Suomi oli mursulle liikaa

Kaikki halusivat auttaa Haminan mursua, mutta kukaan ei kysynyt, halusiko se apua, kirjoittaa 70 000 mursua nähnyt toimittaja Jussi Konttinen.

22.7. 11:08

Mursun katse ei unohdu.

Pyöreälakisesta päänupista pälyilevät kuperat silmät tuntuvat kuin pyytävän jotakin. Ehkä ne yrittävät vain sanoa: mahtuisimmeko mekin elämään rauhassa tällä pallolla.

En ehtinyt tapaamaan Haminan mursua, mutta sen sijaan olen mahdollisesti nähnyt enemmän mursuja kuin kukaan muu suomalainen. Nimittäin noin 70 000.

Olen mahdollisesti nähnyt enemmän mursuja kuin kukaan muu suomalainen.

Syksyllä 2017 matkustin Euraasian koilliskulmaan, Tšuktšien niemimaan pohjoisrannikolle. Siellä Beringinsalmen tuntumassa elävät maailman suurimmat mursupopulaatiot. Kerroin matkasta myös Kuukausiliitteen jutussa.

Joka syksy mursut kerääntyvät sankoin joukon lekottelemaan rannoille. Kaukainen Kengisvun on näistä rannoista suurin.

En usko koskaan elämässäni näkeväni mitään vastaavaa.

Lähes kilometrin pituinen hiekkaranta kuhisi muhkeahampaisia, kurttuisia ja nutipäisiä mursuja, jotka kiemurtelivat toistensa päällä, lyllersivät karhumaisesti räpylöillään, huitoivat, röhkivät ja honottivat.

Majoituin mursututkijan mökkiin, jonka seiniä arktiset viiksivallut kolistelivat yöllä hampaillaan.

Vaikka mursuja oli paljon, tutkija Anatoli Kotšnev opasti lähestymään niitä varovasti. Mursut pelkäävät ihmistä, ja pakokauhussa ne säntäilevät toistensa päälle ja litistävät pienempiä lajitovereitaan kuoliaaksi.

Mursut pelkäävät ihmistä, ja pakokauhussa ne säntäilevät toistensa päälle.

Tšuktšien niemimaalla mursuja on toistasataatuhatta. Suomessa mursuja on tiettävästi ollut vain yksi, mutta sekin sai maan sekaisin.

Mursu ui Haminaan, köllötteli veneiden seassa, joutui rysään ja kaatoi kalastajan veneen. Sitten se kömpi joesta kotkalaistalon pihamaalle, jossa se nukutettiin. Matkalla Korkeasaareen eläin kuoli.

Ruumiinavauksessa paljastui, että mursun vatsalaukku oli tyhjä. Se ei ole ihme, sillä Itämeren pohjasta ei löydy mursun ravinnokseen tarvitsemaa määrää simpukoita.

Soitan Anatoli Kotšneville Tšuktšien alueen pääkaupunkiin Anadyriin, jossa on ilta, kun meillä on aamu. Hänkin on seurannut mursun edesottamuksia Itämerellä.

”Täytyisi tutkia jääkarttoja, mutta luulen, että se on saattanut ajelehtia Huippuvuorilta etelään jäälautan mukana. Toukokuussa lautta on sulanut. Mursu on lähtenyt uimaan rantaa pitkin mutta eksynyt Tanskan salmiin.”

Se sinetöi sen kohtalon.

Kengisvun havainnollisti minulle, että mursu on laumaeläin. Haminaan naaras ui yksin.

Kengisvun havainnollisti minulle, että mursu on laumaeläin. Haminaan naaras ui yksin.

Suomeen päätynyt mursu on arvioitu 25-vuotiaaksi eli iäkkääksi. Kotšnevin mukaan sairaat ja vanhat yksilöt voivat jättäytyä yksin, sillä ne pelkäävät jäävänsä muiden tallomiksi.

Kengisvunissa näin kuolemaa tehneen vanhan naarasmursun. Se oli hivuttautunut joukosta sivummalle ja pystyi vaivoin liikkumaan. Sen silmät olivat kärsivän näköiset ja vielä tavallisiakin mursunsilmiä punaisemmat. Lokit näykkivät nääntynyttä otusta.

Kengisvunin kuolevaan mursuun verrattuna Kymenlaakson mursu vaikutti menohaluiselta. Vielä viime töikseen se runteli mattotelineen mutkalle.

Kotšnev kuitenkin uskoo kuvien perusteella, että eläin oli näännyksissä. Rintakehä ja lapaluut törröttivät ihon alta. Hän arvioi, ettei mursu olisi todennäköisesti enää elänyt pitkään.

Stenaksi ristityn mursun kohtaloa on pidetty vertauskuvana arktisten lajien ahdingosta lämpenevässä maailmassa. Jääpeitteen vetäytyessä mursut joutuvat uimaan yhä pitemmän matkan palatakseen Huippuvuorille.

Mursujen tilanne ei kuitenkaan ole yksioikoinen.

Tyynenmeren mursuja on selvästi enemmän, noin 200 000. Jään kato kuitenkin uhkaa niitä, kun mursut eivät pääse lepäämään ruokailupaikkojensa lähelle, vaan joutuvat viettämään yhä pitempiä aikoja maissa.

Atlantin mursuja on vain 30 000. Aikanaan ne oltiin metsästää sukupuuttoon syöksyhampaiden vuoksi. Alalaji on määritelty vaarantuneeksi, mutta juuri Huippuvuoren kanta on runsastunut noin 5 500 yksilöön.

Huippuvuorilla työskennelleen meribiologin Jessica Haapkylän mukaan Huippuvuorten mursut ovat sopeutuneet elämään enemmän maissa ja vähemmän jäällä. Tulevaisuus on silti epävarma, sillä hiilidioksidipäästöistä johtuva meren happamoituminen vähentää simpukoita, kun ne eivät pysty muodostamaan kuorta.

Mursu herätti ihmisten auttamishalun.

Lähes kaikki kansanedustaja Mikko Kärnää (kesk) lukuun ottamatta toivoivat sen selviävän. Rysänsä menettänyt kalastaja ja mattotelineensä hyvästellyt omakotiasukas osoittivat suhteellisuudentajua.

Suomalaisilla ei kuitenkaan ollut kokemusta mursuista. Eläinlääkärit ja biologitkaan eivät tienneet, miten sen kanssa pitäisi toimia.

Palomiehet valelivat sitä vedellä. Kotšnevin mielestä se vain häiritsee eläintä.

Vielä viime lauantaina, kun mursu oli elossa, Kotšnev vastasi viestiini: ”Parasta mitä mursulle voi tehdä, on antaa sen olla rauhassa.”

Mursu kiersi Itämeren, mutta Suomesta se ei selvinnyt.

Mursu kiersi Itämeren, mutta Suomesta se ei selvinnyt. Kuolinsyytutkinta on kesken. Yksi ehdokas on nukutus.

Mursuun ammuttiin monta nukutuspiikkiä ennen kuin se nostettiin traktorilla viimeiselle matkalleen.

Kotšnev kertoo, että Tyynellämerellä venäläiset ja amerikkalaiset ovat yhteistyössä yrittäneet nukuttaa mursuja, mutta kokemukset ovat huonoja.

”On hyvin vaikea löytää sopivaa annosta. Yksi mursu voi selvitä, mutta toinen kuolee. Sen takia olemme lopettaneet nukutukset.”

Lisäksi lähes tonnin painoisen eläimen liikuttelu voi esimerkiksi murtaa siltä kylkiluut.

Mursun taival Suomessa kertoi enemmän meistä ihmisistä kuin mursusta.

Mursun taival Suomessa kertoi enemmän meistä ihmisistä kuin mursusta.

Toivomme itsellemme kivutonta loppua. Mieluiten haluaisimme nukkua pois kotona. Mursulle ei suotu lajinmukaista kuolemaa, sillä sitä haluttiin auttaa. Siihen kuulemma velvoitti lakikin.

Monen mielestä olisi pitänyt tehdä enemmän. Ruokkia eläintä. Siirtää se suoraan Jäämerelle. Kaliningradissa mursulle tarjottiin simpukoita, mutta se ei niitä huolinut.

Halusimme auttaa, mutta halusiko mursu apua?

Halusimme auttaa, mutta halusiko mursu apua? Kotšnevin mielestä olisi pitänyt tehdä vähemmän.

”Vanha mursu etsi kuolinpaikkaa, mutta ihmiset eivät antaneet sen kuolla rauhassa.”

Olisimmeko pystyneet katselemaan mursulivessä, kuinka eläin nääntyy kuusiaidan alle? Vaikeaa se olisi voinut olla.

Mursu eli Suomessa viimeiset päivänsä ihmisten ympäröimänä.

Kengisvunissa asetelma oli päinvastainen. Kolme ihmistä, 70 000 mursua. Ihmisenä saa harvoin kokea olevansa keskellä itseään suurempien nisäkkäiden joukkoa.

Kokemus on terveellinen. Olen kiitollinen, että mursut jättivät minut rauhaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai