Syvästi ihailemani venäläiset

Vähintään 24 miljoonaa venäläistä vastustaa Putinin politiikkaa. Toisinajattelijat ovat toivo siitä, että jonakin päivänä putinismi kuolee.

23.4. 15:00 | Päivitetty 23.4. 17:37

Pakko se on myöntää: Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on mennyt niin syvälle ihon alle, että viileä analyyttisyys on kääntymässä synkäksi henkilö­kohtaiseksi vihaksi.

Se ei ole etu sotaa seuraavalle toimittajalle, ei ylipäätään kenellekään. Viha sumentaa ajattelun. Siinä on myös se ongelma, että vihan kulkusuunta tuppaa olemaan yksityisestä yleiseen. Viha alkaa yhden ihmisen teoista ja laajenee kokonaisiin kansakuntiin.

Sota radikalisoi sivustakatsojankin.

Rautalangasta, ettei kantani jää epäselväksi: Kremlin nykyjohto on syyllistynyt sotarikoksiin ja mahdollisesti jopa kansanmurhiin vuodesta 1999 alkaen.

Tšetšenia. Georgia. Krim. Itä-Ukraina. Syyria. Ja nyt koko Ukraina. Moskovan Z-ukkojen paikka on sotarikostuomioistuimessa Haagissa. Muu maailma tehköön osansa, että näin käy.

Osa teoista on niin kammottavia, että minulla on vaikeuksia henkilökohtaisten vihantunteiden rajaamisessa. Butšan, Mariupolin ja Hostomelin sotakuvista on yllättävän pieni askel siihen, että huomaan hetkittäin inhoavani jotakin niin hahmotonta ja aineetonta kuin venäläisyyttä, vaikka en osaisi määritellä, mitä se on.

Puolisoni jo huomautti, huolestuneena, että arkikielenkäytössäni kotona puhun venäläisistä eri tavalla kuin puhuin heistä kaksi kuukautta sitten.

Saatan puhua propagandan sekoittamasta kokonaisesta kansakunnasta. Tai puhun putinisteista, kun tarkoitukseni on puhua 145-miljoonaisesta erimielisestä kansakunnasta. Puhun sodalle kollektiivisesti hurraavista venäläisistä, jotka muun ihmiskunnan on pysäytettävä, eristettävä ja ajettava nurkkaan.

En ajattele niin. Vihan yleistys on vierasta, vastenmielistä ja vaarallista puhetta. Kerron, miksi.

Minulla on aina ollut jonkinlainen Venäjä-suhde.

Jo seitsemänvuotiaana kävin Leningradissa, joskin reissusta jäi mieleen lähinnä kyrillinen Pepsi-pullo. Parikymppisestä alkaen ramppasin Pietarissa sekä Moskovassa ja matkustin junalla Siperian halki.

Harvan venäläisen kanssa olen kunnolla ystävystynyt, mutta moneen olen tutustunut.

Entä nyt? Ovatko he kaikki yhtäkkiä radikalisoituneet?

Maaliskuun loppupuoliskolla 83 prosenttia mielipidekyselyyn vastanneista venäläisistä kertoi kannattavansa Putinin toimia. Kyselyn julkaisi Levada, tunnettu moskovalainen tutkimuskeskus.

Jos tulos pitää paikkansa (diktatuurien mielipidekyselyistä ei voi tietää), se on synkkä luku.

On universaali ilmiö, että sodat nostavat nationalismia ja maan johdon kannatusta. Venäjällä sotapropagandan ytimessä on tarina siitä, että maan armeija on Ukrainassa estämässä kansanmurhaa.

Niin mielipuoliselta kuin se kuulostaakin.

Nyt jos koskaan lännen olisi tunnistettava ne venäläiset, jotka kavahtavat putinistista maailmankuvaa.

Vaikka heitä olisi vain se Levada-kyselyn 17 prosenttia, sekin olisi jo 24 miljoonaa ihmistä. Heitä voi olla myös paljon enemmän.

Heissä on ainoa toivomme.

Olisi kyettävä erottamaan toisistaan ainakin neljä venäläistä ryhmää: 1. Valtaklikit 2. Putinistinen enemmistö 3. Putinin vastainen vähemmistö ja 4. Varsinaiset toisinajattelijat.

Vaikka sodan ytimessä on Putinin sotilaallis-poliittinen klikki, kansan enemmistölläkin on moraalinen vastuunsa. Se on tukenut koko 2000-luvun ajan Putinin sotia. Näiltä ihmisiltä tullaan vielä kysymään kuten tavallisilta saksalaisilta kysyttiin vuodesta 1945 alkaen: ettekö te tienneet, ymmärtäneet vai piitanneet?

Mutta Venäjä on tunnettu myös siitä, että maassa on täysin pelottomia toisinajattelijoita. Lännellä on kaikki syyt osoittaa heille täysimittainen ja korkeimman tason poliittinen tuki.

On heistä kiinni, jos Venäjä jokin päivä ottaa askelia kohti vakautta, demokratiaa ja oikeusvaltiota.

Keitä he sitten ovat?

Viime viikoilta mieleeni on jäänyt rohkeita ja epäitsekkäitä venäläisiä, jotka ovat panneet elämänsä peliin Ukrainan puolesta. Taviksia ja isoja nimiä.

Tunnettu oppositioaktivisti Marina Litvinovitš pidätettiin sodan ensi tuntien aikana, kun hän polkaisi pystyyn protestiliikkeen.

Kuvataiteilija Anastasia Parškova pidätettiin, kun hän protestoi raamatullinen Älä tapa -plakaatti kädessään Kristus Vapahtajan katedraalin edessä Moskovassa.

Eläkeläiskenraali Leonid Ivašov on tammikuusta lähtien vaatinut Putinin eroa ja sodasta luopumista. Ivašov johtaa pientä upseerien kapinajärjestöä, Kokovenäläistä upseerien kokousta.

Lokakuussa 2021 Nobelin rauhanpalkinnon voittanut Novaja Gazeta -lehden päätoimittaja Dmitri Muratov on murjonut sotapolitiikkaa pelotta.

On julkkistoimittaja Juri Dud ja rokkari Andrei Makarevitš. Taiteilija Jelena Osipova sekä toisinajattelijat Vladimir Kara-Murza ja Oleg Orlov. Oppositioaktivisti Julia Galjamina. Uutistoimittajat Marina Ovsjannikova ja Jelena Tšernenko. Venäjän jalkapallomaajoukkueen hyökkääjä Fjodor Smolov. Elokuvaohjaaja Vladimir Mirzojev. Poptähdet Zemfira Ramazanova ja Oxxxymiron eli Miron Fjodorov.

Taiteilija Aleksandra Skotšilenko laittoi supermarketin hintalappujen tilalle faktoja Venäjän siviilipommituksista Mariupolissa. Häntä uhkaa jopa kymmenen vuoden vankeus.

He ovat jäävuoren huippu. OVD-info-ihmisoikeusjärjestön mukaan tiistaihin 19. huhtikuuta mennessä sodanvastaisissa protesteissa oli pidätetty 15 434 venäläistä. Osa heistä istuu nyt tutkintavankeudessa.

Venäjä tarvitsee heitä aikanaan Putinin kaatoon.

Mutta sitä ennen he tarvitsevat meiltä suojaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai