Päätä kääntämässä

Suomi on tullut kumppanina niin lähelle Natoa, että meidän nenämme on lytyssä sen olohuoneen ikkunassa. Sisällä näyttäisi olevan lämmintä, kirjoittaa Jari Tervo kolumnissaan.

20.3. 2:00 | Päivitetty 20.3. 7:40

Suomen kansa ajoi poliitikkojensa ohi Nato-asiassa. Venäjän brutaali sota Ukrainassa avasi kansalaisten silmät. Naton jäsenyyttä kannatti yli puolet kansasta helmikuun lopussa. Pari viikkoa myöhemmin kaksi kolmesta oli sitä mieltä, että liittyä pitäisi.

Kuvittelin, että Nato-päätöstä olisi hyvä tehdä, kun selkänojana on kansan laaja enemmistö. Lisäksi jäsenyyden vastustajien määrä oli kutistunut vajaaseen kuudennekseen kansasta. Poliitikot kuitenkin huolestuivat, kun kansa puuttui ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

Presidentti Sauli Niinistö valitti, miten vaikea on päättäjän osa. Se on totta. Siksipä kansa valitseekin presidenteikseen vain ihmisiä, jotka itse kovasti pyrkivät virkaan. Niinistökin halusi presidentiksi jopa kolme kertaa, ja tuli kahdesti valituksi. Halusi siitä huolimatta, että päättäjänä on vaikeaa.

Pääministeri Sanna Marin (sd) tokaisi ensimmäisen, turvallisuuspolitiikan mannerlaattoja siirrelleen mielipidetiedustelun jälkeen, että päätöksiä ei tehdä yksittäisten mielipidetiedustelujen perusteella. Tätä en ollut kuullut kenenkään edellyttävänkään.

Olisi silti hyvä, jos pääministeri tunnistaisi historian käännekohdat myös silloin, kun ne ovat ristiriidassa hänen oman puolueensa linjausten kanssa.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) lupasi keskustan palaavan asiaan kesän puoluekokouksessaan.

Historian ironialta ei voi välttyä, jos presidentti Niinistö johdattaa Suomen Natoon. Hän on nimittäin pyrkinyt tarmokkaasti välttämään Suomen liittämistä Pohjois-Atlantin puolustusliittoon.

Joskus on tuntunut, että Niinistölle olisi kelvannut mikä tahansa muu kuin Nato. Jopa sellainen ratkaisu, jota ei ole edes olemassa. Tällainen haave oli Euroopan unionin oma armeija, josta Niinistö puhui lämpimästi ensimmäisen virkakautensa alkupuolella.

Lämpimistä puheista huolimatta asia ei koskaan ottanut tulta. Ja miksi olisikaan ottanut? Valtaosa Euroopan unionin jäsenmaista kuuluu jo Natoon. Ne eivät tarvitse Natolle oheis-, päällekkäis- tai rinnakkaisjärjestöä. Naton voima on sitä paitsi unioniin kuulumattomassa Yhdysvalloissa.

Toisen maailmansodan jälkimainingeissa laskeskeltiin, että ilman Yhdysvaltoja venäläinen sotilas huuhtelisi jalkarättejään Atlantin itärannalla.

Suomi pitää mielellään ulko- ja turvallisuuspoliittisissa ympyröissä esillä yhteistyötään Ruotsin kanssa. Naapuriyhteistyö demokratioiden kesken on aina kannatettavaa, mutta ei se Nato-jäsenyyttä korvaa. Armeijansa alas ajaneesta Ruotsista ei ollut vielä muutama vuosi sitten turvaamaan edes Ruotsia.

Suomen kahden- tai kolmenväliset sopimukset ovat hyviä, kuten myös kumppanuus Naton kanssa. Suomi on tullut kumppanina niin lähelle Natoa, että meidän nenämme on lytyssä sen olohuoneen ikkunassa. Sisällä näyttäisi olevan lämmintä. Siellä sisällä jäsenillä on turvatakuut, mutta vain sisällä. Ne, jotka ovat pihalla, ovat pihalla.

Entinen pääministeri Alexander Stubb (kok) ilmoitti kokoomuksen puoluekokouksessa 2018 itsestäänselvyyden: jos presidentti Niinistö ilmoittaisi kannattavansa Nato-jäsenyyttä, sen suosio suomalaisten keskuudessa nousisi merkittävästi. Jäsenyyttä kannatti tuolloin noin viidennes kansasta.

Naantaliin kesänviettoon saapunut Niinistö tuohtui, kun häneltä kysyttiin asiasta. Hän jyrähti: ”Naiivia ajatella, että nyt pitäisi olla muuttamassa oma kanta ja heti perään suomalaisten kanta.”

Suomalaiset ovat Venäjän hyökkäyksen jälkeen rientäneet auttamaan tasavallan presidenttiä päätöksenteossa. Hänen ei tarvitse enää muuttaa suomalaisten Nato-kantaa. Se on jo muuttunut. Nyt riittäisi, että presidentin oma pää kääntyisi. Saa nähdä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai