keskustelu on siis hyvin herkkä häiriöille, jotka liittyvät esimerkiksi vuoronvaihtoon ja sen ajoittamiseen.
Puhelimessa käytävässä keskustelussa on välttämätöntä kuulla jonkinlaista äänipalautetta keskustelukumppanilta.
Palautteella vahvistetaan, että viesti menee perille, ja se koostuu usein lyhyistä sanoista tai äänteistä: mm, hm, joo, niin, ja niin edelleen.
Kasvokkain käydyssä keskustelussa palautetta annetaan enemmän kehonkielellä, kuten nyökkäilyllä tai katseen kohdistamisella.
Palautteen antamisessakin on yksilöllisiä eroja, ja jos palautetta saadaan totuttua vähemmän, keskustelun dynamiikka saattaa häiriintyä.
Se, kuinka paljon siedämme päällekkäin puhumista ja toisaalta hiljaisia hetkiä keskustelussa, on osin kulttuurisidonnaista.
Yleisesti ottaen ihmiset kuitenkin pyrkivät välttämään päälle puhumista sekä hiljaisuutta vähän kaikkialla.
Tällaisista universaaleista säännöistä huolimatta sekaannuksia ilmenee esimerkiksi puhelimen heikentämän äänenlaadun vuoksi.
Sitten on vielä yksi mahdollinen syy haasteisiin, nimittäin modernien teknologioiden tiedonsiirtomenetelmät. Esimerkiksi bluetooth-yhteys voi aiheuttaa viivettä keskusteluun niinkin paljon, että keskustelu vaikeutuu entisestään.
Kun Neuvostoliiton nimeä aikoinaan käännettiin muille kielille, jätettiin usein sana ”sovet” kääntämättä. Näin ainakin Euroopan suurissa kielissä. Suomessa (ja Virossa) päädyttiin kuitenkin kääntämään se ”neuvostoksi". Tiedämmekö, kuka vastasi käännöksestä, ja miksi tällaiseen ratkaisuun päädyttiin?
– Aki Lehtinen
Tätä varten sai käännellä kiviä! Lopulta apuun löytyi venäjän kielen yliopisto-opettaja Esa Anttikoski.
Suomessa venäjän sovet-sanan käännökseksi oli jo 1800-luvulla vakiintunut neuvosto (esimerkiksi gosudarstvennyi sovet – valtakunnanneuvosto).
Suomalaisissa lehdissä oli kirjoitettu Venäjän työläisneuvostoista vuosien 1905–1906 vallankumoustapahtumien yhteydessä, ja ennen bolsevikkivallankumousta käyttöön tulivat myös sotilas- ja talonpoikaisneuvostot.
Tarvetta venäjän sovet-sanan lainaamiselle ei siis suomen kielessä ollut.
Neuvosto on luonteva suomennos sanasta sovet: neuvo, neuvosto.
Anttikosken mukaan ruotsista lainattua sovjet(ti)-sanaa käytettiin suomalaisessa lehdistössä toisinaan 1920-luvulta lähtien väheksyvässä ja halventavassa merkityksessä puhuttaessa neuvostoyhteiskunnan kielteisistä ilmiöistä.
Venäjällä ilmestyneissä suomenkielisissä julkaisuissa puhuttiin kuitenkin johdonmukaisesti Neuvostoliitosta.
”Länsimaisiin kieliin sovet-sana lainattiin kuvaamaan vieraan yhteiskunnan ilmiötä, jolle porvaristo antoi negatiivisen ja äärivasemmisto positiivisen merkitysvivahteen”, Anttikoski kirjoittaa.
”Suomessa ja Virossa suhde Venäjään ja venäjän kieleen oli läheisempi, ja molempien maiden kommunistit harjoittivat Venäjällä laajaa julkaisutoimintaa. Suomi ja viro olivat myös nuoria sivistyskieliä, joiden kehitystä leimasivat puristiset, äidinkielen ’puhtautta’ korostaneet pyrkimykset. Siksi venäjän sovet-sana ei koskaan kunnolla vakiintunut kumpaankaan kieleen.”