Miksi tiettyjä ihmisiä syrjitään jatkuvasti työmarkkinoilla?

Kysy Siskolta etiikasta, tapakulttuurista ja elämän pulmatilanteista. Ellei vastaus tyydytä, voit ehdottaa parempaa. Sähköposti: hs.sisko@hs.fi.

29.5. 2:00 | Päivitetty 29.5. 8:41

Rakkaat ystävät,

Sampsa kummeksui taannoisen vastaukseni kohtaa, jossa sanottiin, että huono-osaisuus kasautuu ja työttömät putoavat terveydenhuollon ulkopuolelle. Sampsa kirjoittaa: ”Eikö Suomessa ole yleinen ja yhtäläinen terveydenhoito, joka koskee myös työssä käymättömiä. – – Miten ihmeessä töissä käymätön tipahtaisi [kokonaan] verovaroista maksettavan terveydenhuollon ulkopuolelle? Sairausvakuutus on voimassa jokaiselle sen maksuihin osallistumisesta tai osallistumattomuudesta huolimatta.”

Aivan oikein huomattu, ei työtön toki putoa sairaanhoidon piiristä kokonaan. Suomessa terveitä kuitenkin ylihoidetaan, mutta kaikkein sairaimmat eivät useinkaan saa tarvitsemaansa hoitoa ajoissa. Huonotuloiset kuolevat varakkaita useammin syihin, jotka olisivat olleet hoidettavissa oikeaan aikaan annetulla hoidolla.

THL:n selvitysten mukaan työttömän perusturvaetuudet eivät myöskään riitä kohtuulliseen elämiseen. Osin siksi pitkäaikaistyöttömät käyttävät terveyspalveluita kaikista vähiten, vaikka he tarvitsevat niitä eniten.

Miksi tiettyjä ihmisiä syrjitään jatkuvasti työmarkkinoilla? Monien vammaisten, mielenterveyskuntoutujien ja yli 50-vuotiaiden työllistyminen on erittäin vaikeaa. Suomen perustuslaissa sanotaan, että jokaisella suomalaisella on oikeus tehdä työtä.

Mika Lille, Helsinki

Yleensä työnantajat haluavat löytää ja palkata pätevimmän työntekijän. Syrjintä on sitä, kun parhaan kandidaatin sijaan palkataan joku toinen esimerkiksi iän tai sukupuolen perusteella.

Taloustieteessä syrjintä jaetaan kahteen lajiin, kertoo apulaisprofessori Matti Sarvimäki Aalto-yliopistosta.

Voi olla niin, ettei rekrytoija vain halua palkata vaikkapa mielenterveyskuntoutujaa, vaikka oikeasti tämä olisi paras vaihtoehto pestiin. Silloin häviää paitsi paras hakija myös yritys.

Toisaalta rekrytoijan voi olla vaikea päätellä, kuka hakijoista on paras työhön, ja hän saattaa myös luottaa omaan käsitykseensä eri ihmisryhmien välisistä keskimääräisistä eroista. Hän voi esimerkiksi arvioida, että vanhemmat ihmiset pärjäävät täytettävässä tehtävässä muita huonommin ja kutsua haastatteluun vain nuorempia ehdokkaita. Tällöin hän ei saa koskaan tietää, jos joku vanhempi hakija olisi oikeasti ollut paras vaihtoehto.

Perustuslaissa taas on monenlaisia oikeuksia, joiden ristikkäisyyksiä oikeuslaitos tulkitsee. Esimerkiksi kaikkien oikeus tehdä valitsemaansa työtä johtaisi tilanteisiin, jotka rikkovat elinkeinonharjoittamisen oikeutta vastaan. Työnantajan oikeus on valita työhön parhaaksi katsomansa henkilö. Jos valinnat pohjautuvat todellisiin eroihin hakijoiden sopivuudessa, kyse ei ole syrjinnästä. Vaikeasti työllistyviä ryhmiä yhteiskunta yrittää auttaa esimerkiksi palkkatuen avulla.

Pohjimmiltaan syrjintä on siis työnantajan puutteellista analyysia, jonka vuoksi paras hakija jää palkkaamatta.

Jäin itse vielä miettimään, miksi työnantajat eivät sitten opi toistuvista virheistään.

Paljon johtuu historiallisesta normista, että paras työntekijä olisi nuorehko, terve ja mies, kertoo THL:n tutkimuspäällikkö Shadia Rask.

Työnantajilla ei siis aina ole todellisuutta vastaavaa mielikuvaa siitä, millainen työntekijä on pätevin. Siksi rekrytointi ilman nimi- ja ikätietoja on yleistynyt – ja hyvä niin.

Kun suurella joukolla työnantajia on keskenään samanlaiset ennakkoluulot, he tekevät valintapäätöksensä samanlaisten tietojen ja uskomusten pohjalta. Koko järjestelmä päätyy suosimaan perusteetta tiettyjä ihmisryhmiä ja syrjii toisia.

Jos rekrytoijat ovat keskenään erilaisia, sitä ovat myös heidän ennakkoluulonsa ja tietämyksensä. Tällöin yksittäisiä ihmisryhmiä koskeva syrjinnän riski vähenee ja työmarkkina kykenee aiempaa fiksummin seulomaan parhaat ihmiset parhaisiin tehtäviin.

Olen huomannut, kun olen katsonut vanhoja kotimaisia elokuvia ja uutis- ja urheiluselostuksia, että ihmisten puhetyyli on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Yksikään uutisankkuri, urheiluselostaja, näyttelijä tai laulaja ei nykyään puhu tai laula sillä äänellä ja puheenparrella kuin ennen. Miksi muutos on tapahtunut? Muuttuuko puheenparsi edelleen?

Marjo-Riikka Ilmonen Jyväskylästä

Julkinen suomen kieli on muuttunut puhekielisemmäksi 1990-luvun alkupuolelta lähtien, sanoo suomen kielen professori Hanna Lappalainen. Paikallisradiot olivat hieman aiemmin tuoneet paikalliset puhetavat radioon. Yleisradio vaali virallista mutta kansan parissa harvinaista puhetyyliä, mutta sitten Yleisradiokin alkoi tulla perässä.

Sen jälkeen paluuta kirjakieli-Suomeen ei ole ollut näköpiirissä. Lappalaisen mukaan nykyinen julkisen suomen ihanne on mahdollisimman lähellä ihmisten luonnollista puhetapaa. Uutisissa ääneen pääsevät haastateltavat omine puheenparsineen, ja jopa Matti Röngän äänteistä kuulee hienoisesti savoa, kun hän tervehtii lähetyksen päätteeksi meteorologia. Se ei olisi ennen tullut kuuloonkaan.

Tutkijat ovat löytäneet myös viitteitä siitä, että naisten äänenkorkeus olisi vuosikymmenten saatossa madaltunut.

Puheviestinnän professorin Pekka Isotaluksen mukaan erityisen tunnettu äänensä madaltaja oli Britannian pääministeri Margaret Thatcher, ja moni suomalaispoliitikko seurasi perässä. Thatcher kävi puhekoulutuksissakin ääntään muuttaakseen. Politiikassa oli tuolloin vain yksi tapa olla vakuuttava, ja se tapa oli olla kuin miehet.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai