Häpeän päivät

Olaf Scholzille ja Emmanuel Macronille on Ukrainan sodassa tarjolla vätyksen ja narrin kaapua, kirjoittaa Jari Tervo kolumnissaan.

12.6. 2:00

Talvisota kesti sataviisi päivää. Niitä on kutsuttu kunnian päiviksi hyvästä syystä. Suomi taisteli olemassaolonsa puolesta.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on kestänyt pitempään kuin talvisota. Nämä raskaat päivät ovat Ukrainalle kunniaksi. Venäjälle ne ovat syvän häpeän päiviä. Sitä riittää myös muille. Tämä sota ei unohdu yhdessä sukupolvessa.

Venäjän itsevaltias Vladimir Putin on vastuussa kymmenientuhansien ihmisten – sekä ukrainalaisten että venäläisten – kuolemasta, ydinaseilla uhkailemisesta, siviilien murhista, raiskauksista, ryöstöistä ja yleisestä hävityksestä.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron näkee valtiomiehenä kuitenkin kauemmas, tulevan rauhan päiviin. Macronin mielestä Venäjää ei saa nöyryyttää. Hän tarkoittaa, että Putin ei saa menettää kasvojaan.

Macron ja Saksan liittokansleri Olaf Scholz näkevät itsensä mielellään tulevassa historiankirjoituksessa rauhantekijöinä. Heille on kuitenkin tarjolla vätyksen ja narrin kaapua. Macron on uutiskuvissa se mahtipontinen täplä Putinin valtavan pöydän päässä.

Ranskan presidentti on ehdottanut, että Ukraina tekisi myönnytyksiä Venäjälle rauhan mahdollistamiseksi. Presidentti Sauli Niinistö sanoi sodan aloituspäivänä, että nyt naamiot on riisuttu. Vain sodan kylmät kasvot näkyvät. Tuota naamiota Macron haluaisi varjella.

Putin aloitti Ukrainan-sotansa miehittämällä Krimin vuonna 2014. Donetskissa ja Luhanskissa Itä-Ukrainassa hän on sotinut kahdeksan vuotta. Mitä kasvojen säästäminen tarkoittaisi? Saisiko Venäjä pitää ne alueet, jotka se on helmikuusta lähtien vallannut? Sekö muka riittäisi Putinille, jonka mielestä Ukraina ei ansaitse valtion asemaa?

Liittokansleri Scholzin Saksa on toimittanut Ukrainaan taloudellista ja humanitaarista apua muttei raskasta aseistusta. Sitä Ukraina nimenomaan tarvitsisi. Scholz on jarruttanut koko sodan ajan järeän kaluston lähettämistä ukrainalaisille. Jokaisen vastahakoisen askeleen hän on ottanut vain ulkomaitten tai oman hallituksensa painostamana.

Saksan ensimmäinen lähetys sotivalle maalle oli tragikoominen: viisituhatta kypärää. Saksassa on arveltu, että Scholz tahallaan sumuttaa saksalaisia sotkemalla pitkiin avustuslitanioihinsa jo toimitetut aseet ja vain puheissa luvatut aseet. Jotain on jälleen luvassa joskus kesäkuun lopussa ja heinäkuun lopussa ja syksyllä. Pitäisikö ukrainalaisten torjua Venäjän tykkitulta kaivamalla taskustaan Scholzin liittopäiväpuhe? Heilutella sitä?

Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba huokaisi italialaiselle sanomalehdelle La Repubblicalle: ”On maita, joista odotamme toimituksia, ja maita, joitten toimituksia olemme kyllästyneet odottamaan. Saksa kuuluu jälkimmäisiin.”

Welt am Sonntagin paljastuksen mukaan Saksa toimitti kahden kevätkuukauden aikana Ukrainaan vain kevyttä aseistusta, sitäkin minimaalisesti.

Ukrainalaiset lukivat raivon ja epätoivon vallassa liittokanslerin parin viikon takaisia pohdintoja Twitteristä: ”Voiko väkivaltaa vastaan taistella väkivallalla? Voiko rauhan saavuttaa ilman aseita?”

Niinpä. Olisiko nyt sopiva hetki myös muille tekoeettisille muikisteluille, kun keskellä Eurooppaa soditaan? Pitäisikö harkita toisen posken kääntämistä? Kunhan se poski kuuluu Ukrainalle ja siihen osuva nyrkki Venäjälle.

Saksan ulkomaantiedustelu (BND) arvioi Venäjän hyökkäyksen alettua, että Ukraina sortuisi muutamassa päivässä. Siinä tilanteessa aseitten lähettäminen Ukrainaan tuntui tarkoituksettomalta. Saksan hallituksen linja vedettiin heti vikasuuntaan, eikä se ole siitä oiennut, vaikka tilaisuuksia on riittänyt yli sadan päivän ajan.

Venäläisen diktaattorin kasvot tai saksalaisten kaasulaskut ovat pieniä asioita demokratian ja ihmisoikeuksien rinnalla. Joskus niiden puolesta on sodittava. Ukrainan asia on meidän asiamme. Slava Ukraini.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai