Tappioissa piehtaroinnista syntyy omanlaisensa kiero kisa, jonka mestaruus menee kerta toisensa jälkeen Kanadaan - Sunnuntai | HS.fi

Vapisee kuin vaahteranlehti

NHL-seura Toronto Maple Leafs on niin tottunut häviämiseen, että tappion syitä etsitään jopa kirouksista.

Taas tuli turpaan. Toronton tähtipelaajat Mitch Marner (vas.) sekä Auston Matthews eivät onnistuneet pudotuspeleissä, ja Maple Leafsin kevät päättyi jälleen kerran lyhyeen. Taustalla maalivahti Jack Campbell.

6.6. 2:00 | Päivitetty 6.6. 19:10

Keväällä ja alkukesästä räknäillään monia erilaisia voitto- ja tappioputkia.

Ranska ei ole voittanut Euroviisuja 44 vuoteen. Englannin miesten jalkapallomaajoukkue ei ole voittanut arvoturnausta 55 vuoteen. Keskustapuolue on hävinnyt putkeen kuntavaalit, presidentinvaalit, eduskuntavaalit ja euro­parlamentti­vaalit.

Ja niin edelleen.

Urheilussa häviäminen voi joskus jatkua niin pitkään, että kannattajien tunteet vaeltavat pettymyksen, turhautumisen ja lamaannuksen kautta kohti mielentilaa, jossa koko asia lyödään leikiksi. Ja kun häviäminen senkin jälkeen jatkuu, ollaan vaiheessa, jossa tuska alkaa oudolla tavalla taittua kohti nautintoa. Tappioissa piehtaroinnista syntyy kiero juhla, sisäpiiriläisten oma saippuaooppera.

Tällä häviämisen mestaruustasolla pelaa jääkiekkoseura Toronto Maple Leafs.

Kanada on maailman tärkein jääkiekkomaa ja Toronto tärkein jääkiekkokaupunki. Maple Leafs on rikkaimpia ja seuratuimpia jääkiekkojoukkueita maailmassa.

Ongelmia on vain yksi: Maple Leafs ei pelaa voittavaa jääkiekkoa.

Tällä kaudella kaiken piti olla kunnossa. Nimekästä joukkuetta oli rakennettu ratkaisupelejä ajatellen. Nuorten tähtien rinnalla oli kokemusta. Lopputulos: yksi kaikkien aikojen nöyryyttävimmistä tappioista pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

Toronto ei ole voittanut mestaruutta 54 vuoteen. Kuiva kausi on NHL-historian pisin. 17 vuoteen se ei ole voittanut edes yhtä ainoaa pudotuspelisarjaa.

Kaupungissa ollaankin siirrytty tasolle, jossa tappion syitä haetaan jopa kirouksista.

Edellisen kerran Toronto voitti Stanley Cupin vuonna 1967. Mestaruuden jälkeen joukkueen runkopuolustaja Larry Hillman halusi palkankorotuksen. Hän pyysi 20 000 dollaria kaudessa, mutta Toronto tarjosi 500 dollaria vähemmän.

Hillman meni korpilakkoon, joka kesti 24 päivää. Jokaiselta päivältä hänen palkastaan pidätettiin 100 dollaria. Kun Hillman vaihtoi seuraa hän ilmoitti, että Toronto ei voittaisi mestaruutta ennen kuin hänen menettämänsä 2 400 dollaria olisi palautettu. Uhkaus tunnetaan nimellä Hillman Hex, Hillmanin kirous.

Kului vuosia ja Larry Hillman lopetti peliuransa. Kului kymmeniä vuosia, tuli uusia mestareita, mutta Toronto vain hävisi. Hillman Hexin aikana se ei ole päässyt kertaakaan edes loppuotteluun.

Vuonna 2014 joukkue aloitti jälleenrakennusprojektin. Seuran johtoon nousi entinen suurpelaaja Brendan Shanahan. Värvättiin nuoria lupauksia joista kasvatettiin tähtiä.

Keväällä 2017 kaupungissa vietettiin vaahteranlehtipaitojen tuoreimman mestaruuden 50-vuotisjuhlaa. Larry Hillman ilmoitti, että hänen kirouksensa päättyisi tasavuoteen. Myös seura tuli vastaan. Brendan Shanahan pyysi Leafsin hallitusta maksamaan Hillmanille mainitut 2 400 dollaria. Siihen suostuttiin – korkoineen.

Hillmanin mukaan olisi ollut edullisempaa maksaa rahat jo aikanaan eikä tuhlata kymmeniä miljoonia vuodessa nykypelaajien palkkoihin. Hehän eivät voineet kirouksen takia voittaa.

Toronton 53 vuoden vaellus ilman mestaruutta on pohjoisamerikkalaisen ammattilaisurheilun surkeimpia saavutuksia. Ja tappioputki vain jatkuu. Vaikka Hillman Hex on päättynyt, kirouksia tiedetään olevan muitakin.

Mutta onhan maailmassa aikaa. Rauman Lukko voitti jääkiekon SM-kultaa 58 vuoden tauon jälkeen. Baseball-seura Chicago Cubs voitti mestaruuden 108 vuoden yrittämisen jälkeen – ja pääsi eroon niin sanotusta Billy-vuohen kirouksesta.

Ihmeitä tapahtuu. Suomen miesten jalkapallomaajoukkue pelaa jalkapallon EM-kisoissa. 110 vuoden yrityksen jälkeen.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai