Onko joku Abban jäsen oikeasti joskus soittanut Abba-museon puhelimeen?

Kysy Siskolta etiikasta, tapakulttuurista ja elämän pulmatilanteista. Ellei vastaus tyydytä, voit ehdottaa parempaa. Sähköposti: hs.sisko@hs.fi tai hs.torsti@hs.fi.

16.4. 2:00 | Päivitetty 16.4. 14:18

Rakkaat ystävät! Jatkamme keskustelua klassisesta musiikista.

Kaisa Piipponen kirjoittaa: ”Toivoit palstallasi lukijoiden vinkkejä lapsille osuvista klassisen musiikin kappaleista. Itselleni tuli heti mieleen Sergei Prokojefin musiikkisatu Pekka ja susi, jossa eri instrumentit edustavat sadun eri hahmoja. Samoin W. A. Mozartin Taikahuilu voisi olla mukava tapa tutustua klassiseen musiikkiin. Myös Antonio Vivaldin Neljä vuodenaikaa voisi olla kevyttä kuunneltavaa, varsinkin kevätteema.”

Yhden ihanan lapsenlapsen mamma kirjoittaa: ”Olen pitkään ollut huolestunut, kuinka yksipuolista musiikkia media lapsille tarjoaa. Hesari kirjoittaa harva se viikko monisivuisen artikkelin rockmusiikista tai vastaavasta. Tv:stä ja radiosta saa hakemalla hakea muuta kuin hömppämusiikkia. Sääliksi käy suomalaisten nuorten yksipuolista sivistystä, kun heidän klassinen musiikkinsa on Katri Helenaa tai Reijo Taipaletta. Euroopassa, varsinkin eteläisessä, nuoret tuntevat oman maansa säveltäjät ja sävellyksiä.”

Siitä en ole aivan vakuuttunut, kuuluvatko juuri Katri Helena tai Reijo Taipale nykynuorison repertoaariin, mutta myös Siskon mututuntuma on, että esimerkiksi iso naapurimme idässä on onnistunut aivan eri tavalla sisäistämään oman maan klassisen musiikin tuntemuksen osaksi kansansivistystä luokkaan katsomatta. Johtuneeko sitten pidemmästä itsenäisyyden ajan kulttuuriperimästä?

Interaktiivisessa Abba-museossa Tukholmassa on puhelin. Jos se soi, museovieras pääsee vastaamaan ja puhumaan jonkun Abban jäsenen kanssa.

Abba-museossa Tukholmassa on puhelin, jonka puhelinnumeron kerrotaan tietävän vain Abban jäsenet. Onko kukaan Abban jäsen soittanut kyseiseen puhelimeen niin, että joku museossa olleista vieraista olisi vastannut siihen?

Matilda

Kyllä vain! Otin yhteyttä Abba-museoon, josta minulle kerrottiin, että puhelin on soinut joitain kertoja sen jälkeen, kun museo vuonna 2013 avattiin. Kaikki neljä yhtyeen jäsentä ovat soitelleet siihen, jotkut useampaan kertaan.

”Viime kerralla soittaja oli Frida”, Abba-museon viestintäpäällikkö Helena Mattsson kertoo sähköpostissa. ”Mutta puhelu yhtyeen jäsenen ja onnekkaan museovieraan välillä on yksityinen keskustelu, joten emme voi kertoa, mistä he puhuivat.”

Mattssonin mukaan näitä soittokertoja ei ole mitenkään erikseen sovittu, vaan Abba soittaa, kun Abbaa huvittaa. Museosta kyllä hieman muistutellaan, jos puhelin ei ole todella pitkään aikaan soinut.

”Have a fABBAulous day”, Helena Matsson lopetti viestinsä minulle.

Minua kiinnostaisi tietää lisää vainajan siunaamisesta uurnassa. Tiedän tapauksia, joissa vainaja on suoraan tuhkattu ja sitten tosiaan vasta uurnassa siunattu. Joissain seurakunnissa tämä on ihan ok käytäntö, mutta joissain seurakunnissa kirkkoherralta pitää pyytää lupa menettelyyn. Onko tämä ihan oikein? Eikö kirkkoherra näissä tapauksissa käytä liikaa valtaa? Luulenpa, että tämä tulee kuitenkin tulevaisuudessa olemaan suosittu tapa! Silloin ei tarvitse tulla siunauksen jälkeen erikseen uurnanlaskuun.

Nina

Kysymys nousee silloin tällöin julkisuudessa esiin.

Viimeksi asia kuohutti vuonna 2019. Silloin Iltalehti sai useita yhteydenottoja ihmisiltä, joiden kohdalla seurakunta oli kieltäytynyt siunaamasta tuhkatun vainajan uurnaa. Arkkipiispa Tapio Luoma tavoitettiin tuolloin kirkolliskokouksesta kommentoimaan asiaa, ja hän sanoi, ettei missään nimessä ideana ole, että tuhkaamisen perusteella voitaisiin kieltää siunaaminen.

Tilanne on kuitenkin ollut varsin tulkinnanvarainen.

Kristillisessä kirkossa on tapana, että ihmisen kuoltua hänet siunataan arkussa hautaan. Jos vainaja tai lähipiiri ovat valinneet tuhkaamisen, siitä seuraa usein siirtelyä ja säilyttämistä: ensin vainaja viedään kylmäsäilytykseen, sitten arkkuun ja siunattavaksi kirkkoon, sitten takaisin kylmäsäilytykseen tuhkausta odottamaan ja lopulta tuhkauksen jälkeen haudattavaksi. Monien mielestä olisi helpompaa, jos ruumis voitaisiin tuhkata ja sitten siunata ja haudata samalla kertaa.

Kirkollisten toimitusten opas ohjeistaa, että ”hautaan siunaaminen tapahtuu ennen tuhkausta”, ja ”jos painavat syyt puoltavat päinvastaista menettelyä, ei siihen ole estettä”. Painavien syiden osalta ohjetta tarkennettiin vuonna 2017, että niitä voivat olla ”a. maantieteellisen etäisyyden aiheuttama kohtuuton kuljetusmatka ja b. terveydelliset syyt sekä c. muut painavat tapauskohtaiset syyt”.

Piispainkokouksen teologinen sihteeri Anna-Kaisa Inkala kertoo viestissä, että tuo ohjeistus on voimassa yhä. Inkalan tiedossa ei ollut nyt tilanteita, joissa seurakunnassa olisi kieltäydytty siunaamasta tuhkattua vainajaa.

”Ohje antaa papille harkintavaltaa, varsinkin kohta c, jossa pappi voi ottaa muitakin syitä huomioon kuin ne, jotka on mainittu kohdissa a ja b”, Inkala kirjoitti sähköpostissa. ”Tiedän, että välillä esiintyy jonkin verran omaisten toiveita siitä, että käytäntö tuhkata vainaja ensin yleistyisi. Piispainkokouksen päätöksessä lähdetään kuitenkin teologisista perusteista käsin siitä, että ensisijaisesti vainaja siunataan ensin ja tuhkataan sen jälkeen.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai