Ei riitä, että paavi ”tuntee suurta surua” siitä, että katolisen kirkon papit ovat raiskanneet satojatuhansia – hurskastelujen aika on ohi - Sunnuntai | HS.fi

Pahan kirkko

Lasten nöyryyttäminen on katolisen kirkon perustuksessa oleva valuvika, kirjoittaa kolumnissaan Jari Tervo.

17.10. 2:00 | Päivitetty 17.10. 11:53

Jari Tervo

Portugalilainen kirjailija José Saramago julkaisi vuonna 1991 Jeesuksen Kristuksen evankeliumin. Hän kuvasi romaanissaan Jumalaa häikäilemättömäksi. Tämä oli valmis uhraamaan poikansa levittääkseen mahtinsa kaikkialle maailmaan. Saramago tunnettiin ateistina ja kommunistina.

Katolinen kirkko raivostui. Kirkon paineen alla Portugalin konservatiivinen hallitus poistatti Saramagon kirjan eurooppalaisen kirjallisuuspalkinnon ehdokkaitten listalta.

Pari viikkoa sitten Ranskassa julkaistiin tutkimus, jonka mukaan katolisen kirkon papit ovat seksuaalisesti hyväksikäyttäneet yli kahtasataatuhatta alaikäistä vuodesta 1950 alkaen. Ilmaisu on paitsi tarkka myös sievistelevä.

Kenties mielenkiinto heräisi muutamaa mutkaa suoristamalla: katoliset papit ovat raiskanneet satojatuhansia lapsia. Lasten enemmistö on ollut poikia. Uhreiksi joutuessaan he ovat olleet yleensä yli kymmenvuotiaita mutta alle kolmetoistavuotiaita. Julmasti pahoinpideltyjen lasten luku kohoaa yli kolmensadantuhannen, jos hyväksikäyttäjiin lasketaan mukaan kirkon maallikkojäsenet, kuten esimerkiksi katolisten koulujen opettajat.

Lapsia raiskaavista katolisista papeista on kerrottu mediassa vuosikymmeniä. The Boston Globe -lehti paljasti jo vuonna 2002, miten laajalle raakuudet olivat levinneet Yhdysvalloissa. Kirkko ei asettanut pedofiilipappeja vastuuseen teoistaan. Se lähetti heitä uusiin seurakuntiin, uusien lasten kimppuun.

Paavi on katolisen kirkon päämies ja hengellinen johtaja. Miten Kristuksen käskynhaltija maan päällä on reagoinut pappiensa raskaisiin rikoksiin? Nykyisen paavin edeltäjänä toimi Benedictus XVI. Hänen lempinimensä oli Jumalan rottweiler. Siitä voi päätellä, miten kiinnostunut hän oli penkomaan katolisen kirkon järjestelmällistä pahuutta.

Nykyistä paavia, Franciscusta, on pidetty liberaalina. Siksi hänen on odotettu puuttuvan kirkossaan rehottavaan turmioon. Tulokset ovat olleet vaatimattomia. Kun Franciscus sai tietää ranskalaistutkimuksen tuloksista, Vatikaani ilmoitti paavin ”tuntevan suurta surua”.

Se ei riitä. Voivottelujen, hurskastelujen ja laupiaan käsienlevittelyn aika on ohi. Pedofiilipapit eivät ole yksittäisiä hairahtuneita tai sairaustapauksia. Lasten nöyryyttäminen on katolisen kirkon perustuksessa oleva valuvika.

Vai kuvitteleeko joku, että ennen vuotta 1950 katolisessa kirkossa ei raiskattu lapsia? Vallitsiko Herran huoneessa rauha ja harmonia kaikkina niinä vuosikymmeninä ja vuosisatoina, jolloin lapsella ei ollut edes sitä nimellistä ihmisarvoa, joka nykyisin on?

Saksalaisen uskonpuhdistajan Martti Lutherin (1483–1546) mukaan katolinen kirkko anekauppoineen ja inkvisitioineen oli rakennettu helvetin päälle.Yksi Lutherin uudistuksista oli sallia pappien avioituminen. Tätä oikeutta ei ole katolisilla papeilla vieläkään. Jos uskoisin Jumalaan – eli sitä kautta myös paholaiseen – olisin samaa mieltä kuin Luther: katolinen kirkko ajaa saatanan asiaa.

José Saramagon romaanissa Jumala kertoo Jeesukselle, että kirkko rakennetaan, ”mutta jotta sen perustasta tulisi luja, se täytyy kaivaa ihmislihaan ja sen pohja on muurattava kieltäymyksistä, kyynelistä, tuskista, kidutuksista ja kaikenlaisista nykyisin kuviteltavista sekä vasta tulevaisuudessa tunnetuista kuolintavoista”.

Katolinen kirkko on tehnyt kaikkensa muuttaakseen Saramagon fiktion faktaksi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai