Vuosi 1021 oli vielä kaoottisempi, kumouksellisempi ja julmempi kuin vuosi 2021 - Sunnuntai | HS.fi

Olipa se hullu vuosi 1021!

Jos loppumaisillaan oleva vuosi on tuntunut epävakaalta ja turvattomalta, samanlaista kaoottisuutta se oli tasan tuhat vuotta sitten.

Vuonna 1021 Bysantin keisarin Basileois II:n (vas.) johtama armeija pyyhkäisi Shirimnin kylään, jossa oli vastassa Georgian kuninkaan George I:n (oik.) joukot.

24.12.2021 2:00

Jos minulta kysytte, vuosi 2021 on tähän asti ollut sekava, hämmentävä ja uhkaava. Ja vielähän sitä on viikko jäljellä, vaikka toivoa sopii, että ihmiskunta jo rauhoittuisi joulun hengessä.

Heti vuoden ensimmäisellä viikolla kansan syvimmät rivit valtasivat Yhdysvaltain kongressin. Pian Myanmarissa tehtiin sotilasvallankaappaus. Valko-Venäjän väkivaltadiktatuuri kaappasi irlantilaisen matkustajalentokoneen, ja kesällä Taleban ajoi terroristi-Toyotoilla pääkaupunki Kabuliin.

On kuitenkin hyvä muistaa – noin lohduksi –, että tämä on ollut melko kepeähkö vuosi aiempiin verrattuna.

Katsotaanpa vaikka, millainen oli vuosi 1021.

Tarkalleen tuhat vuotta sitten.

Mitä maailmassa silloin tapahtui? Mistä uutisista olisimme käyneet kiihkeitä identiteettitaistoja Twitterissä, jos identiteetit olisi jo keksitty?

Vuonna 1021 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Henrik II Pyhä marssitti 60 000 sotilaan armeijansa jo neljännen kerran nykyisen Pohjois-Italian alueelle. Porukka ylitti Brennerin solan, josta se marssi, murhasi, raiskasi ja ryösti ensin Veronan ja sitten Mantovan, kunnes jäi Ravennaan viettämään joulua.

Iso kahakka alkoi myös nyky-Turkin alueella. Bysantin eli Itä-Rooman keisarin Basileois II:n henkilökohtaisesti johtama armeijakunta pyyhkäisi kertarykäisyllä Shirimnin kylään Palakazio-järvelle, jossa oli vastassa Georgian kuninkaan George I:n henkilökohtaisesti käskyttämät joukot.

Taas tapettiin. Rajapyykkejä siirrettiin.

Näin jälkikäteen on todettava, että vuosi 1021 oli oikea selkäänpuukottajien vuosi. Veriveljiinkään ei voinut luottaa. Armenialaisen Bagratid-kuningaskunnan kuningas Hovhannes Smbat III joutui pikkuveljensä Ashotin kapinallishyökkäyksen kohteeksi. Pian tanssittiin uudet kruunajaiset, joissa Ashot otti tittelikseen Ashot IV.

Koska homma jäi hiertämään isoaveljeä, veljekset jakoivat armenialaisten läänit sulle mulle -periaatteella ja jatkoivat kansan alistamista yhdessä tuumin.

Kuningas Hovhannes Smbat III luovuttaa kuvassa valtansa.

Sama laulu oli eteläintialaisen Chola-dynastian tamili-kuninkaalla Rajendra Suurella vuonna 1021. Etupiiriä jaettiin ja turvallisuuspoliittista puskuria rakennettiin heikompien kustannuksella.

Rajendra ei uskonut sääntömääräiseen kansainväliseen järjestelmään vaan käskytti armeijansa Intian niemimaan keskiosiin. Vuonna 1021 armeija ehti Sakkarakkoattamin kaupunkiin Chhattisgarhiin, alisti sen ja aloitti silmittömän hybridivaikuttamisen.

Mitä muuta tapahtui vuonna 1021?

Pohjoismaiset kulkukauppiaat, viikingit, kaatoivat puun L’Anse aux Meadows -nimiseltä paikalta nyky-Kanadan Newfoundlandista.

Sen me tiedämme hyvin tarkan radiohiiliajoituksen avulla.

Se tapahtui yli 400 vuotta ennen Kolumbuksen retkiä.

Kyseisenä vuonna 1021 kuoli ja syntyi kuninkaallisia, emiirejä, kenraaleja ja arkkipiispoja, mutta mitäpä tuosta, heitähän syntyy ja kuolee joka ikinen vuosi.

Entä syrjäisellä ja hiljaisella Niemellä, kuten kirjailija Juha Hurme kutsuu sen ajan epävaltiollista Suomen aluetta?

On hyvin vähän tietoja, joita olisi kyetty ajoittamaan juuri vuoteen 1021. Niemeläiset eivät tuohon aikaan laatineet kirjallisia dokumentteja.

Se toki tiedetään, että ihme maahanmuuttajia oli Niemelläkin jo ehtinyt pyörähtää noihin aikoihin. Mynämäeltä löytyi lähes tuhat vuotta myöhemmin miekka, joka oli kuulunut Bysantin eli Itä-Rooman keisarin Konstantinos VIII:n henkikaartilaiselle.

Kuulostaa oudolta, mutta se oli selkeä homma. Viikinkien tiedetään hieroneen kauppaa mynämäkeläistenkin kanssa – ja Bysantin keisarien eliittihenkikaartilaiset taas olivat tuohon aikaan pohjoismaisia varjageja eli viikinkejä.

Oli silti helpotus, kun sekava vuosi 1021 oli lopulta ohi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai