Kulttuuri jäi koronapolitiikan jalkoihin, ja siihen on yksi syy: uskomme yhä 80 vuotta vanhaan, kritisoituun teoriaan - Sunnuntai | HS.fi

Pyramidihuijaus

Maslow’n tarvehierarkialle ei ole uskottavaa tutkimuspohjaa. Silti se vaikuttaa yhä siihen, että pidämme kulttuuria ylimääräisenä luksuksena, kirjoittaa kolumnissaan Veera Luoma-aho.

28.11.2021 2:00 | Päivitetty 28.11.2021 11:15

Miksi kulttuuri jäi korona­rajoitusten jalkoihin, kun jotkut muu alat onnistuivat pelaamaan korttinsa paremmin?

Itse uskon, että yhtä syytä kannattaa lähteä etsimään lähes kahdeksan­kymmenen vuoden takaa.

Vuonna 1943 amerikkalainen psykologi Abraham Maslow julkaisi artikkelin, jossa hän hahmotteli ihmisten tarpeiden hierarkian. Useimmat meistä muistavat sen jo kouluajoilta.

Maslow’n mukaan tarpeemme ovat kuin pyramidi. Meillä on perustarpeet, joiden päälle muut tarpeet rakentuvat.

Pyramidi rakentuu viidestä tasosta. Ensimmäisenä ovat fysiologiset tarpeet, jotka liittyvät hengissä säilymiseen. Sen päälle tulevat turvallisuuden tarve, sosiaaliset tarpeet ja arvostetuksi tulemisen tarve.

Aivan ylimpänä keikkuu itsensä toteuttamisen tarve. Luovuus, moraali ja ongelmanratkaisukyky. Kulttuuri ja taide.

Tätä ylintä, korkeinta tarvetta voi Maslow’n mukaan tyydyttää vasta, kun perustarpeet on täytetty.

Vielä tänäkin päivänä Maslow’n tarvehierarkia on maailman tunnetuin motivaatioteoria.

Se on sitä, vaikka teorialla ei ollut mitään empiiristä tutkimuspohjaa. Jopa Maslow kritisoi omaa teoriaansa.

Silti Maslow’n tarvehierarkiaa pidetään arkipuheessa jopa jonkinlaisena ihmisten tarpeiden universaalina peruskuvauksena, vaikka motivaatioteoriat ovat menneet vuosikymmeniä eteenpäin.

Luin osana Aalto-yliopiston johtajuuskurssia tutkija Susan Fowlerin Harvard Business Review’ssä jo vuonna 2014 julkaistun artikkelin. Sen mukaan meidän olisi korkea aika hylätä pyramidimalli ja pohjata tekeminen uudempaan tutkimukseen.

Esimerkiksi Richard M. Ryanin ja Edward L. Decin itseohjautuvuusteoriaa on tutkittu pitkään ja laajasti. Sen mukaan psykologiset perustarpeemme ovat autonomia eli omaehtoisuus, kyvykkyyden kokemus ja yhteisöllisyys. Näiden kaikkien kolmen tarpeen toteutuminen on meille välttämätöntä.

Myöhempi empiirinen tutkimus on kyllä tunnistanut Maslow’n tarpeet, mutta niiden järjestys ei suinkaan ole ollut teorian olettama. Kaikenlaisilla ihmisillä ympäri maailmaa on tarpeita, joita Maslow piti hierarkian korkeimpina. Ne ovat heille lähes elintärkeitä, vaikka heidän hierarkian alimmat perustarpeensa eivät ole täyttyneet.

Ihmiset tekevät taidetta, vaikka heidän tilanteensa on turvaton.

Ihmiset auttavat muita, vaikka heillä itsellään ei ole työpaikkaa.

Ihmiset menevät naimisiin, vaikka heidän sairautensa hoito on jo tuloksettomana lopetettu.

Pyramidi on romahtanut.

Miten Maslow’n teoria sitten liittyy koronaan ja kulttuuriin? Katsoo minne tahansa yhteiskunnassa, kaikkialla näkee tarvehierarkian vaikutuksen.

Etenkin koronakriisin aikaan tuntui, että tarvehierarkia oli kaivettu naftaliinista, jos sitä koskaan oli sinne kunnolla pakattukaan. Ehkä on niin, että kun globaali pandemia uhkaa, pyramidi kuulostaa sopivan jämäkältä pohjalta politiikalle.

Ja olihan toki kyse elämästä ja kuolemasta. Hengissä säilymisen tarpeesta.

Mutta ehkä syynä oli sekin, että Maslow sopii hyvin moniin poliittisiin ideologioihin. Se tekee kulttuurista kaikkien mielestä jotain ylimääräistä. Kärjistäen tähän tapaan:

Oikeistolle kulttuuri keikkuu tarvehierarkian huipulla. Leipä on hankittava pöytään, itsensä toteuttaminen ei taloutta pyöritä. Kun bisnes kukoistaa, kulttuurista voi sitten hakea ylevöittäviä kokemuksia.

Vasemmistolle kulttuuri on lopulta etuoikeutettujen individualistista puuhastelua. Toki kivaa ja tärkeääkin, mutta ei yhteiskuntarakenteiden kivijalka. Ja eikö jo ”itsensä toteuttaminen” kuulosta ideologisesti vähän epäilyttävältä?

Vaikka uudet motivaatioteoriat perustuvat laajaan, empiiriseen tutkimukseen, monia Maslow’n heittäminen roskakoriin provosoi.

Enpä ihmettele sitäkään.

Voihan se kuulostaa vähän naiivilta. Maalaapa siinä akvarelleja, jos ilmakehästä loppuu happi ja Taleban koputtaa takaovelle.

Tarvehierarkialla voi toki perustella monia hyviä asioita. Sellaisia, kuin että meidän on taisteltava köyhyyttä vastaan, ja että yhteiskunnallinen eriarvoisuus vaikuttaa mahdollisuuksiimme ja jaksamiseemme monin tavoin. Tai että kuivuudesta kärsivä kylä saattaa tosiaan tarvita mieluummin kaivon kuin kontakti-improvisaation jatkokurssin.

Minusta ajatus tarpeiden hierarkiasta on silti alentuva. Jos alitajuisesti yhä uskomme siihen, kiellämme muilta ihmisiltä psykologisia tarpeita, joita nykyään pidetään tärkeinä kaikille. Luomme silloin itse maailmaa, jossa vaikka esteettiset ja älylliset tarpeet ovat – joillekin toisille – ylimääräistä ylellisyyttä.

Näyttäisikö maailma toiselta, jos ottaisimme uudet motivaatioteoriat yhtä itsestäänselvinä kuin Maslow’n?

Romahtaisiko koululaitos, jos oppilaat saisivat tehdä monia asioita vapaaehtoisesti?

Heittäisivätkö tehdastyöläiset hanskansa nurkkaan, jos automatisoidun liukuhihnatyön sijaan kyvykkyyden tunne töissä olisi perusoikeus?

Tulkitsemme silti itsepintaisesti asioita tarvehierarkian kautta. Historiaakin. Voi toki olla, että vaikka luolamaalauksille oli metsästykseen ja selviytymiseen liittyvät syynsä.

Tai sitten maalaaminen oli vain tosi mahtavaa.

Oikaisu 28.11.2021 kello 11.14: Korjattu Richard M. Ryanin sukunimi oikeaan muotoon.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai