1970-luku oli Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa ”fantastista aikaa”, sanoo entinen upseeritulkki, joka oli kääntämässä Paasikiven klassikkoteosta venäjäksi - Sunnuntai | HS.fi

Suomalainen näkökulma

Idänsuhteiden klassikkoteos, Juho Kusti Paasikiven Toimintani Moskovassa, on nyt käännetty venäjäksi. Sen venäläiset kääntäjät suosittelevat teosta myös poliitikoille ja diplomaateille.

Valtiovarainministeri Väinö Tanner ja J.K. Paasikivi (kesk.) lähdössä Moskovaan neuvotteluihin syksyllä 1939.

14.11.2021 2:00 | Päivitetty 14.11.2021 10:00

Idea tuntui heti kaikista hyvältä. Suomen Moskovan-suurlähetystön salissa oli päättymäisillään seminaari, joka oli polkaissut käyntiin Juho Kusti Paasikiven 150-juhlavuoden vieton Venäjällä. Elettiin maaliskuun alkua 2020.

Keskustelu eteni Paasikiven kirjaan Toimintani Moskovassa. Niin suurlähettiläs Mikko Hautalan isännöimissä tilaisuuksissa usein kävi. Paasikivi kuvailee kuolemansa jälkeen julkaistussa kirjassa neuvotteluja talvisodan alla syksyllä 1939, sodan päättäneitä rauhanneuvotteluja keväällä 1940 sekä lähettiläskauttaan Moskovassa kesästä 1940 kevääseen 1941.

Hautala sanoi, että kirja olisi vihdoin saatava käännettyä venäjäksi. Siitä oli puhuttu ennenkin, mutta tällä kertaa pantiin toimeksi. Paikalla kun oli sekä käännöstä tukemaan ryhtyneen Paasikivi-seuran edustus että vapaaehtoiset kääntäjätkin, aikanaan vuosia Suomessa palvellut uradiplomaatti Aleksandr Ignatijev ja vanha sotilastulkki Aleksandr Belov. Kustantajaksi tuli Ves Mir, joka on julkaissut Venäjällä useita Suomen historiaa käsitteleviä teoksia.

Nyt käännös on valmis, ja tekijät istuvat tyytyväisinä moskovalaisessa kahvilassa.

”Pidän kirjaa hyvin ajankohtaisena”, Belov sanoo. ”Se pitäisi lukea kynä kädessä paitsi tavallisen lukutoukan myös poliitikkojen, päättäjien ja diplomaattien ehdottomasti.”

Ignatijev sanoo, että kirjassa on erityisen kiinnostavaa Paasikiven käsitys maailmasta sekä suurten ja pienten maiden suhteista mutta myös Paasikiven havainnot diplomaattikunnasta ja Suomen kansasta sekä kuvailut neuvostojohtajien kanssa neuvottelemisesta.

”Ihmettelin kyllä, että Suomeen kiinnitettiin silloin Neuvostoliitossa niin paljon huomiota. Suomi oli silloin tärkeä valtio”, hän sanoo.

”Yksi asia oli selvä. Paasikivi noteerattiin todella korkealle Neuvostoliitossa”, Belov sanoo.

Entinen sotilastulkki Aleksandr Belov (vas.) ja Suomessa palvellut uradiplomaatti Aleksandr Ignatijev Moskovassa.

Toimintani Moskovassa on idänsuhteiden klassikkoteos. Se johtuu tietysti kirjan kuvaamasta ajankohdasta, joka oli kiinnostava ja samalla Suomen historian vaikeimpia. Mutta ei se ole ainoa syy kirjan asemalle Suomessa.

Paasikivi oli taustaltaan vanhasuomalainen myöntyvyysmies, joka jopa uskoi, että talvisota olisi voitu välttää. Hänellä oli kuitenkin myös toinen puoli: ymmärrys, ettei Kremlin kanssa pärjää periksi antamalla. Naapurin kanssa on tultava toimeen, mutta omasta puolustuksesta on huolehdittava.

Tämän toisen puolen vuoksi kirja on edelleen yksi parhaita oppaita Venäjän johdon kanssa toimimiseen. Paasikivi kuvaili kirjassaan, kuinka omista erityispiirteistään ja ideologiakuorrutuksestaan huolimatta neuvostodiktaattori Josif Stalinin Kreml muistutti monilta tavoiltaan ja näkemyksiltään tsaarin hovia – ja samaan jatkumoon kuuluu myös nykyinen Kreml.

Venäläislukijan huomio keskittyy muuhun kuin tähän oppiin. Analyysi luetustakin eroaa helposti suomalaisesta. Silti Suomi haluaa käännättää tällaisia kirjoja, jotta venäläisille asiantuntijoille olisi tarvittaessa tarjolla myös suomalainen näkökulma. Se on viime aikoina tullut entistäkin tärkeämmäksi.

Kirjan kääntäneet Ignatijev ja Belov eivät tietenkään ole tavallisia venäläisiä lukijoita. Suomi on heille tuttu, haastattelukin tehdään suomeksi.

Ignatijev valitsi diplomaattikorkeakoulussa suomen erehdyttyään luulemaan radiossa soinutta kaunista italialaislaulua suomalaiseksi. Hän oli yhteensä 20 vuotta Suomessa ja tulkkasi 1970-luvulla useimmat neuvostojohdon ja presidentti Urho Kekkosen tapaamiset. Myöhemmin hän oli suurlähettiläänä Nairobissa ja Arktisessa neuvostossa.

Arkeologiksi halunnut Belov päätyi vieraiden kielten sotakorkeakouluun. Pitkän prosessin jälkeen kieleksi valikoitui suomi, josta muodostui upseerin elämänura. Omien sanojensa mukaan hän toimi ”edustus- ja koulutustehtävissä”. Suomalaiset tottuivat näkemään häntä upseerivaltuuskuntien tulkkina erityisesti 1970-luvulla.

Tausta ja työhistoria kuitenkin näkyvät. Puheissa on siksi myös nostalgiaa, jota juuri kukaan suomalainen ei nykyisin jaa.

”Olemme eläneet suhteidemme kultaisen kauden eli 70-luvun. Silloin kun rakennettiin kaikki Loviisan ydinvoimalat ja muut. Se oli fantastista aikaa”, Belov sanoo.

Kirjasta käy hyvin ilmi, miten raskasta lähettiläsaika oli 70-vuotiaalle Paasikivelle. Vastassa oli yleensä ulkoasiankomissaari Vjatseslav Molotov. Molotov oli Paasikiven mukaan ”minulle mieskohtaisesti kohtelias”, mutta hän esiintyi neuvotteluissa ”jyrkästi ja toisinaan kiivaasti, vieläpä tylysti”.

Rauhansopimus oli ollut ankara, minkä lisäksi Neuvostoliitto tulkitsi sitä kulloinkin haluamallaan tavalla. Paasikivi hävisi esimerkiksi taistot rajankulusta Enson tehdasalueella ja Petsamon nikkelistä. Neuvostojoukot myös etenivät luovutetuilla alueilla sovittua nopeammin, joten evakot eivät saaneet kaikkea tarvittavaa mukaansa.

Huonosti kävi myös yritykselle saada Neuvostoliittoon pulavuosina loikanneita ja kotiin haluavia suomalaisia takaisin. Vipuna oli se, että Suomi oli palauttamassa moninkertaisen määrän talvisodan sotavankeja, mutta Molotov vain sanoi loikkareiden olevan Neuvostoliiton kansalaisia.

Paasikivi ei tosin jaksanut aina kuunnella. Kerran ”meni keskustelumme kiivaanpuoleiseksi” ja käytävässä odottamassa istunut Paasikiven alainen kuuli miesten huudon.

Toisen kerran, heinäkuussa 1940, Ruotsin radio oli juuri ilmoittanut Neuvostoliiton vaatineen Suomea riisumaan kokonaan aseista joukkonsa ja lopettamaan varustelunsa, kun Molotovilta tuli kutsu tapaamiseen samalle illalle.

Hermostunut Paasikivi pelkäsi pahinta ja valitti päiväkirjalleen, kuinka ”saa elää yhtämittaisessa jännityksessä, kun ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu tai mitä on edessä”. Molotovin asia koski muita asioita, jotka eivät nekään olleet miellyttäviä.

”Ei siis sen pahempaa, mutta yhdeksi kerraksi sekin riitti”, Paasikivi kirjoitti.

Valtioneuvos Juho Kusti Paasikivi (vas.) ja ministeri Väinö Tanner matkalla neuvotteluihin Moskovaan 1. marraskuuta 1939.

Belovin mukaan erityisen kiinnostavia ovatkin Paasikiven kuvaukset Stalinista ja Molotovista. Jo syksyllä 1939 Paasikivi joutui neuvottelemaan Moskovassa Neuvostoliiton vaatimuksista molempien kanssa.

”Molotov meni vaikka läpi harmaan kiven, mutta Stalin oli hyvin aktiivinen, positiivinen neuvottelija, hän etsi ratkaisuja”, ykkösosan eli muun muassa talvisotaa edeltäneet neuvottelut kääntänyt Belov sanoo.

Ignatijev on eri mieltä: Stalin antoi käskyjä, muiden tehtävänä oli toteuttaa ne.

Belov myöntää, että kyseessä on saattanut olla hyvä poliisi, paha poliisi -taktiikka, mutta hän ei luovu käsityksestään. Hänestä Molotovin tiukkuus talvisodan rauhanneuvotteluissa saattoi esimerkiksi olla kosto siitä, etteivät neuvottelut edellisenä syksynä edenneet.

Ignatijev kertoo kiinnittäneensä huomiota Paasikiven tapaan neuvotella. Paasikivi kun näytti yrittäneen ymmärtää, mitä vastapuolen vaatimusten taustalla oli.

”Mutta toisella puolella oli Molotov, joka vaati ja vaati ja vaati.”

Belov ja Ignatijev kertovat lukeneensa suurella mielenkiinnolla Paasikiven pohdintoja pienten ja suurten maiden suhteista.

”Analyysissään Paasikivi ei tehnyt mitään eroa Neuvostoliiton, keisarillisen Venäjän ja Saksan, Englannin, Yhdysvaltain ja Ranskan välillä. Suurvallalla on oma logiikka. Se menee ihan punaisena lankana läpi”, Belov sanoo.

”Edelleenkään pienten maiden ja suurvaltojen väleissä ei ole kovin paljon muutoksia. Dynamiikka on sama.”

Ignatijeviin iski toinenkin asia.

”Paasikiven sanat siitä, että vaikka Suomi oli Venäjän autonomisena osana yli sata vuotta, Suomen kansalle siitä ajasta jäivät vain kulinaariset asiat.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai