Miksi kuningas Carl Gustaf on Kaarle Kustaa, mutta prinssi Carl Philip saakin pitää oman nimensä?

Tällä palstalla Sisko etsii vastauksia lukijoiden kysymyksiin, jotka koskevat tapakulttuuria, etiikkaa ja muita elämän pulmatilanteita. Onko sinulla kysymys mielessä? Lähetä se Siskolle: hs.sisko@hs.fi.

7.8. 2:00

Aiemmin oli puhetta siitä, miksi miehet alkavat tiettyyn ikään tultuaan käyttää lippalakkia. Nimimerkki Ohuttukkainen Timo Vantaalta kirjoittaa:

”Mistä johtuu, että aika moni nainen lisää hameeseensa pituutta alle polvien jo heti 30 vuotta täytettyään? Johtuukohan siitä, että heidän polvensa alkavat olla niin kuin entisessä iskelmässä Lyylillä, kuin Osuuskaupan hevosella?”

Uskon, että Timo Vantaalta on totuuden jäljillä – ainakin itselläni hameenhelma on pidentynyt sitä mukaa kun ikä on muuttanut jalkojani. Toisaalta kyse on myös tavasta: kun ikätoveritkaan eivät kulje lyhyissä hameissa, ei itsellekään tule mieleen.

Miksi kuninkaiden ja kuningattarien nimet on tapana suomentaa, vaikka samoja ulkomaisia nimiä käyttävät normaalit ihmiset saavat ainakin pääsääntöisesti tyytyä alkuperäiskieliseen nimeen?

Esimerkiksi Carl XVI Gustaf on Kaarle XVI Kustaa ja George VI on Yrjö VI, mutta Gustav Hägglund on vain Gustav ja Carl Haglund vain Carl. George Clooney on vain George, ja jopa Ruotsin Carl Philip saa tyytyä omaan ruotsinkieliseen nimeensä. Maassa, jossa ruotsi on virallinen kieli (vaikka käytäntö ei rajoitukaan ruotsinkielisiin nimiin)! Olisikohan siis jopa tarvetta harkita ruotsinkielisten nimien käyttökieltoa, jotta tämä kaksinaismoralismi loppuisi – vai antaa Kallekustaan tyytyä siihen omaan nimeensä?

– Marko

Nimistöntutkija Terhi Ainiala Helsingin yliopistosta kertoo, että tärkeiden hallitsijoiden nimien kääntäminen on jäänne vuosisatoja vanhasta käytännöstä. Ja kuten olit havainnut, tätä kääntämistä on tehty erityisesti kuninkaallisten kohdalla.

Syyt ovat Ainialan mukaan varsin käytännöllisiä.

”He ovat olleet keskeisiä henkilöitä, joista on puhuttu paljon aikoina, jolloin tavallisella kansalla ei ole ollut vieraiden kielten taitoa. Siksi hallitsijoiden nimiä on mukautettu suomalaiseen suuhun sopivaksi.”

Sama ilmiö on näkynyt muillakin kielialueilla: ”Kun Charles on meillä Kaarle, espanjaksi se on Carlos. Kansainväliset nimet, joilla on eri kielissä omia muotojaan, on ollut luontevaa kotouttaa.”

Ainialan mukaan ilmiö on korostunut entisaikaan myös siksi, että ennen sanomalehtien yleistymistä tieto levisi pääasiassa puheen välityksellä. Kuninkaallisista riitti paljon puhuttavaa: esimerkiksi 1800-luvulla kuninkaallisilla oli nykyistä merkittävämpi hallitsijarooli ja siten suorempi merkitys tavallisen kansan elämään.

Julkisuudessa näkyy kuitenkin kahdenlaista käytäntöä. Jokaisen kuninkaallisen nimeä ei käännetä. Esimerkiksi prinssi Williamia ei ole käännetty Vilhelmiksi. Tätä selittää suomen kielen lautakunnan vuonna 2002 antama suositus. Sen mukaan historiallisten henkilöiden, mukaan lukien tulevien hallitsijoiden, nimiä käytetään vastedes alkuperäisessä muodossaan. Muutos ei kuitenkaan ulotu takautuvasti vanhoihin nimikäännöksiin.

”Kun kerran on totuttu puhumaan kuningas Yrjöstä eikä Georgesta, niin puhuttakoon yhä. Mutta jos Englannissa Elisabetin jälkeen valtaan nousee prinssi Charles, hän on sitten kuninkaanakin Charles eikä kuningas Kaarle.”

Vanhat lännenelokuvat ovat viihdyttäviä vaikka kovin asenteellisia (nykypäivän näkökulmasta). Varmasti konflikteilta ei ole voitu välttyä niin sanottujen uudisasukkaiden ja alkuperäisasukkaiden välillä, mutta ryöstivätkö intiaanit uudisasukkailta lapsia oikeasti ja missä määrin sitä tapahtui?

– Utelias

Monia asenteellisia ja harhaanjohtavia kuvauksia noissa elokuvissa tosiaan on.

Tämä mainitsemasi esimerkki kuitenkin löytää vastineensa todellisuudesta. Useiden Pohjois-Amerikan heimojen keskuudessa oli tavallista vangita vihollisten lapsia sodassa, korvauksena omista menetyksistä. Osa näistä vangeista tapettiin tai kuoli tauteihin, toiset elivät kaappaajiensa kanssa pitkiäkin aikoja.

Jotkut sopeutuivat paikalliseen kulttuuriin täysin, esimerkiksi apassiyhteisössä merkittävään asemaan noussut Herman Lehmann tai komanssien parissa elänyt Cynthia Ann Parker, joka ei halunnut palata aiempaan elämäänsä.

Mitä lastenryöstöihin tulee, myös eurooppalaisten jälkeläiset kaappasivat alkuperäisväestön lapsia vuosikymmenien ajan, mutta tämä teema on jäänyt elokuvateollisuudessa vähemmälle käsittelylle. Tuhansia lapsia vietiin kotoaan sisäoppilaitoksiin, joissa heidät pyrittiin sulauttamaan valkoiseen väestöön.

Tuo vanha intiaani-sana muuten on virheellinen: se kun viittaa siihen, miten Kolumbus ”löysi” uuden mantereen etsiessään Intiaa. Mutta Kolumbus ei löytänyt Pohjois-Amerikkaa, vaan siellä oli elänyt eri kansoja jo tuhansia vuosia.

Hollywoodille nämä kansat olivat yhtä ja samaa massaa: elokuvissa eri heimojen edustajat pantiin esittämään toisiaan ja usein hahmolla saattoi olla yllään useamman kansan vaatteita ja koristeita. Elokuvantekijöillä ei ollut myöskään mitään käsitystä eri heimojen kielistä. Avustajat palkitsivat ignoranssin omalla tavallaan: he laukoivat kohtauksissa törkeyksiä, jotka vain kyseistä kieltä ymmärtävät elokuvayleisöt saattoivat ymmärtää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai