Suomen valtion Fortum-ohjaus on ollut lähinnä ikenillä mutustelua – saksalaiset näyttivät, mitä hampailla saa aikaan

Valtio on omistajana heikko ja omistuksia ohjaavat ministerit säpsyjä aropupuja, kirjoittaa politiikan toimittaja Marko Junkkari.

Tytti Tuppuraisen pesti on hankala, sillä omistaja­ohjaus­ministerinä on perinteisesti kovin vaikea onnistua. Viime viikot ministeri on saanut selittää valtion ja Fortumin suhdetta.

28.7. 18:15

Suomen valtion harjoittama omistajaohjaus on kuin ruoan mutustelua ikenillä. Vaikka leuat jauhavat kiivaasti, hampaattoman suun purenta on kovin pehmeää.

Toistuvasti on nähty kohuja, joissa valtion omistama yhtiö tekee maan hallituksen vinkkelistä jotain poliittisesti epäsuotavaa – sulkee vaikkapa Kemijärven sellutehtaan tai myy sähköverkot ulkomaiselle pääomasijoittajalle.

Oppositio räyhää ja omistajaohjauksesta vastaava ministeri levittelee käsiään. Ministeri toistelee, että vaikka kuinka haluaisi, hän ei voi puuttua valtionyhtiön operatiiviseen toimintaan. Ainut tapa vaikuttaa olisi kutsua koolle yhtiökokous ja käyttää siellä valtion omistuksen tuomaa äänivaltaa yhtiön hallituksen vaihtamiseksi. Yrityksen uusi hallitus sitten vaihtaisi valtio-omistajan tahdon vastaisesti toimivan yritysjohdon.

Tätä keinoa ei kuitenkaan käytännössä koskaan käytetä.

Niinpä omistajaohjaus on ikenillä mutustelua.

Toki silloin tällöin omistajaohjausministeri on yrittänyt hyvinkin aktiivisesti puuttua yrityksen toimintaan – esimerkkinä vaikkapa Sirpa Paatero (sd) ja Postin työehto­sopimus­kiista vuonna 2019 sekä Heidi Hautalan (vihr) Arctic Shipping -kohu vuonna 2012. Niistä ei ministereille itselleen mitään hyvää seurannut, molemmat nimittäin johtivat ministerieroon. Paateron peesissä joutui lähtemään myös pääministeri Antti Rinne (sd).

Koska omistajaohjausministerin on hyvin vaikeaa onnistua poliittisesti, ministerit tuppaavat olemaan säpsyjä kuin aropuput. Ja samalla enemmän tai vähemmän yritysjohtajien vietävissä.

Koska ministerien on hyvin vaikeaa onnistua, he tuppaavat olemaan säpsyjä kuin aropuput.

Valtio on omistajana heikko. Tämä näkyy erityisen hyvin energiayhtiö Fortumissa, jonka johto on tehnyt 2000-luvulla toistuvasti isoja strategisia virheitä.

Vuonna 2008 Fortum osti miljardeilla voimalaitoksia Siperiasta. Kauppaa ei käsitelty lainkaan maan hallituksessa, vaikka sillä oli selvät ulko- ja turvallisuuspoliittiset vaikutukset.

Vuonna 2017 Fortum ilmoitti aikovansa ostaa liki puolet saksalaisesta jättiyrityksestä Uniperistä. Silloisen omistajaohjausministerin Mika Lintilän (kesk) mukaan Fortum informoi häntä kaupasta viisitoista minuuttia ennen sen julkistamista. Vaikka varoaikaa olisi ollut enemmän, Lintilä tuskin olisi kauppaan puuttunut.

Sen verran kova usko hänellä tuntuu olevan yritysjohtajien viisauteen.

STT:n haastattelussa vuonna 2017 Lintilä totesi, että Uniper-kauppaan ei liity mitään erityisiä riskejä.

”Eivät he [Fortumin johtajat] varmaan tätä lähtisi tekemään, jos sellaisia olisi”, Lintilä sanoi.

Viikko sitten perjantaina, 22. heinäkuuta, Saksan valtio julkisti massiivisen tukipaketin, jolla pyritään estämään Uniperin välitön kaatuminen. Onhan yhtiö keskeinen osa Saksan energiajärjestelmää.

Uniperin pidemmän ajan kohtalo on vielä epäselvä. Varmaa on silti se, että Fortum tulee kärsimään miljardien eurojen menetykset.

Uniperin tukipaketissa on kiinnostava yksityiskohta. Paketin toteutumisen ehtona on nimittäin se, että Uniperin pitää luopua Hollannin valtiota vastaan nostamastaan kanteesta.

Tämä osoittaa, että poliitikot todella halutessaan pystyvät ohjaamaan yritystä – tosin tässä tapauksessa omistajaohjauksesta vastasivat saksalaiset, eivät suomalaiset.

Kiinnostava yksityiskohta osoittaa, että poliitikot halutessaan pystyvät ohjaamaan yritystä.

Hollannissa tuli vuonna 2019 voimaan laki, jonka mukaan maan hiilivoimalat pitää ajaa alas vuoteen 2030 mennessä. Näin ollen Uniper joutuu sulkemaan vuonna 2016 Rotterdamin lähelle avatun Maasvlakte 3 -hiilivoimalansa paljon ennen sen käyttöiän päättymistä.

Uniperin kanteen taustalla on Euroopan energiaperuskirja, Energy Charter Treaty eli ECT. Sopimusta on viime vuosina kovasti kritisoitu, sillä se on ristiriidassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa.

ECT-sopimus solmittiin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1990-luvun alussa, jotta länsimaat uskaltaisivat investoida entisten neuvostotasavaltojen energialaitoksiin. Tarkoitus oli suojata ulkomaisten yhtiöiden tekemiä voimalaitosinvestointeja esimerkiksi kansallistamiselta.

Energiayhtiöt ovat kuitenkin viime vuosina ryhtyneet hyödyntämään sopimusta ihan toiseen tarkoitukseen. Ne ovat pyrkineet saamaan korvauksia valtioilta, jotka ovat Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin päästäkseen rajoittaneet lainsäädännöllä kivihiilen energiakäyttöä.

Useat EU-maat ovat vaatineet, että ECT-sopimusta pitäisi uudistaa siten, etteivät EU-maiden energiayhtiöt voisi enää haastaa hiilivoimaloiden sulkemisesta jäsenmaita oikeuteen. EU-komission johdolla käydyissä neuvotteluissa saatiin kesäkuun lopussa ratkaisu sopimuksen rukkaamisesta. Ympäristöjärjestöjen mukaan ratkaisu on kuitenkin vesitetty.

Saksa, Espanja, Hollanti ja eräät muut EU-maat ovatkin kertoneet valmiudesta sanoa koko sopimus irti. Suomi ei ole ilmaissut olevansa valmis tähän.

Nurinkuriseksi tilanteen tekee se, että Suomessa on säädetty kutakuinkin samanlainen laki kiviihiilen käytön kieltämisestä kuin Hollannissa. Silti Suomen valtion enemmistöomistaman Fortumin enemmistöomistama Uniper hakee Hollannin valtiolta korvauksia.

Erikoista on myös se, että Suomen valtion omistajaohjauksen periaatepäätöksen mukaan valtio edellyttää valtio-omisteisten yhtiöiden ottavan huomioon Suomen hiilineutraalius­tavoitteen ja Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet.

Periaatepäätöksen kirjauksesta huolimatta omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd) on julkisuudessa puolustanut Uniperin kannetta.

Tuppurainen on lehtihaastatteluissa vedonnut osakeyhtiölakiin, joka velvoittaa yhtiön johdon toimimaan yhtiön edun mukaisesti. Fortumin johdon on Tuppuraisen mukaan pakko selvittää, onko yhtiö oikeutettu korvauksiin vai ei.

Tuppuraisen perustelu on täsmälleen sama, jota Fortumin johto on toistellut.

Mikä itse asiassa on näinä ilmastokriisin aikoina Fortumin etu?

Mutta mikä itse asiassa on näinä ilmastokriisin aikoina Fortumin etu? Onhan Fortum brändännyt itseään energiamurroksen ja uusiutuvan energian edelläkävijänä.

”Edistämme muutosta kohti puhtaampaa maailmaa”, Fortum julistaa strategiassaan. Se pyrkii Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden mukaisesti tekemään tuotannostaan Euroopassa hiilineutraalia viimeistään vuonna 2035.

Tähän strategiaan ja imagoon sopii kovin huonosti Hollannin haastaminen oikeuteen siitä, että maa pyrkii Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin.

Saksan talous- ja ilmastoministeri Robert Habeck oli neuvottelemassa Uniperin pelastuspakettia.

Saksan hallituksessa Uniperin pelastuspaketin keskeinen neuvottelija oli vihreitä edustava talous- ja ilmastoministeri Robert Habeck. Idea vaatimuksesta Uniperin kanteen perumiseksi saattoi kuitenkin tulla Habeckin valtiosihteeriltä Sven Giegoldilta.

Giegold on Saksan vihreiden keskeinen vaikuttaja. Hän toimi vuosina 2009–2021 vihreiden europarlamentaarikkona Brysselissä.

Giegold tunnettiin parlamentissa siitä, että hänen työhuoneensa oven ulkopuolella seisoi vartiossa kaksi suurta vihreää jääkarhu­patsasta. Giegoldilla on usein myös puhujapöntössä mukana pehmojääkarhu, onhan se ilmastonmuutoksen symboli.

Jääkarhulla on tunnetusti terävät hampaat.

Sven Giegoldilla on usein mukana pehmojääkarhu.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai