Sota herätti myytit eloon

Tiktok-videot luovat tarinoita, joiden vuoksi maata ollaan valmiita puolustamaan väkivalloin.

22.5. 2:00 | Päivitetty 22.5. 6:52

Jokin aika sitten Facebook-kaverini päivitteli, että Hesarin artikkelissa oli viitattu Kainin ja Abelin veljeksiin ja sitten vielä selitetty tarina erikseen. Eikö ihmisillä ole sen vertaa yleissivistystä, että he tuntisivat näin perustason Raamatun tarinoita, kaverini kysyi.

Nolostuin. Olinhan lapsena kökkinyt seurakunnan kerhossa. Ja vaikka rippileiri ja siellä lauletut lässynhaukotuttavat laulut olivat herättäneet lähinnä halun pysytellä kaukana uskonnosta ja uskovaisista ihmisistä, aihe kiinnosti sen verran, että kirjoitin pitkän uskonnon ylioppilaskirjoituksissa.

Silti moni Raamatun kertomus on hämärän peitossa. Jeesuksesta tiedän kaikenlaista, onhan hän starba. Kainista ja Abelista muistan vain, että he ovat veljeksiä ja sitten Jumala haastaa heitä jollakin riivaavalla tavalla. Mutta miten, ja mikä opetus tarinalla on?

Kouluaikanani tarinoita opetettiin eniten ensimmäisillä luokilla, jolloin lapsi voi jo eläytyä satuihin mutta on vielä liian pieni ymmärtämään yhteiskunnallisia suhteita.

Uskonnollisten tarinoiden lisäksi tunne omasta tietämättömyydestä iskee usein, kun katson vanhoja elokuvia tai luen runoja, joissa viitataan Antiikin kreikan tarustoihin. Muistan pylväsmallit, mutta en sitä, ketkä olivat Zeuksen lapsia.

Niinä hetkinä käännyn Wikipedian puoleen. Sitä on hauska lukea, mutta myytit eivät jää luettelevasta tyylistä kovin hyvin päähän.

Myyttien unohdusta vauhditti 2000-luvun lopussa vallinnut ateismibuumi. Tiedostava nuoriso törmäsi usein Richard Dawkinsin ajatteluun siitä, että uskonnot ovat satuja, jotka kuuluvat menneeseen maailmaan ja fundamentalismiin, joka kylvää maailmaan tuhoisia voimia. Minäkin erosin kirkosta tyypilliseen tapaan eroakirkosta.fi-sivuston kautta. Linkkiä jaettiin innokkaasti aina kun Päivi Räsänen sanoi jotain televisiossa.

Harva jaksaa enää kapinoida kirkkoa vastaan, minkä voisi luulla kertovan kristinuskon merkityksen vähenemisestä. Kristinuskon vastuuta ja syyllisyyttä korostavat myytit kuitenkin uinuvat kielessä ja moraalikäsityksissä. Emme ole niin maallistuneita kuin luulemme. Pandemian aikana puhuttiin ”koronasynnistä”, ja 2010-luvun alun startup-buumin ”evankelistat” käyttivät sellaisia termejä kuin ”enkelisijoittaja”.

Myytin poissaolo on yksi modernin maailman myyteistä, kirjoitti filosofi Georges Bataille (1897–1962).

Hän oli entinen katolilainen, joka ateismistaan huolimatta hakeutui kirjoituksissaan aina kohti uskonnollisia teemoja. Bataillen mukaan moderni länsimainen kulttuuri pirstoi yhteisöt ja korosti yksilöä. Hänen maailmankuvassaan ihmiset saivat auringosta energiaa ylenmääräisesti mutta eivät osanneet käyttää sitä. Aiemmin yhteisö tuhlasi energiaa ja resursseja uskonnollisissa rituaaleissa, jotka sitoivat yhteisön jäsenet kiinni toisiinsa. Modernissa ajassa energia kanavoitui henkilökohtaisiin projekteihin, työhön ja kulutukseen. Rituaalien merkitys väheni. Ihmiset alkoivat ymmärtää, että olemme maallistuneita, toimimme järkevästi eikä myyteillä ole merkitystä.

Bataillen mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että myytit olisivat kuolleet.

Sota on katkos, joka kumoaa kertaheitolla kuvitelmat maallistumisesta, Bataille kirjoittaa teoksessaan The Absence of myth.

Sota on hänen mukaansa kuin festivaali, joka herättää yhteisölliset, tarttuvat kauhun tunteet jälleen henkiin. Sodan käsittämättömyys rikkoo tunteen arjen jatkuvuudesta ja tunteen yksilön rajallisuudesta. Sodan aikana puhutaan taas myyttien maailmaan kuuluvilla hyvän, pahan, pyhän ja alhaisen käsitteistöllä. Sotateknologiaan liittyy tuhlausta, joka tarkoittaa Bataillen käsityksessä äärimmäistä resurssien käyttöä tai tuhoa, jolla ei ole rajaa.

Lopulta sota oli Bataillelle modernin maailman irvokas kääntöpuoli, tila, jossa voi tapahtua holokaustin tai sotarikosten kaltaisia käsittämättömyyksiä rationaalisiksi naamioitujen perusteiden varjolla. Putinin mielenterveydentilan arvuuttelu ei ole olennaista. Myyttien avulla hän kykenee perustelemaan kansalaisille toimintaansa, vaikka hyödyntämällä valheitakin.

Bataillen ajatukset ovat tulleet mieleen myös, kun olen seurannut isänmaallisuusintoilua, joka on alkanut kevään mittaan kukkia.

Minua on aina kylmännyt Lippulaulu ja ennen kaikkea sen kohta, jossa lauletaan: ”Sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin.” Miksi on niin ilmeistä haluta tuhlata ainutkertaisia ihmiselämiä kansallisvaltion puolesta?

Putinin hyökkäyssota on kammottava ja tuomittava. Silti seurasin hämmennyksellä, kun tuttuni alkoivat baarissa listata mahdollisia hyökkäyskohteita ja kertoa, että he olisivat valmiita puolustamaan Suomea väkivalloin. Hurmoshenkinen puhe Natosta ”pelastajana” tuntuu sekin arveluttavalta, sillä kukaan ei voi tietää, millainen tulevaisuus sotilasliitolla on ja millaisia vaikutuksia siihen liittymisestä seuraa.

Valtion rajat eivät ole pyhiä ja uhrauksen arvoisia itsestään. Niistä tehdään sellaisia keksimällä ja kertomalla niihin liittyviä tarinoita. Myytit puhuttelevat ennen kaikkea tunnetasolla, ja niiden ymmärrys edellyttää eläytymistä draamaan.

Jo hyökkäyssodan alussa ukrainalaiset hyödynsivät myytinluomisessa uusia mediakanavia. Tiktok-videolla, jossa nuori pakenee kotimaastaan, on kansaa ja toisaalta laajempaa yhteisöä yhdistävä vaikutus. Monen ihmisen äänenpainot ja sanavalinnat muuttuivat kertaheitolla.Videot luovat tehokkaasti uusia tarinoita, joita kansallisvaltion myytti tarvitsee pysyäkseen voimissaan siinä määrin, että ihmiset ovat valmiita hyväksymään ajatuksen, että sen puolesta pitäisi voida tappaa ja kuolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai