Kiristys

Recep Tayyip Erdoğan jäi myhäilemään uhriensa rinnalle lehtikuviin kuin mahtavakin maailmanpylväs, kirjoittaa Jari Tervo kolumnissaan.

3.7. 2:00 | Päivitetty 3.7. 6:45

Suokaa anteeksi ranskani. Tämä oli selvä kiristys. Meiltä vaadittiin jotain, mitä emme halunneet antaa, mutta annoimme silti. Olimme vaarassa menettää jäsenyytemme. Se oli meille elämän ja kuoleman asia, kuten sodan ja rauhan asiat tapaavat pienille kansoille olla.

Kiristettäväksi joutuminen tuntuu aina niljaiselta. Siinä alentuu samalle tasolle lusmakkeitten kanssa. Amerikkalaisista elokuvista poiketen sankari ei tässä tapauksessa pidättänyt kiristäjää. Tämä jäi myhäilemään uhriensa rinnalle lehtikuviin kuin mahtavakin maailmanpylväs.

Kiristäjä sai mitä halusi. Hänellä on vielä muutama kuukausi aikaa ryhtyä kiristämään lisää. Myös sen olemme oppineet elokuvista, että kiristäjä ei tyydy siihen, mitä on alun perin vaatinut ja saanut. Hän palaa santsaamaan. Basaari pystyyn. Vähän käytettyjä periaatteita halvalla. Tai muuten me ei ratifioida.

Korkealentoinen politiikka ja tyylikäs diplomatia pitää välillä palauttaa siksi, mitä ne ovat: matalaa ja röyhkeää omien etujen edistämistä. Ryysimistä ja möykkäämistä hiljaa jonottavien joukossa. Turkin yksinvaltias Recep Tayyip Erdoğan kiristi Suomea ja Ruotsia Nato-jäsenyydellä. Hänellä kun sattui olemaan valta estää pääsymme Pohjois-Atlantin puolustusliittoon.

Kukaan ei ollut koskaan kuvitellut, että nimenomaan Suomi ja Ruotsi olisivat avainasemassa, kun torjutaan Turkin vastaista terrorismia. Silti tiistaina allekirjoitetussa yhteisymmärrysasiakirjassa asiaa vatvotaan pykälätolkulla. Suomen ulkoministeriön suomennoksen mukaan ”näiden toimien täytäntöön panemiseksi Suomi, Ruotsi ja Turkki perustavat pysyvän yhteisen mekanismin”.

Voiko ”pysyvää yhteistä mekanismia” ymmärtää muuten kuin että sihteereitten kannattaa laittaa heti sisään tilaus pumppukahvista ja kampaviinereistä? Pysyvään ja ehdottoman tarpeettomaan mekanismiin olisi tarjolla asiantuntijoita kolmen maan ulko-, sisä- ja oikeusministeriöistä sekä tiedustelupalveluista ja turvallisuuslaitoksista. Mitä ihmettä?

Asiakirja on huuhaata, täytyy olla, lukuun ottamatta pykälää, jossa Turkki kannattaa Suomen ja Ruotsin jäsenyyttä. Näitten maitten kiristäminen oli Turkille keino päästä painostamaan Natoa ja sitä kautta Yhdysvaltoja.

Turkki myöntyi tiistaina neljän tunnin jankuttamisen jälkeen. Keskiviikkona presidentti Joe Bidenin hallinto ilmoitti tukevansa F-16-hävittäjien myymistä Turkille. Yhdysvaltalaisen virkamiehen mukaan ”Yhdysvallat ei tarjonnut mitään, mikä olisi suoranaisesti liittynyt tähän (Turkin myöntymiseen)”.

Päättely on pisteitten yhdistämistä. Tässä tapauksessa tarvitsee yhdistää kaksi jopa ajallisesti hyvin lähekkäistä pistettä.

Erdoğan paisui presidentti Donald Trumpin valtakaudella kun vappupallo. Trump soitteli Erdoğanille miltei viikoittain. Sukulaissielut setvivät Lähi-idän asioita, jotka ovat olleet umpisolmussa aina. Trump ja Erdoğan huolehtivat, että solmu pitää.

Kun Yhdysvaltain presidentiksi valittiin Biden, Erdoğanin kännykkä lakkasi pirisemästä.

Yksinvaltiaat ovat narsistisia suuruudenhulluja. He ovat lähes poikkeuksetta pieniä sieluja, jotka haluavat suurmiehiksi. Erdoğan on erikoistapaus: hän on erittäin pieni sielu, joka haluaa erittäin suureksi suurmieheksi.

Journalisti Sedef Kabaş kertoi Turkin televisiossa sananlaskun: ”Härkä ei muutu kuninkaaksi menemällä palatsiin, mutta palatsi muuttuu navetaksi.”

Kabaş vangittiin presidentin loukkaamisesta. Omituisen lakipykälän nojalla noin 40 000 turkkilaista on haastettu oikeuteen Erdoğanin valtakaudella.

Kabaş tuomittiin yli kahden vuoden vankeuteen mutta vapautettiin saman tien. Hänen tapauksensa oli saanut laajaa julkisuutta Turkin ulkopuolella. Erdoğanin navetassa loukkaannutaan herkästi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai