Merkel ja minä

Suuren johtajan halutaan nyt osoittavan katumusta, mutta sitä odotellessa minä jo teen niin, kirjoittaa toimittaja Unto Hämäläinen.

16.7. 15:00 | Päivitetty 16.7. 23:01

Kirjastosta tuli viesti. Varaamani kirja odottaa hyllyssä numero 29. Olin joulun aikaan jättänyt tilauksia viime syksyn uutuuksista, ja nyt sain niistä viimeisen, toimittaja Kati Martonin teoksen Merkel – maailman vaikutusvaltaisimman naisen tarina.

Olin yllättynyt, että olin tilannut Angela Merkelin elämäkerran. Onko siitä tosiaan vasta puoli vuotta, kun hän jäi eläkkeelle Saksan liittokanslerin paikalta?

Luin, mitä Merkelistä oli kirjoitettu. Olipa häntä ylistetty.

On tapahtunut niin paljon, että menin Helsingin Sanomien arkistoon ja luin, mitä Merkelistä oli joulukuussa kirjoitettu. Olipa häntä ylistetty.

Pitkäaikainen työtoverini HS:n ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski oli 2. joulukuuta tiivistänyt omat – ja monen muunkin tunnot – lausumalla: Tärkeiden ajanjaksojen päättyminen on omiaan tuottamaan tiettyä haikeutta. Niin myös Merkelin valtakauden päättyminen. Häneen tiivistyy paljon siitä, mikä nykyisessä Euroopassa on hyvää.

Juuri samalla tavalla minäkin silloin ajattelin, sillä olin hyvin kiintynyt Merkeliin.

Journalismin oppien mukaan kiintymistä ei saisi tapahtua. Toimittaja ei koskaan saisi menettää kriittistä otettaan. Mitä vahvemmassa asemassa raportoinnin kohde on, sitä kriittisemmin häneen pitäisi suhtautua.

Suhteessa Angela Merkeliin minulle oli käynyt juuri päinvastoin. Ryhdyin seuraamaan häntä jo 1990-luvun loppupuolella.

Meitä yhdisti syntymävuosi 1954. Oli jännittävää seurata, miten ikätoveri menestyisi.

Kiinnostusta lisäsi myös Merkelin tausta. Hän oli ensimmäinen itäsaksalainen poliitikko, jonka ura lähti nousuun heti Saksan yhdistymisen jälkeen, vaikka hänellä ei ollut poliittista kokemusta. Merkel oli taustaltaan tiedenainen, fyysikko.

Merkeliä auttoi ylöspäin vaikutusvaltainen suosija. Helmut Kohl oli liittokansleri ja koko Euroopan vahvin poliitikko. Saksa oli yhdistynyt Kohlin johdolla, ja hän ohjasi vahvalla kädellä omaa maataan. Kohl kannatti myös Euroopan unionin laajentumista ja auttoi Suomea pääsemään unionin jäseneksi.

Kohlin hieno ura päättyi kuitenkin vaalirahaskandaaliin. Kun Merkel myöhemmin valittiin puoluejohtajaksi ja liittokansleriksi, hän joutui tekemään isänmurhan, ottamaan etäisyyttä suojelijaansa.

Hän joutui tekemään isänmurhan, ottamaan etäisyyttä suojelijaansa.

Angela Merkelin noustua liittokansleriksi vuonna 2005 panin merkille, miten huomaavaisesti hän kohteli suomalaisia kollegoitaan. Aina kun Suomen pääministeri vaihtui, Merkel kutsui tämän Berliiniin.

Merkelin kauden aikana Berliinissä ennätti käydä seitsemän pääministeriä: Matti Vanhanen (kesk), Mari Kiviniemi (kesk), Jyrki Katainen (kok), Alexander Stubb (kok), Juha Sipilä (kesk), Antti Rinne (sd) ja Sanna Marin (sd).

Heidät otettiin juhlallisesti vastaan liittokanslerin viraston edessä. Soittokunta kajautti kansallislaulut, kunniakomppania seisoi ja punainen matto levitettiin.

Merkelin aikana Suomen ja Saksan suhteet tiivistyivät. Suomi tuki Merkeliä Euroopan unionin sisällä. Kun unioni joutui kriisiin toisensa jälkeen, tuntui turvalliselta ajatella, että kyllä Merkel järjestää asiat. Niin myös tapahtui. Hän oli Euroopan vakauden ankkuri, kehuttiin.

Vanhenimme yhdessä. Vihjailtiin kanslerin vapinakohtauksista. Se tuntui pahalta.

Merkel ja minä, ikätoverit, vanhenimme yhdessä. Selkämme painuivat köyryyn ja askeleemme lyhenivät. Julkisuudessa vihjailtiin kanslerin vapinakohtauksista. Kirjoittelu tuntui pahalta. Ikä tuo kremppoja. Ei niistä olisi tarvinnut tehdä numeroa, nurisin.

Vuonna 2014 arvioin Helsingin Sanomiin toimittaja Stefan Korneliuksen elämäkerran Merkelistä. Kornelius kertoi, miten Vladimir Putin oli kiusannut Merkeliä päästämällä koiransa neuvotteluhuoneeseen, vaikka hyvin tiesi tämän koirakammosta. Olin vihainen Putinille, ja tuohtumus näkyi kirja-arviossa.

Suomalaisin silmin katsottuna Merkel hoiti suhteita Venäjään järkevästi – hieman samalla tavalla kuin Suomen presidentit. Hän ei kaihtanut arvostella Putinia ja ajoi läpi EU:ssa pakotteita Venäjää kohtaan. Silti Venäjää ei kokonaan eristetty. Sitä yritettiin kahlita kuin Gulliverin sadun jättiläistä tuhansilla siteillä länteen.

Vahvin side oli Saksan ja Venäjän energiayhteistyö, josta molemmat laskivat hyötyvänsä. Maiden energiakauppa lisäsi vakautta koko Euroopassa, oli usein toistettu fraasi viime vuoden lopulle asti. Merkel sai siitäkin kiitosta.

Ennustin, että hänen jälkimaineensa olisi lähes tahraton. Pieleen meni.

Kun Merkel jäi jouluna eläkkeelle, ennustin, että hän – toisin kuin monet edeltäjänsä – jäisi historiaan suurena johtajana, jonka jälkimaine olisi lähes tahraton.

Pieleen meni. Puoli vuotta myöhemmin Merkelin maine on huono Saksassa ja koko Euroopassa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on paljastanut, miten riippuvaiseksi Saksa oli Merkelin kaudella tullut venäläisestä energiasta. Sodan seurauksena siitä halutaan eroon, mutta ero ei onnistu helposti. Hinta nousee hirmuiseksi ja horjuttaa Saksan taloutta.

Suomikin joutuu Saksan kriisistä kärsimään, kun energiajättien Fortumin ja Uniperin pesää selvitetään.

Merkeliltä vaaditaan katumusharjoituksia. Niitä odotellessa minä kadun. Olin seurannut Merkeliä liian sinisin silmin.

Silti tartuin uteliaana uuteen elämäkertaan ja katsoin ensimmäiseksi, mitä kirjoitetaan kanslerin Suomen-suhteesta. Hämmästyin ja petyin. Henkilöhakemistosta ei löydy yhtään suomalaista pääministeriä tai muuta vaikuttajaa.

Asiasanahakemistossa Suomi on mainittu yhden ainoan kerran. Sivulla 328 kerrotaan, miten Merkel taivutteli EU:n ”säästäväiset” maat Alankomaat, Itävallan, Ruotsin, Tanskan ja Suomen rahoittamaan koronan jälkihoitoa Italian, Espanjan, Kreikan ja muiden kovimmin kärsineiden EU-maiden pelastamiseksi ilman ehtoja.

Niinpä tietenkin. En tainnut olla ainoa suomalainen sinisilmäinen.

Oikaisu 16.7. kello 22.59: Kirjoituksessa väitettiin aiemmin virheellisesti, että Angela Merkel olisi seurannut suoraan Helmut Kohlia liittokanslerina ja puoluejohtajana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai