Ruotsalainen ekonomi vietti 17 vuotta munkkina buddhalaisluostareissa – yhteen lauseeseen hän kiteytti tärkeimmän oivalluksensa - Sunnuntai | HS.fi

Ruotsalaisen metsämunkin opetukset

Unohtakaa Björn Borg ja Abba-Björn. Ruotsin lahja meille pohjoismaisille pusertajille on entinen metsämunkki Björn Natthiko Lindeblad.

9.1. 2:00 | Päivitetty 9.1. 9:15

Joulun jälkeen makasin suklaapöhnässä villasaalin alla ja ahmin Dopesick-draamasarjaa. Tositapahtumiin perustuva sarja kertoo Yhdysvaltain huume-epidemiasta ja Purdue Pharma -lääkeyhtiön omistavan Sacklerin suvun silmittömästä ahneudesta.

Dopesickin myötä mieleni valtasi Appalakkien kaivosyhteisön opioidiongelma. Uutisissa riehui omikron. Aurinko oli karannut Kauriin kääntöpiirille.

Yhdistelmä oli jotenkin liikaa.

Lähdin koiran kanssa Keskuspuistoon. Etsin seurakseni jotain kepeää. Päädyin kuuntelemaan äänikirjana vasta suomennettua teosta Saatan olla väärässä ja muita oivalluksia elämästä. Kuvittelin sen olevan ruotsalaista självhjälpia.

Kirja kertoo Björn Lindebladista, jonka elämä muljahti sijoiltaan eräänä sunnuntaina toukokuussa 1987. Björn oli 25-vuotias ekonomi, jolla oli työsuhdeauto, oma sihteeri ja komea asunto Espanjassa.

Björn loikoili sunnuntaiahdistuksen kourissa punaisella Ikea-sohvallaan kotonaan. Työt tuntuivat liian vaativilta. Piti laatia osavuosikatsaus. Piti kertoa yhtiön johtoryhmälle, kannattaako Madridin liepeille rakentaa hiilihappotehdas.

Kaikki tämänhetkiset ajatukseni tekevät minulle pahaa, Björn tuumi.

Kaikki tämänhetkiset ajatukseni tekevät minulle pahaa, Björn tuumi. Hän teki yksinkertaisen hengitysharjoituksen. Hengittely kesti vain vartin, mutta olo rauhoittui. Meditoinnin seurauksena Björn päätti irtisanoutua työstään. Hän alkoi etsiä itseään.

Viisi vuotta myöhemmin Björn seisoi Koillis-Thaimaassa metsäluostarin portilla. Hän ryömi polvillaan apotin luo ja lausui: ”Olen jättänyt kaiken ja haluan alkaa metsämunkiksi.”

Björn ajeli paksun vaalean kuontalonsa ja pukeutui okranväriseen munkinkaapuun. Kolme kuukautta myöhemmin Björnistä tuli buddhalainen munkkinoviisi Natthiko. Nimi tarkoittaa sitä, jonka viisaus kasvaa.

Alku luostarissa oli karmea. Björn Natthiko kuvitteli saavansa mietiskellä kaikessa rauhassa, mutta hän päätyikin viettämään ympärivuorokautista yhteisöelämää.

Kello soi kolmelta aamuyöllä. Munkit kompuroivat pitkin pimeää juurakkoista polkua, joka johti meditaatiosaliin. He kumarsivat kolmesti kultaiselle buddhapatsaalle ja alkoivat resitoida Buddhan sanoja ja viestejä. Sitä seurasi pitkä meditaatio.

Auringon noustua munkit lähtivät lähikyliin almukierrokselle. He eivät kerjänneet, vaan ottivat vastaan kyläläisten antaman ruoan. Päivän ainoan ateriansa munkit nauttivat puoli yhdeksältä aamulla. Nälän riivaama ruotsalainen haaveili pizzasta ja jäätelöstä.

Björn Natthikon ajatukset harhailivat loputtomien meditaatioiden aikana. Hän piti muita munkkeja rasittavina, kunnes alkoi vähitellen ymmärtää, että ärtymiseen auttoi vain yksi keino: oli opeteltava pitämään muista juuri sellaisina kuin he ovat.

Ajatus vetosi syvästi kahden teinin vanhempaan.

Ajatus vetosi syvästi kahden teinin vanhempaan.

Thaimaasta Björn Natthiko siirtyi englantilaiseen luostariin ja sieltä sveitsiläiseen. Hän alkoi kiertää maailmalla ohjaamassa meditaatioretriittejä. Kunnes vuonna 2008 hänen elämänsä muljahti uudestaan. Hän kuuli meditaation keskellä intuitionsa syvän äänen kuiskaavan: Sinun on aika mennä eteenpäin.

Björn palasi Ruotsiin, mutta maa oli muuttunut. Kaikki puhuivat suorittamisesta ja elämänhallinnasta. Ihmisten stressi oli lisääntynyt, kilpailu oli koventunut. Samaan aikaan Björn oli itse opetellut 17 vuoden ajan päästämään irti.

Hän vaipui masennukseen ja eristäytyi mökkiinsä. Hän tuijotti Täydelliset naiset -sarjaa ja eli ennakkoperinnöllään. Toipuminen alkoi Sveitsin-vierailulla, kun eräs munkkiystävä sanoi hänelle: ”Natthiko, sinun on alettava taas jakaa omastasi muillekin.”

Björn alkoi opettaa meditaatiota. Hän tutustui Facebookissa Elisabethiin. He rakastuivat. Häissään he tanssivat yhteisen diskokoreografian tahtiin kuin Abba-musikaalissa.

Björn alkoi pitää puhetilaisuuksia. Konsepti oli erikoinen: Björn istui näyttämöllä vieressään pieni buddhapatsas ja herätyskello. Hän puhui kaksi tuntia ilman ennakkosuunnitelmaa. Ruotsalaiset rakastivat sitä.

Lumi oli hunnuttanut Keskuspuiston puut. Milli-koira haisteli penkan kätkemiä reviirimerkkejä. Ajattelin Björnin yksinkertaista sanomaa. Äänessä ei ollut oman valaistumisensa sokaisema helppoheikki, vaan hymyilevä mies, jonka kansankotia varten jalostama kevytbuddhalaisuus tuntui hyvin viehättävältä ja viisaalta.

Björn oli mietiskellyt ja meditoinut vuosikymmenten ajan ja halusi jakaa löytämänsä. Kun otamme vastuun sanoistamme ja teoistamme, taakkamme kevenee, hän sanoi.

Samalla Björn puhui itsemyötätunnosta. Kunpa katsoisimme itseämme lempein, ystävällisin silmin ja suhtautuisimme puutteisiimme hieman huumorintajuisemmin, hän sanoi. Viesti tuntui olevan osoitettu erityisesti meille pohjoismaisille pusertajille. Hän kiteytti munkintiensä tärkeimmän oivalluksen. Älä usko kaikkea, mitä ajattelet.

Hämärässä metsässä tunsin björniläisyyden hennon kosketuksen.

Hämärässä metsässä tunsin björniläisyyden hennon kosketuksen.

Syyskuussa 2018 Björn sai kuulla, että hän sairastaa parantumatonta als-sairautta, joka tuhoaa liikehermoja. Se on ollut kova koettelemus jopa vuosikymmeniä tyyneyttään harjoittaneelle buddhalaiselle.

Sairaus on edennyt jo pitkälle. Mutta tuoreista kuvista päätellen valo loistaa edelleen Björnin kasvoilla.

Hymyilevä mies puhuu kirjassaan elämästä luopumisesta: Kun viimeinen hengenvetoni lähestyy − ja kun se koittaa − älkää vain pyytäkö minua taistelemaan. Tehkää sen sijaan kaikki voitavanne, että minun olisi helpompi päästää irti.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai