Nikkelimiljardöörin rahoilla järjestetään Venäjällä poikkeuksellinen kulttuuritapahtuma, jossa hahmotellaan sotaisan vallankäyttäjän tilalle uutta, pehmeää venäläismiehen mallia - Sunnuntai | HS.fi

Messujen johtaja Irina Prohorova juontaa keskustelua sukupuolirooleista. Taustalla Fjodor Dostojevskin, Anna Ahmatovan, Joseph Brodskyn, Nadežda Durovan ja Aleksandr Puškinin potretit.

Vapaampi Venäjä

Nikkelimiljardöörin rahoilla järjestetään Venäjän edistyksellisimmät kirjamessut, joiden keskusteluissa ei arkailla puuttua edes maassa herkkiin sukupuolitabuihin.


14.11.2021 2:00 | Päivitetty 14.11.2021 7:23

Keskellä Siperiaa sijaitsee Krasnojarskin kaupunki, jonka ytimessä kohoaa neuvostoaikainen hallintopalatsi.

Juuri ennen matkaani Krasnojarskiin tapaan pietarilaisen ystäväni, joka kertoo, että vuoteen 1936 saakka hallintopalatsin paikalla kohosi kaupungin tärkein kirkko.

Sen oli rakennuttanut hänen isoisoisänsä, kauppias ja mesenaatti Isidor Šogolev, joka oli myös haudattu kirkkoon vaimonsa Tatjanan kanssa. Kommunistit päättivät räjäyttää kirkon. Šogolevien jäänteet kaivettiin esiin. Koska ruumiit olivat säilyneet hämmästyttävän hyvin, ne laitettiin näytille Krasnojarskin museoon.

Siellä ruumiit alkoivat hajota ja kansa sai katsella, että porvarikin mätänee.

Marraskuussa 2021 Siperian talvi on hyvässä alussa. Jenisei-joesta nousee usva, joka epäilemättä salpaisi hengityksen, jos pakkasta olisi yhtään enemmän kuin 15 astetta.

Usvan keskeltä kohoavat sillan kaaret, jotka ovat kaikille venäläisille tuttuja kymmenen ruplan setelistä, arvoltaan pienimmästä ja usein ryppyisimmästä. Nykyään seteliä ei enää paineta, mutta Krasnojarkissa seteli on ikuistettu patsaaksi.

Jenisen ylittävä silta on tuttu kymmenen ruplan setelistä.

Nyt ei kuitenkaan olla ihastelemassa Krasnojarskin nähtävyyksiä, sillä kaupungissa tapahtuu jotain nyky-Venäjällä epätavallista ja edistyksellistä. Muutaman kilometrin päässä keskustasta kohoaa lasiseinäinen Siperia-hotelli kuin kaupunkiin laskeutunut avaruusalus – tai sitten suuri vagina.

Vertauskuva sallittakoon, sillä käynnissä ovat Krasnojarskin kirjamessut, joissa puhutaan tänä vuonna avoimesti muun muassa naisen seksuaalisuudesta. Siihen ei ole Venäjällä totuttu.

Syksyn 2021 Krasnojarskin kirjamessujen teoksia.

Vuodesta 2007 järjestetyt Krasnojarskin messut kuuluvat Venäjän kiinnostavimpiin kirjatapahtumiin ja ovat ehdottomasti tärkein Moskovan ulkopuolella.

On ylipäätään pieni ihme, että messut edes järjestetään. Ne osuvat juuri samalle viikolle, jolla Vladimir Putin on julistanut koko Venäjän koronasulkuun. Messuvieraat kyllä käyttävät maskeja, ja heiltä pitäisi myös tarkistaa qr-koodi.

Tänä vuonna messujen teema on gender eli sosiaalinen sukupuoli, joka onkin edistyksellistä maassa, jossa virallisesti vaalitaan perinteisiä perhearvoja ja sorretaan seksuaalivähemmistöjä.

Maan isä Putin ehti ottaa kantaa gender-asioihin lokakuussa, jolloin hän julisti, että länsimaissa keskustelu miesten ja naisten oikeuksista on muuttunut täysin absurdiksi.

”Uusien lähestymistapojen kannattajat ovat menneet niin pitkälle, että haluavat luopua jopa näistä käsitteistä [mies ja nainen]”, Putin taivasteli.

Krasnojarskin messuilla sukupuoliroolien muutoksesta, feminismistä, naisen kehollisuudesta ja maskuliinisuuden muutoksesta puhutaan ilman trollausta tai kiihkeitä vastaväitteitä. Useamman kerran lavalla nähdään Venäjällä harvinainen all female -paneeli.

Messuilla edistetään myös muunlaista monimuotoisuutta: puhutaan vammaisuudesta ja uudenlaisesta vanhemmuudesta. Yksi esiteltävistä kirjoista on Suomenkin tuella valmistunut Nordic Dads, jonka venäläiset tekijät esittelevät Pohjoismaiden osallistuvia isiä.

Toki messuilla kyse on kuplasta, joka koostuu isolta osin moskovalaisesta kirjallisuuseliitistä ja johon pakkasesta kiskaistu kadunmies voisi tuoda toisenlaista näkökulmaa.

Silti ohjelma on rohkea veto, kun ajattelee, että tapahtumaa ovat tukeneet myös alueen viranomaiset. Kuinka tämä on edes mahdollista myöhäisputinistisen Venäjän tunkkaisessa ilmapiirissä vuonna 2021?

Messujen johtaja Irina Prohorova vähättelee ohjelman radikaaliutta.

Sitä paitsi teeman virallisesta nimestä gender-sana jätettiin varmuuden vuoksi pois. Tarkalleen ottaen teema kuuluu: Miehet ja naiset – sosiaalisten roolien muutokset nyky-yhteiskunnassa.

”Gender on aina ollut muutoksessa, mutta asiaa on alettu pohtia julkisesti vasta viime aikoina. Täällä ei käydä vain teoreettisia keskusteluja, vaan puhutaan esimerkiksi naisten asemasta työmarkkinoilla. Käytännön elämän ilmiöiden tarkastelu auttaa feministisiä ideoita ja sukupuolentutkimusta kehittymään ilman pinnallista kopiointia tai aiheen vulgarisointia”, Prohorova sanoo.

65-vuotias Prohorova on täysin erilainen kuin venäläiset vallasnaiset usein: vaatimaton, intelligentti ja helposti lähestyttävä.

Hän ei pysyttele taka-alalla, vaan vetää koko kirjamessujen ajan keskusteluja. Iltatilaisuudessa hän juontaa tietokilpailun, jossa on arvattava historiallisista muotitamineista, kumpi sukupuoli on niitä käyttänyt.

Kulttuurimesenaatti Irina Prohorova on 15 vuotta järjestettyjen Krasnojarskin kirjamessujen sielu.

Prohorova teki neuvostoaikana lisensiaatintyönsä englanninkielisestä kirjallisuudesta, ja hän on työskennellyt koko ikänsä kirjallisuuden parissa.

Vapautta ja liikkumatilaa hänelle kuitenkin antaa suvun raha. Hänen pikkuveljensä Mihail Prohorov on yksi Venäjän rikkaimpia ihmisiä. Mesenaatin rahat ovat peräisin Krasnojarskin alueen pohjoiskolkasta Norilskista, maailman suurimpien nikkelikaivosten uumenista.

Prohorovin säätiö pitää päämajaansa Krasnojarskissa, ja se haluaa tukea nimenomaan Venäjän alueiden kulttuurielämää – Irina Prohorovan mukaan siksi, ettei lahjakkaiden nuorten tarvitsisi muuttaa alueilta pois.

Säätiö jakaa esimerkiksi apurahoja kirjastojen kokoelmien kartuttamiseen ja uuden draaman esittämiseen maakuntateattereissa.

Kirjamessujen oheisohjelma käsittää muun muassa lasten- ja nuortenkulttuuria, elokuvaohjelmiston sekä muotitapahtuman, sillä Prohorovan mukaan muoti on yhteiskunnallisesti merkittävää.

Kirjallisuus on Venäjällä viimeisiä vapauden saarekkeita, johon sensuuri ei ole iskenyt kaikella voimallaan.

”Kirja-ala yrittää pitää kiinni vapaudestaan, vaikka siinäkin on vaikenemisen vyöhykkeitä. Koska mediaa ja politiikkaa ei oikeastaan ole, ideoiden tyhjiössä ihmiset tarttuvat kirjaan”, sanoo Prohorova, jolla on myös oma kustantamo, NLO. Sen nimi tulee sanoista Uusi kirjallisuuskatsaus, mutta lyhenne tarkoittaa myös ufoa.

Osin kirjan on pelastanut sen marginaalisuus. Kustantajat saavat toimia varsin vapaasti ja nimekkeitä ilmestyy paljon, mutta painokset ovat pieniä.

”Koska mediaa ja politiikkaa ei oikeastaan ole, ihmiset tarttuvat kirjaan.” – Irina Prohorova

Kirjat eivät juuri saa mediajulkisuutta eikä niistä ilmesty arvosteluja. Valtio ei tue kustannustoimintaa, vaan harjoittaa Prohorovan mukaan ”antiälyllistä politiikkaa”. Toisaalta siinä on hyvätkin puolensa:

”Jos valtio tukisi kirjailijoita, se voisi johtaa tilausteosten tekemiseen. Parempi, etteivät häiritse.”

Prohorovan mukaan Venäjän kulttuurielämä etsii yhä identiteettiään Neuvostoliiton romahduksen jälkeisessä käymistilassa. Kirjallisuudella on hänestä ollut vaikeuksia käsitellä menneisyyttä kriittisesti ja nähdä uutta todellisuutta.

Aivan viime vuosina on Prohorovan mielestä kuitenkin ilmaantunut nuoria kirjailijoita, joilla on aivan uusi kieli, sankarit ja teemat. He katsovat maataan uudella tavalla. Ja myös yleisöllä on uutta kiinnostusta vakavaa kirjallisuutta kohtaan.

Tämä näkyy myös Prohorovin säätiön järjestämän Nos- eli Nenä-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaissa.

”Viime vuosina ehdokkaaksi on päätynyt pitkästä aikaa feminististä kirjallisuutta”, Prohorova sanoo.

Krasnojarskin kirjamessujen järjestettiin Siperia-hotellissa, jonne kävijät tulivat maskeissa.

Prohorova on messujen paneeleissa selväsanainen keskustelija. Ajatuksissa on pitkä historiallinen kaari. Hänen mukaansa sukupuoli-identiteettiin on Venäjällä syvästi vaikuttanut toinen maailmansota ja Stalinin vainot, joissa tuhoutui miljoonia miehiä.

Naisille tämä aiheutti kaksinkertaisen taakan, kun he hoitivat sekä miesten että naisten velvollisuudet.

”Trauma vaikutti yhteiskunnan konservatiiviseen käännökseen, jossa äidit alkoivat tähdentää tyttärilleen, kuinka tärkeää on päästä äkkiä naimisiin. Naimisissa olevan naisen status on edelleen korkeampi kuin vapaan tai yksinäisen”, Prohorova sanoo.

Pojat kasvoivat naisten keskellä. Oidipuskompleksi ei toteutunut, kun ei ollut isää, jota vastustaa. Äiti teki kaikkensa pojan eteen, ja tämän elämäntehtävänä oli puolestaan korvata kaikki hänen vuoksensa nähty vaiva, Prohorova tulkitsee.

Vanhat patriarkaaliset mallit vaikuttavat Venäjällä yhä, mutta mies on menettänyt vanhat tehtävänsä.

”Yhteiskunnassamme mies on aina ollut soturi ja puolustaja, mutta millainen mies on, jos hänen ei tarvitse puolustaa? Tai jos hän ei ole perheensä ensisijainen elättäjä? Miten hän identifioi itsensä miehenä ja rakentaa suhteensa naiseen kumppanina?” Prohorova kysyy.

Hänestä Venäjän yhteiskunta kaipaa kipeästi humanistista näkökulmaa.

Virallisista perhearvoista huolimatta sekä avioerojen että aborttien määrä on Venäjällä maailmanennätystasoa. Lähisuhdeväkivaltaa on paljon.

”Avioerojen ja aggression määrä liittyy siihen, ettei [sukupuolisuhteiden] teemaa ei ole käsitelty. Käytännön elämä on muuttunut, mutta stereotypiat sukupuolisuhteista ovat jääneet patriarkaalisiksi.”

Prohorova aprikoi, voisiko emotionaalinen osallisuus tulla miehen vanhojen roolien tilalle.

”Katsoin täällä messuilla nuorta isää, joka oli tullut tänne pienen tyttärensä kanssa, ja ajattelin, että minun sukupolvelleni tuo olisi ollut mahdotonta.”

”Katsoin nuorta isää, joka oli tullut tänne pienen tyttärensä kanssa, ja ajattelin, että minun sukupolvelleni tuo olisi ollut mahdotonta.” – Irina Prohorova

Sukupuoliteemaa valaistaan messuilla esimerkiksi uusien tietokirjojen avulla.

Seksologi Natalja Puškarjova johtaa Venäjän tiedeakatemian gendertutkimuskeskusta, jota ei ihme kyllä ole lakkautettu.

Hänen uusin kirjansa käsittelee naisten seksuaalisuuden historiaa Venäjällä. Aihetta hän on tutkinut muun muassa keskiaikaisista synnintunnustuksista, jotka ovat ”täynnä kamasutraa”.

1900-luvun alun seksuaalisessa vallankumouksessa naiskirjailijat Anna Mar, Nadežda Teffi ja Anastasia Verbitskaja alkoivat kuvata naisen seksuaalisuutta.

Venäjällä naisihanne on Puškarjovan mielestä silti Aleksandr Puškinin ”kauhistuttavan täydellinen” henkilöhahmo Tatjana, joka on pidättyväinen ja uhrautuva samalla kun mieshahmot rehvastelevat naissuhteillaan:

Hän kulkee siinä liikkein ylväin, kuin hiljaisuutta saliin kylväin. Ei vaatimust’ oo suosion, niin katse häll’ on koruton. Ei jäljitellyin käy hän elein. Hänt’ oikuttelu vierastaa... On kaikki tyyntä, rauhaisaa.

Historioitsija Galina Uljanova taas valottaa tietoteoksessaan naisten taloudellista toimintaa tsaarin Venäjällä. Nykyään kuvitellaan naisten yrittäjyyden olevan uusi keksintö, mutta Uljanova kertoo kirjassaan naismagnaateista, jotka pyörittivät yritystoimintaa kaupoista ja pienteollisuudesta tekstiili- ja terästehtaisiin. Naisten taloudelliset oikeudet paranivat 1700–1800-luvuilla. Aviopuolisoiden omaisuus oli erillistä, eivätkä edes myötäjäiset tulleet automaattisesti miehen omaisuudeksi.

Kaunokirjallisuudessa naiset ovat avanneet suunsa.

Oksana Vasjakinan romaani Haava ilmestyy ensi vuonna suomeksi.

Yksi Krasnojarskin kirjailijavieraista ja tämän vuoden Nos-ehdokkaista on Siperiassa kasvanut kirjailija Oksana Vasjakina, jonka romaani Rana eli Haava ilmestyy suomeksi Otavalta alkuvuonna 2023.

32-vuotias Vasjakina edustaa Venäjän uutta kirjallisuutta aivan konkreettisesti: hän on sukupolvea, joka ei edes voi muistaa Neuvostoliitosta mitään.

Haava on autofiktiivinen romaani lesbofeministinaisesta, joka vie äitinsä tuhkan haudattavaksi pieneen siperialaiseen kotikaupunkiin.

Vasjakinan synnyinpaikka Ust-Ilimsk on teollisuuskaupunki, jossa hänen äitinsä työskenteli suomalaisten rakentamalla sahalla.

Vasjakinalle Ust-Ilimsk oli perhehelvetin näyttämö, josta oli pakko päästä pois heti koulun jälkeen. Syöpään kuollut äiti oli alkoholisti, jota ei edes kiinnostanut tyttärensä rakkauselämä. Pahinta oli äidin kylmä, ohittava katse.

”Tragedia on siinä, että äidin eläessä katse olisi voinut lämmetä. Kuoleman jälkeen se ei ole mahdollista”, Vasjakina sanoo.

Kirjassa päähenkilö ymmärtää matkan aikana traumansa, äitinsä monimutkaisuuden ja tekee sovinnon tämän kanssa.

Vasjakina kuvaa päähenkilöä hyvin ruumiillisesti, mihin ei ole venäläisessä kirjallisuudessa totuttu.

”Naisen kehoon liittyy paljon tabuja ja häpeää. Kirjallisuus on Venäjällä pyhä, sakraalinen asia, jonne minä tulen vaginan, lesbojen ja kuukautisten kanssa”, hän sanoo ja nauraa.

Vasjakinan mielestä Venäjällä mieskirjailijat kuvittelevat yhä kirjoittavansa universaaleista kokemuksista, mutta naiskirjailijoiden esiinmarssi kertoo toista.

”Naiskirjailijoilla on nykyään sama rooli kuin maalaiskylissä itkuvirsiä esittäneillä naisilla. Heidän tehtävänään oli käsitellä yhteistä surua. Sanoa, että ihminen on kuollut.”

Vasjakinan seuraava kirja käsittelee hänen isäänsä. Hän oli pikkurikollinen taksikuski ja narkomaani, joka ehti istua vankilassakin ja kuoli lopulta aidsiin.

”Kun olin lapsi, meillä tehtiin kotietsintöjä ja tiesin, ettei miliisille saa puhua.”

Kirjassa hän aikoo kertoa koko isänsä suvun historian ja käsitellä sitä, kuinka venäläisessä kulttuurissa ymmärretään rikollisuutta. Romantisointia hän yrittää välttää.

Oksana Vasjakina

Neuvostoaikana Siperian tunnetuimpia kirjailijoita olivat luontosuhdetta problematisoineet traditionalistit Viktor Astafjev ja Valentin Rasputin, joiden jäljillä on jatkanut esimerkiksi suomeksi käännetty Roman Sentšin.

Realistista romaania ja ”mieskirjallisuutta” messuilla on kuitenkin esillä vähemmän. Yksi poikkeus on Viktor Remizov, joka kertoo kirjoittaneensa Ikirouta-romaaniaan pitkälti vuokramökillä Suomessa.

Aihe on synkistä synkin, Stalinin pakkotyöllä pohjoiseen Siperiaan rakennuttama rautatie.

”Gulagista on silminnäkijöiden kuten Solženitsynin ja Šalamovin aikalaiskirjallisuutta, mutta nykykirjallisuudessa se on täysin alikäsitelty teema”, Remizov sanoo.

Kahden todellisen ihmisen kokemuksiin perustuva kirja on psykologinen tutkielma vankileirille joutuvan ihmisen käyttäytymisestä ja motiiveista. Luonnolla on siinä tärkeä osuus.

Gulagista keskustellaan messujen paneeleissa, joihin osallistuu vankileirien muistoa vaalivan Memorial-järjestön edustajia. Koska Memorial on julistettu ”ulkomaiseksi agentiksi”, tämä on ollut lain mukaan pakko mainita myös messujen ohjelmalehtisessä. Venäjän omatuntona ja muistina toimivasta järjestöstä on tehty pettureita. Syyttäjänvirasto vaatii koko järjestön lakkautusta.

Victor Remizovin kirja Ikirouta.

Vaikka virallinen Venäjä eristäytyy, maassa ilmestyy melko paljon käännöskirjallisuutta. Suomesta Venäjään on käännetty tänäkin vuonna useita nimekkeitä.

Yleensä Krasnojarskissa käy paljon ulkomaisia kirjailijavieraita, mutta nyt paikalla ei ole pandemian takia monta. Ranskalaiset ovat peruneet tulonsa viime hetkellä. Suomesta osallistuu Malin Kivelä, jonka romaani Hjärtat (Sydän) on käännetty venäjäksi.

Minäkin olen täällä kutsuttuna. Esittelen kirjaani Siperia (HS Kirjat), joka ilmestyi syyskuussa venäjäksi moskovalaisen Bomboran kustantamana. Se perustuu perheemme vuoteen Krasnojarskin naapurialueella Jakutiassa.

Yleisö kysyy samanlaisista arkisista asioista kuin usein suomalaisetkin lukijat (”mitä söitte Jakutiassa?). Yhtä nuorta miestä kiinnostaa, mitä minulta kysytään Siperia-kokemuksistani Suomessa. Venäjä on iso maa, mutta sen asukkaille on väliä, mitä heistä muualla ajatellaan.

Neuvostoliitossa ihmiset lukivat paljon – tai näin ainakin uskotaan. Nyt vapaa-ajanviettomahdollisuuksien kirjo on valtava, eikä kirjan merkitys ole sama.

Lentokoneessa Krasnojarskista Moskovaan kirjoja näkyy muutamalla matkustajalla, mutta ne eivät taida olla peräisin messuilta.

Nuori mies pitelee käsissään amerikkalaisklassikkoa: 1900-luvun alussa miljonääreistä kirjoittaneen Theodore Dreiserin teosta The Financier. Androgyyni ja tatuoitu nuori lukija on aloittanut Mihail Bulgakovin 1930-luvulla kirjoittaman Saatana saapuu Moskovaan, mutta hän on nukahtanut sen ääreen.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai