Koska siinä on hyvä - Sunnuntai | HS.fi

Pitkään suvussa ollut keinutuoli on kodissa päivittäisessä käytössä, mies kirjoittaa. Ja se sijaitsee hänen lempipaikallaan.­

Koska siinä on hyvä

HS pyysi viime viikolla lukijoilta kuvia heidän kotinsa lempipaikasta. Kuvia tuli sadoittain.


1.5. 2:00 | Päivitetty 1.5. 13:34

Valokuvassa näkyy nahkasohvalla nukkuva koira. Sohvan suojana on viltti, mutta se on osin valahtanut lattialle. Koira on varmaan tyrkkinyt sen syrjään. Taitaa siitä olla mukavampi makoilla sohvan nahkapäällysteen päällä kuin viltillä.

Valokuvan tunnelma on seesteinen ja kotoisa. Ei ihme, että kyseessä on koiran omistajan kodin lempipaikka.

HS pyysi viime sunnuntaina lukijoita lähettämään kuvia kotiensa lempipaikoista. Niitä tulikin satoja – kiitos siitä!

Koirakuva on yksi niistä. Se onkin sykähdyttävä.

Mutta se ei ole vain lutuinen kuva koirasta. Se on myös tutkimusaineistoa, jota on tarkoitus tarkastella visuaalisen sosiolo­gian keinoin.

Olohuoneen sohva on hankittu Brysselistä vuonna 1995. ”Tässä luetaan, nautitaan musiikista, haitarin sulosävelistä, kuunnellaan radion uutisia”, nainen kertoo. Myös Nisse-koira arvostaa sohvan syliä. Tutkijat kommentoivat kuvaa myöhemmin jutussa.­

Visuaalinen sosiologia hyödyntää valokuvia, videoita ja muita vi­suaalisia elementtejä sekä analyysikohteena että apuvälineenä jonkun muun asian analysoimisessa.

Kodeista otetuista valokuvista voi esimerkiksi tutkia, miten ihmiset luovat elämäänsä ja viihtyvyyttään lisääviä ratkaisuja – jotka eivät arkkitehdille ole välttämättä tulleet mieleenkään.

Arkkitehdin suunnitelmissa joku tila on suunniteltu johonkin käyttötarkoitukseen, mutta asukas käyttää sitä kuitenkin ihan muuhun.

Näillä ratkaisuillaan ihmiset tekevät asunnosta oman kodin.

Ja lempipaikkakuvien kautta voidaan yrittää selvittää, mitkä ovat kodin ominais­piirteitä.

Kyse on nimittäin vuorovaikutuksesta. Kuvassa voi olla sohva, mutta sen merkitys voi sohvan omistajalle olla paljon muutakin kuin pelkkä istuin.

Tästä asiasta minäkin tiedän jotain, sillä oma henkilökohtainen suhteeni olohuoneemme sohvaan on paljon syvempää kuin ihmisen ja huonekalun normisuhde. Pötköttelen nimittäin kyseisellä lökösohvalla huomattavan osan kotonaoloajastani. Se on rakas paikka. Siinä on mukava olla.

Jos visuaalisessa sosiologiassa on tutkittavana suuria kuva-aineistoja, niistä voidaan laskea tiettyjen asioiden esiintymis­tiheyttä. Lempipaikkakyselyssä tutkijoiden on tarkoitus toteuttaa tätä myös teko­älyn avulla. Tekoäly tunnistaa kuvista esimerkiksi pöydän, tuolin, taulun tai sohvan.

Ja sohvia ja nojatuoleja näistä lukijoiden lähettämistä kuvista totta tosiaan löytyy. Lökösohva tuntuu olevan aika monen muunkin lempipaikka.

”Istun nojatuolissa lukemassa, puhumassa puhelimessa, kiikaroimassa lintuja, meditoimassa tai vain katselemassa lahdelle”, helsinkiläisnainen kertoo. ”Näkymä on joka päivä ja eri vuodenaikoina erilainen.”­

Omakotitalon yläkerrasta löytyy kirjasto ja työhuone.­

”Kevätaurinko paistaa ja lämmittää. Kukat viihtyvät ja aloittavat kukinnan aikaisin. Luen, neulon, juon kahvit ja nukun usein päivänokoset verannalla. Lemmikkini kissat Pirpana ja Sumu sekä Emppu-koira ovat seuranani.”­

  Lempipaikkakuvia analysoiva ryhmä ei koostu vain sosiologeista. Se on monitieteinen ryhmä, johon kuuluu sosiologien lisäksi arkkitehtejä ja sosiaalipolitiikan, terveystieteiden ja gerontologian tutkijoita.

Unohdetaan silti tässä vaiheessa representaatio, affordanssi, semioottinen analyysi ja muut tiedeihmisten käsiteapparaatit.

Sen sijaan kysytään, mitä tutkijat siinä koirakuvassa näkevät.

Tutkijat eivät siis tiedä kuvan lähettäjän ikää, sukupuolta, paikkakuntaa tai mitään muutakaan. He saavat vain sähköpostiinsa valokuvan, jossa koira makaa sohvalla.

”Fiilis on jotenkin sunnuntainen ja pysähtynyt”, Katja Maununaho luonnehtii valokuvaa.

Hän on arkkitehti, joka tutkii Tampereen yliopistossa asumista ja työskentelee myös omassa suunnittelutoimistossaan käytännön projektien parissa.

Maununahon mukaan luonnonvalo on tunnelmallisen kuvan kannalta olennainen. ”Ei vain tämän huoneen valo vaan myös seuraavan. Niistä muodostuu tiettyä rytmiä tilaan.”

Maununaho kertoo kuvittelevansa, että valokuvaajan takana on toinen oviaukko. Kyseessä voisi olla jonkinlainen useamman huoneen tilasarja, jonka läpi voi kävellä. Vanha lautalattia ja ikkuna- ja ovikarmit kertovat, että kyseessä ei ole ihan uusi rakennus.

”Taulut seinällä kertovat, että paikan tunnelmaan on haluttu panostaa”, Maununaho arvioi.

Sakari Kainulainen kertoo jääneensä pohtimaan, kuka asunnossa asuu.

”Onko kyseessä vanha pariskunta kartanossa vai nuori hipsteri Kalliossa?”

Erityistä huomiota hän kiinnittää paperitolloon, joka pitää ikkunaa kiinni.

Kainulainen on Diak-ammattikorkeakoulun asiantuntija, joka tutkii ihmisten hyvin- ja pahoinvointia sekä kehittää niihin liittyviä palveluita. Hän on Turun ja Itä-Suomen yliopiston dosentti.

”Ja Muumi-muki akkunalla”, Kainulainen kirjoittaa. Hän korostaa, että pitää käyttää ikkunasta nimenomaan akkuna-sanaa, koska se sopii kontekstiin.

Jenni Kulmala on Tampereen yli­opiston gerontologian Tenure track -professori, joten hän lähestyy valokuvaa tietysti ikäihmisten näkökulmasta.

”Mikäli asunnossa asuu kovinkin iäkäs ihminen, on tässä kodissa nähtävissä myös vaaranpaikkoja esimerkiksi kaatumisriskin kannalta. Valaistus on heikohko, kynnykseen tai lattialla olevaan palloon tai mattoon voi kompastua ja puulattia on mahdollisesti liukas”, Kulmala kirjoittaa.

Kulmala muistuttaa, että koronan takia ikäihmisiä on kehotettu jäämään kotiin ja välttämään ihmiskontakteja. Kuvan ottajalla mahdollista kontaktityhjiötä on kuitenkin onneksi täyttänyt eläinystävä.

Myös Elli Aaltonen ilahtuu kuvan koirasta, sillä hän on koiraihmisiä itsekin.

Aaltonen on Tampereen yliopiston osa-aikainen työelämäprofessori. Aiemmin hän työskenteli Kelan pääjohtajana.

”Sohvalla on ihmisen paras ystävä, luotettava, kuunteleva ja yksinäisyyttä poistava, liikettä omistajalleen antava”, Aaltonen kommentoi.

Vaikka se ei suoranaisesti kuvaan liitykään, Aaltonen toivoo, että ikäihmiset voisivat ottaa seniorikoteihin, hoiva­koteihin ja jopa laitoksiin lemmikin mukaan.

”Toivoisin, että yhteisöasuminen kehittyisi niin, että yhteiseen tilaan mahtuisi koira tai kissakin.”

Aaltonen toivoo myös, että muuttoa pois omasta kodista ei tarvitsisi välttämättä edes tehdä. Tätä voitaisiin hänen mukaansa edistää sillä, että suunnittelussa yhdistettäisiin nykyistä paremmin arkkitehtuuri, teknologia, turvallisuus, hoiva, hoito ja hyvinvointi.

Juho Saari on Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori ja yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani. Hän on myös lempipaikkatutkimuksen vetäjä.

Koirakuvaa katsellessaan Saari herkistyy suorastaan lyyriseksi.

”Lämmin rapsutus ja paikalleen juurtunut kokonaisuus. Tuossa on oltu juuri noin pitkään. Muutokselle ei ole tarvetta, koska siinä on hyvä.”

Tutkijaryhmä pyytää edelleen lisää kuvia kotien lempipaikoista. Kyselyyn pääsee vastaamaan tästä linkistä. Lomake avautuu uudelle sivustolle.

”Työtila, jossa maalaan”, nainen kertoo olohuoneen lempipaikastaan.­

Nainen kertoo viettävänsä kotona suurimman osan ajastaan makuuhuoneen sängyssä. ”Kumppanini on alasti koko ajan, koska etäluennoilla ei pidetä kameraa päällä. Vaatteet puetaan vain ulos mennessä”, hän kertoo. Pariskunta syö vain sängyssä tai ravintolassa.­

”Näen elämää ulkona, erityisesti lintuja”, nainen kuvailee olohuoneessa sijaitsevaa lempipaikkaansa.­

”Keittiökomero, jossa pieni pöytä. Istun rauhassa pari tuntia kahvia juoden, lehteä lukien ja radiota kuunnellen. Ikkunasta näkyy vanha kirkko.”­

”Kuvassa istun takkatulen vieressä lepotuolissa viltti jaloillani. Merkityksellistä, mukava olo – hetki kuunnella vain takkatulen ritinää ja olla tekemättä mitään.”­

”Jumppaan ja katson telkkaria tuosta paikasta.”­

Kangaspuilla kutovan naisen lempipaikka on keittiön pöydän päädyssä, jossa hän aloittaa päivänsä kahvilla ja sanomalehdellä.­

Kuoroharjoitukset on korona-aikana siirretty omaan olohuoneeseen.­

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai