Sanna Marin kehotti joukkojaan aloittamaan Nato-keskustelun, minkä jälkeen puolueen edustajat ovat olleet lähinnä hiljaa

Äänettömyyden ovat rikkoneet Erkki Tuomioja sekä Kimmo Kiljunen, joka julkaisi kirjan Nato-pohdiskeluistaan. Hiljaista on siis keskustelu julkisuudessa, kirjoittaa politiikan toimittaja Marko Junkkari.

Erkki Tuomioja on yksi harvoista demareista, jotka ovat paljastaneet Nato-kantansa. Tosin hänelläkin voisi olla ”periaatteellisista syistä suuri houkutus äänestää vastaan”.

6.5. 14:25 | Päivitetty 6.5. 15:57

Venäjän Ukrainaan kohdistaman suurhyökkäyksen alkamisesta on nyt kymmenen viikkoa – vaikka siitä tuntuu olevan jo ikuisuus.

Historiallisia käänteitä on näinä viikkoina tapahtunut niin paljon, että aika on tihentynyt. Lyhyessä ajassa on tapahtunut valtavan paljon ikäviä asioita.

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja onkin tämän kevään aikana muuttunut enemmän kuin sitä edeltävinä 25 vuotena.

Yksi näistä historiallisista käänteistä nähtiin maanantaina 28. helmikuuta, siis neljä päivää Venäjän suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen. Yle julkaisi tuolloin mielipidekyselyn, jossa ensimmäisen kerran suomalaisten enemmistö kertoi kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä.

Vähän myöhemmin samana päivänä Sanna Marinin (sd) hallitus piti tiedotustilaisuuden, jossa se kertoi päättäneensä aseavun lähettämisestä Ukrainaan.

Infossa pääministeri Marinilta kysyttiin myös suomalaisten Nato-kantojen muuttumisesta. Marin vastasi näin:

Moni, joka on aiemmin ollut jäsenyyttä vastaan tai ollut empivällä kannalla, on muuttanut kantaansa myönteiseksi jäsenyydelle – ja veikkaisin, että tähän vaikuttaa eritoten kaksi kysymystä: Ensinnäkin se, mikä on se raja, minkä yli Venäjä on mennyt. Ja mikä on se raja, minkä yli se ei menisi. Toinen kysymys liittyy tietysti siihen, että jos Venäjä jonkin rajan ylittää, olemmeko siinä tilanteessa yksin vai yhdessä muiden kanssa.

Lausunto oli hätkähdyttävä monella tavalla.

”Rajan ylittämisestä” monille tuli varmasti ensimmäisenä mieleen ne 1 343 kilometriä, jotka erottavat meidät Venäjän tankeista. Vaikka Marin tosin taisi tarkoittaa rajaa abstraktimmin rauhan, kansainvälisten sopimusten ja ihmisyyden rajojen rikkomisena.

Marinin oman puolueen Sdp:n edustajat ottivat nämä puheenjohtajansa sanat kutsuna ja kehotuksena aloittaa keskustelu puolueen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta. Näin olen kuullut useammankin demarin kertovan.

Demareiden tapaamisissa sekä sisäisissä Facebook- ja Whatsapp-ryhmissä alkoikin Marinin rajalausunnon jälkeen vilkas keskustelu Suomen Nato-jäsenyydestä.

Erikoista asiassa on se, että julkisuuteen Sdp:n keskustelusta ei ole kuulunut juuri mitään.

Erikoista asiassa on kuitenkin se, että julkisuuteen Sdp:n Nato-keskustelusta ei ole kuulunut juuri mitään. Keskustelua on leimannut lähinnä vaikeneminen. Pääministeri Marin ei ole kertonut kantaansa. Eikä kukaan muukaan puolueen johdosta tai ministereistä.

Demareiden viime viikkojen Nato-keskustelusta tulevat lähinnä mieleen pitkän linjan kansanedustajan Erkki Tuomiojan (sd) kommentit median sotapsykoosista ja vihjailut Ruotsin puolustusministerin Peter Hultqvistin suomalaiselle kollegalleen Antti Kaikkoselle ehdottamasta suomalais-ruotsalaisesta puolustusliitosta.

Muuten demareiden kansanedustajilta ei ole kuultu juuri mitään.

Helsingin Sanomat on seurannut kansanedustajien Nato-kantoja koko ajan päivittyvässä jutussaan. Sdp:n osalta sarakkeet ovat lähinnä tyhjiä. Tähän mennessä vain viisi demariedustajaa 40:stä on julkisesti kertonut Nato-kantansa.

Se on todella vähän, sillä muissa puolueissa melkein kaikki edustajat ovat ilmaisseet näkemyksensä.

Syynä hiljaisuuteen on se, että Sdp:n on pääministeripuolue. Ja se, että Sanna Marinin asema puolueen johdossa on todella vahva. Eräs demarilähde kertoo, että vaikka Marin avasi puolueen Nato-keskustelun, hän ei sittemmin ole erityisemmin kannustanut käymään sitä. Etenkään julkisuudessa.

Demareiden Nato-mykkyydestä johtuen oli ilahduttavaa, että Sdp:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen julkaisi tällä viikolla kirjan omista Nato-pohdiskeluistaan.

Vaikka Pienen maan selviytymistarina -kirja on tehty pikavauhtia muutamassa viikossa, se on hyvin kirjoitettu ja kiinnostava. Siitäkin huolimatta, ettei Kiljunen kovin laajasti avaa omaa henkilökohtaista kyllä–ei-jaakobinpainiaan Nato-jäsenyyden suhteen.

Sen sijaan Kiljunen käy kirjassa selkeästi läpi itsenäisen Suomen historian eri vaiheissa tekemät turvallisuuspoliittiset linjaukset.

Suomi on pieni maa hankalassa geopoliittisessa paikassa. Siksi Suomen ratkaisut ovat olleet aina pragmaattisia – tyylipisteet ja paikoin periaatteetkin ovat olleet toissijaisia, kun on pyritty varmistamaan kansakunnan turvallisuus ja selviäminen.

”Minä en mölöjä väistä, uhosi iso. Minä väistän, huikkasi pieni.”

Kiljunen tiivistää Suomen linjan presidentti Mauno Koiviston aikoinaan käyttämään sitaattiin: ”Pieni ja iso mies törmäsivät kapeassa tunnelissa. Minä en mölöjä väistä, uhosi iso. Minä väistän, huikkasi pieni.”

Kiljusen mukaan on kaksi erilaista tapaa lähestyä Suomen Nato-jäsenyyttä. Osa pitää jäsenyyttä itsessään päämääränä, toiset keinona.

Kiljunen ilmoittautuu jälkimmäisen koulukunnan edustajaksi.

Hänen mukaansa olennainen kysymys kuuluu, tarjoaako sotilaallinen liittoutuminen vai liittoutumattomuus paremmat edellytykset ja pienemmät riskit pitää Suomi sotien ulkopuolella.

Kiljusen vastaus kysymykseen on liittoutuminen. Hän kertoo aikovansa äänestää eduskunnassa Nato-jäsenyyden puolesta.

Sanna Marin julisti siis 28. helmikuuta Sdp:n Nato-keskustelun alkaneeksi, mitä seurasi syvä julkinen hiljaisuus. Ja ensi lauantaina 14. toukokuuta tämä äänetön prosessi saa huipennuksensa, kun Sdp:n puoluevaltuusto linjaa ylimääräisessä kokouksessaan puolueen Nato-kannasta.

Sdp:n puoluevaltuusto sanoo kokouksessaan Nato-jäsenyydelle kyllä – se on käytännössä selvä. Puolueessa nimittäin moni muukin näkee Kiljusen tapaan Naton pragmaattisesti parhaana vaihtoehtona Suomen turvallisuuden kannalta.

Myös Erkki Tuomioja kertoi alkuviikosta HS:n haastattelussa aikovansa äänestää eduskunnassa Nato-jäsenyyden puolesta, koska muita vaihtoehtoja ei hänen mukaansa ole oikeastaan edes käsitelty.

Tuomioja jätti haastattelussa asiaan erikoisen varauman.

Tuomioja jätti haastattelussa asiaan kuitenkin erikoisen varauman. Tuomioja sanoi, että jos eduskunnan Nato-äänestyksessä ei anneta edustajille äänestyspäätöksen suhteen vapaita käsiä, hänellä olisi ”periaatteellisista syistä suuri houkutus äänestää vastaan”.

Ryhmäkuri olisi siis niin merkittävä syy, että Tuomioja olisi sen vuoksi valmis vaihtamaan kantaansa Suomen turvallisuuden kannalta olennaisessa päätöksessä.

Koulukuntia onkin näköjään kolme. Natoon voi suhtautua päämääränä, keinona tai sitten niin kuin Erkki Tuomioja, jolle tärkeää ovat Erkki Tuomiojan tunteet.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai