Vannon sen turve pääni päällä! - Sunnuntai | HS.fi

Vannon sen turve pääni päällä!

Talonpojat vannoivat valansa turve päänsä päällä. Nyt ikiaikaiselle tavalle olisi käyttöä politiikassa.

Politiikkaan tarvitaan turvevala. Se kävisi varmasti keskustan puheenjohtajalle.

16.5. 2:00

Turvekeskustelu on kiihtynyt, väitteitä lentelee kuin paakkuja suolla ja niitä myös kyseenalaistetaan.

Turveyrittäjien nokkamiehet esimerkiksi kertoivat, että Suomessa on turvetta kuin Norjassa öljyä ja turpeen määräkin lisääntyy kahden ydinvoimalan verran vuodessa. Geologian tutkimuskeskuksen asiantuntija Ylellä rohkeni epäillä.

Mutta mikä on totuus?

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai