Kirjoita kaikki muistiin, sillä muuten koronavuosista tulee yhtä mössöä - Sunnuntai | HS.fi

Minne hävisivät vuodet 2020 ja 2021?

Nyt viimeistään kannattaa ruveta pitämään koronapäiväkirjaa ja kannustaa siihen lapsia ja isovanhempiakin. Kännykällä napatut kuvat eivät korvaa itse valittujen sanojen todistusvoimaa, kirjoittaa Annamari Sipilä kolumnissaan.

24.12.2021 2:00 | Päivitetty 24.12.2021 8:49

Täällä Britanniassa joulunalusta vauhditti vuoden viidessadas­kuudeskymmenes­toinen Boris-skandaali. The Guardian -lehti oli saanut käsiinsä yhdeksäntoista kuukautta vanhan valokuvan, jossa pääministeri Boris Johnson avustajineen rentoutuu virka-asuntonsa sisäpihalla.

Kuvassa alkuillan toukokuinen aurinko hyväilee Downing Streetin puutarhaa. Tarjolle näkyy varatun viiniä ja napopalaa, pääministerillä itselläänkin on punaviinilasi nenän alla, vieressä Carrie-puoliso heijaa vauvaa. Tunnelma on rento, jopa idyllinen. Pari punkkeja pelkäämätöntä avustajaa lekottelee Dilyn-koiran kanssa nurmikolla.

Paitsi että ei olisi saanut olla rento. Kuvanoton aikaan, 15. päivänä toukokuuta vuonna 2020, Englannissa vallitsi koronasulkutila. Yli kahden hengen sosiaaliset tapaamiset oli kielletty. Kysymys kuuluu nyt: miksi pääministeri sai pitää samaan aikaan 19 hengen viini-istujaisia? Ja jos kyse oli silkasta työnteosta, missä ovat läppärit, paperit ja muut työvälineet?

Olin jo itsekin laiskasti närkästymässä eli tarttumassa koukkuun. Tarina herrojen ja rouvien kevytmielisyydestä on rajat ylittävä klassikko. Sen on tarkoituskin saada ihmiset ärtyisiksi.

Tarkistin kuitenkin ensin päiväkirjoistani, mitä olinkaan puuhaillut tuona kyseisenä perjantaina 15. toukokuuta 2020.

Suomalaisena en ollut tietenkään rikkonut koronarajoituksia. Olin ollut kiltisti kotona, noussut aikaisin (”kovaääninen lintu on taas puussa”), tehnyt töitä (”inhoan kirjoittamista, haluan paperitehtaalle!”), syönyt kotitekoisia kalapihvejä ja tartarkastiketta, ommellut kesämekkoa (”nyt tuli verhoille käyttöä Scarlett O’Hara -tyyliin”) ja lukenut Joyce Carol Oatesin uusinta.

Ei siis mikään huono päivä. Päätin säästää närkästykseni ansaitsevammille kohteille.

Kohta alkaa jo kolmas pandemiavuosi. Se on pitkä aika kenen tahansa elämässä.

Kun katsoo taaksepäin, korona-aika sekoittuu yhdeksi mössöksi. Elämän normaalit rytmittäjät matkoineen ja juhlineen ovat poissa. Mitä tapahtui? Minne hävisivät vuodet 2020 ja 2021?

Päiväkirjan pitäminen on suositeltavaa toimintaa kaikkina aikoina, mutta erityisen palkitsevaa se on korona-aikana. Lyhyetkin merkinnät tuntuvat jälkikäteen arvokkailta: Ahaa, nyt tiedän, mitä tein viime kesänä. Elämä ei ole ollutkaan pelkkää koronaa. Tässähän on eletty ihan hyvää tasapaksua elämää.

Kirjoittaminen ehkäisee turhaa itsesääliä – ainakin jälkikäteen. Maailmanlaajuisen katastrofinkin aikana yksilö keskittyy itseensä ja pikkuruisiin murheisiinsa (”koko Lontoosta ei saa tarpeeksi ohutta spagettia!”). Vanhan sanonnan mukaan kukaan ei ole sankari kamaripalvelijansa silmissä. Rehellisen päiväkirjan pitäjä ei ole sankari omissa silmissään.

Entäs kuvapäiväkirjat? Visuaaliskäytännöllisen koulukunnan mukaan arkimuistelon voi hoitaa tehokkaasti kännykän kameralla. Perinteisen päiväkirjan pitäjä on eri mieltä. Kirjoittaminen vaatii aina ajattelua, karsimista ja erittelyä. Kuvasta on vaikea lukea jälkeenpäin, miltä tuntui.

Ei niin, etteivätkö kuvat olisi hyvä lisä. Britanniassa selvitellään nyt sitäkin, kenen näppäisy kuva Boris Johnsonin kielletyistä iltapäiväviineistä oikein oli. Lehtitietojen mukaan kuvakulma johtaa naapuriin eli valtiovarainministerin esikuntaan.

Vinkki uuden vuoden alkajaisiksi: Kirjoittakaa kaikki muistiin tai ainakin se, mikä on mielenhyllyllä illalla päällimmäisenä. Antakaa lapsillenne, ystävillenne, isovanhemmillenne ja naapurin kissalle muistikirja uudenvuodenlahjaksi ja rohkaiskaa heitäkin kirjoittamaan. Ei siksi, että jokainen ajatus tai tapahtuma olisi tärkeä. Vaan siksi, että elämän jokainen päivä on tärkeä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai