Vappupallo Dipolin katossa - Sunnuntai | HS.fi

Vappupallo Dipolin katossa

Ensin Suomea rakensivat insinöörit, sitten sosiaalitieteilijät. Nyt maata muokataan taloustieteilijöiden manuaaleilla.

1.5. 2:00 | Päivitetty 1.5. 13:33

Marko Junkkari­

Lapsena vappupäivän kulku oli aina samanlainen: seurasimme vappumarssia, ostimme ilmapallon ja menimme vappulounaalle Dipoliin.

Perinteisiin kuului myös se, että jossain vaiheessa lounasta vappupallo kohosi Dipolin kattoon. Vaikka pallo oli sidottu umpisolmuun tuolin kahvaan, silti se aina jotenkin pääsi irti.

Isä muisteli lounaalla, miten oli teekkarina ollut rakentamassa Dipolia Otaniemeen. Lapsena mielsin asian niin, että koko valtava konferenssikeskus oli isän itse rakentama, vaikka isä toki selitti, että oli siellä rakennuksilla ollut muitakin hommissa.

Dipoli on monella tavalla merkittävä rakennus.

Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta TKY päätti Dipolin rakentamisesta 1960-luvun alussa. Se oli todella kallis hanke. TKY:n hallituksen puheenjohtajana vuonna 1962 toiminut Jaakko Ihamuotila on kuitenkin lehtihaastattelussa muistellut, että hinta ei teekkareita hirvittänyt.

Tulevaisuudenusko oli vahva, Ihamuotila kertoi. 1960-luku olikin optimismin aikaa. Uskottiin tieteeseen, teknologiaan ja rationaliteettiin. Uskottiin siihen, että huomenna on paremmin kuin tänään.

Insinööreillä oli iso rooli teollistuvan Suomen rakentamisessa. Kiinnostavaa on, että insinöörimäinen kehitysoptimismi laajeni myös muihin tieteenaloihin – etenkin sosiaalitieteisiin.

Hyvinvointivaltiota rakennettiin kuin paperikonetta. Sosiaalitieteilijät kirjoittivat rakentamista ohjaavat manuaalit. Professori Heikki Hiilamo on puhunut sosiaalipolitiikasta ”sosiaalisena insinööritieteenä”, jonka avulla Suomi teollistui, kaupungistui ja sovitteli yhteiskunnan ristiriitoja.

Nykyään taloustieteilijät ovat perineet sen aseman, joka 1960-luvulla oli sosiaalitieteilijöillä. Ekonomistit tekevät tämän päivän yhteiskunnallisen rakennustyön manuaalit.

Hallituksen puoliväliriihessä riideltiin tällä ja viime viikolla siitä, pitäisikö työllisyystoimien vaikutusarvioissa käyttää valtiovarainministeriön lukuja, kuten on ollut tapana. Vai huomioida muidenkin ministeriöiden arviot.

Kaikki viisaus ei asu valtiovarain­ministeriössä, joten on sinänsä hyvä, että poliitikot hakevat muitakin näkemyksiä. Mutta samalla hallituksen vasemmistopuolueiden tarve sivuuttaa valtiovarainministeriö näytti kovin tarkoitushakuiselta. Ne tiesivät saavansa muualta omiin tavoitteisiinsa sopivampia vaikutusarvioita.

Tutkijoiden tekemiin manuaaleihin ei enää luoteta poliitikkojen keskuudessa samalla tavalla kuin ennen. Taustalla lienee laajempikin ilmiö, jossa pessimismi on syrjäyttänyt tulevaisuudenuskoa ja yhteiskunnan perinteisiä instituutioita – myös tiedettä – kyseenalaistetaan vahvasti.

Amerikkalainen taloustieteilijä Alan Blinder on muotoillut ”talouspolitiikan Murphyn lain”.

Lain mukaan taloustieteilijöillä on vähiten vaikutusta talouspoliittisiin päätöksiin niissä asioissa, joista he eniten tietävät ja ovat keskenään samaa mieltä. Eniten ekonomisteilla on vaikutusta niissä asioissa, joista he vähiten tietävät ja joissa heidän keskuudessaan on suurin erimielisyys.

Puoliväliriihessä Murphyn laki ei toteutunut. Siellä ei tehty päätöksiä, joiden järkevyydestä taloustieteilijöillä olisi suuri erimielisyys. Tosin ei siellä tehty myöskään päätöksiä, joista ekonomistit olisivat yhtä mieltä. Tämä johtuu siitä, että rakenteelliset työllisyystoimet jäivät riihessä pää­osin tekemättä.

Mutta onko ylipäätään olemassa asioita, joista taloustieteilijät olisivat yhtä mieltä?

Internetistä löytyvässä Ekonomistikoneessa 90 Suomen johtavaa taloustieteilijää vastaa ajankohtaisiin kysymyksiin. Koneesta selviää, että käytännössä kaikki taloustieteilijät ovat yhtä mieltä siitä, että asuntojen vuokrasääntely on haitallista. Siitä huolimatta jotkut poliitikot väläyttelevät säännöllisin väliajoin sen käyttöönottoa.

Lähes täydellinen yksimielisyys ekonomisteilla on esimerkiksi myös siitä, että yritystuet vääristävät kilpailua ja niitä pitäisi karsia. Poliitikoilta karsiminen ei silti ole vuosien yrittämisestä huolimatta juuri onnistunut.

Entä sitten päinvastoin?

Ekonomistikoneen mukaan taloustieteilijät ovat hyvin erimielisiä siitä, kannattaako elinkeinotoiminnan arvonlisäverovelvollisuuden rajaa nostaa. Silti sitä nostettiin tämän vuoden alusta.

Myös kysymys siitä, onko romutuspalkkio tehokas keino uudistaa Suomen liikennettä vähäpäästöisemmäksi, jakaa taloustieteilijöiden näkemyksiä. Romutuspalkkio otettiin uudelleen käyttöön joulukuussa 2020.

Murphyn laki vaikuttaa siis myös Suomessa.

Lapsuuden vappuina isä tapasi ehdottaa, että jättäisin lounaan ajaksi ilmapallon autoon odottamaan. Vänkäsin vastaan, ja lopulta isä taipui. Varmaan hän diplomi-insinöörinä laski mielessään, että ei se pallo voi aina päätyä Dipolin kattoon.

Mutta sinne se päätyi.

Näin jälkikäteen täytyy tunnustaa, että saatoin joskus päästää pallon vaivihkaa irti. Oli niin hauska katsella, kun isä yritti saada pallon narusta kiinni kiipeämällä ravintolan pöydälle.

Kukaan ei loppujen lopuksi pysty täysin varmasti arvioimaan inhimillisen toiminnan vaikutuksia. Ei edes insinööri.

Tätä mietin, kun takana on kiihkeä politiikan viikko. Ja edessä ensimmäinen vappu ilman isää.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai