Onko luonnonvastaista auttaa pulassa olevaa eläintä?

Tällä palstalla Sisko etsii vastauksia lukijoiden kysymyksiin, jotka koskevat tapakulttuuria, etiikkaa ja muita elämän pulmatilanteita. Onko sinulla kysymys mielessä? Lähetä se Siskolle: hs.sisko@hs.fi.

4.9. 2:00 | Päivitetty 4.9. 7:52

Viimeksi oli puhetta aplodeeraamiseen liittyvästä etiketistä. Sain paljon kirjeitä.

Timo kirjoittaa: ”Myös jazzkeikoilla harrastetaan paljon noita ’väliaplodeja’. Sooloille taputetaan välillä ihan rasittavuuteen saakka.”

Martti puolestaan jatkaa: ”Siskon palstalla pohdittiin aplodien antamista esimerkiksi Porilaisten marssin jälkeen. Kainuussa soitetaan usein Ilmari Kiannon sanoittama ja Oskar Merikannon komea maakuntalaulu, Nälkämaan laulu eli Kainuun marssi. Ainakin kainuulaiset pitävät tätä Suomen komeimpana maakuntalauluna ja nousevat aina seisomaan laulamaan yhteislaulua. Kappaleen jälkeen ei taputeta.”

Nimimerkki Seikkuli (”kestotilaaja jo Kekkosen ajalta”) kirjoittaa: ”Kun oman paikkakunnan striimijumalanpalvelus ei tänä(kään) sunnuntaina inspiroinut, silmäilin muiden kirkkojen suoria lähetyksiä ja lopuksi osuin Helsingin tuomiokirkkoon. Liturgin annettua lähtösiunauksen seurasi urkurin loppusoitto – ja reippaat aplodit, jotka näytti aloittavan kuorissa saarnatuolin juurella puku päällä seisova mies, ehkä suntio tai tilaisuuden avustaja. Muutama viikko sitten osuin verkkohyppelyssäni samaiseen kirkkoon sellaisessa vaiheessa, kun virsien ja lukukappaleiden välissä kanttori lauloi jonkin soolon. Hänen vierellään urkuparvella istuneet kuorolaiset aloittivat ripeästi aplodit. Helsinkiläinen tapa? Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan tapa?”

Niin, helsinkiläiset seurakuntalaiset, mitäpä tästä tuumaatte?

Kuka on päättänyt, mikä on luonnonvaraista elämää ja miten tähän on päädytty: eikö ihminenkin ole osa luontoa ja sen kiertokulkua? Nyt esimerkiksi mursukeskustelun yhteydessä on noussut esille, että ihmisen ei pitäisi auttaa Suomeen rantautunutta mursua, vaan ennemmin antaa ”luonnon hoitaa”. Olen muissa yhteyksissä ymmärtänyt, että ihminen on yhtä lailla osa luontoa huolimatta siitä, että subjektiivisesti pidämme ihmisiä ylivertaisina eläinkunnan muihin olentoihin nähden. Syntyykö siitä jotain luonnotonta haittaa, jos ihminen auttaa pulassa olevaa yksittäistä eläintä? Ihminenkin elää luonnon ja ympäristön resursseilla, ja samat elämää ylläpitävät funktiot meidänkin biologiassa on.

– Ihminen vastaan luonto

Me ihmiset olemme osa luontoa ja riippuvaisia siitä, vaikka usein sen unohdamme, toteaa ekologian professori Johanna Mappes Helsingin yliopistosta.

Ihminen on muokannut ympäristöä erittäin voimakkaasti. Se näkyy lähes jokaisessa maailmankolkassa ja yleensä negatiivisesti.

”Toimintamme ei juuri ota huomioon muita eliöitä, vaan toimimme kuin planeetta olisi vain meille.”

Mappes pitää kysymystä puuttumisesta sekä luonnontieteellisesti että filosofisesti merkityksellisenä, eikä asiaan ole yksiselitteistä vastausta. Kun villieläin sotkeutuu siimaan, ihmisen velvollisuus on auttaa, ja siihen velvoittaa jo eläinsuojelulaki. Tai jos ihminen on päästänyt luontoon haitallisia vieraslajeja, ne pitää yrittää poistaa niin, että luonnonvaraisilla olisi mahdollisuus elää. Mutta on myös paljon monimutkaisia tilanteita. Sellainen koitti Suomessa heinäkuussa, kun rannikollemme eksyi mursu, jota kohtaan moni suomalainen koki empatiaa. Osan mielestä eläin olisi pitänyt lopettaa, ja jotkut kokivat vihaa eläinlääkäreitä ja meribiologeja kohtaan, koska nämä eivät tehneet kaikkien mielestä tarpeeksi.

”Luonnonsuojeluhalu lähtee empatiasta ja kiinnostuksesta eläviä olentoja kohtaan, ja siinä mielessä minusta oli positiivista, että niin moni oli huolissaan mursusta”, Mappes toteaa.

”Samaan aikaan oli surullista todeta, kuinka vieraantuneita ihmiset olivat siitä tosiasiasta, että kyseessä oli lähes tuhat kiloa painava villi merinisäkäs, jonka siirtäminen, pakkosyöttäminen tai nukuttaminen ilman vaaratilannetta ei onnistu.”

Mappesin mukaan tilanteissa, joissa auttaminen on mahdotonta, joudutaan miettimään, onko armollisempaa lopettaa eläimen tuskat vai yrittää loppuun saakka auttaa sitä. Eläinlääkärit miettivät asiaa jatkuvasti. Villien eläinten tapauksessa se on Mappesin mukaan vielä vaikeampaa, koska jo niiden käsittely aiheuttaa niille voimakasta, ylimääräistä stressiä.

Eli sekaantua vai ei sekaantua? Mappesin mukaan yleensä ei kannata, jos pulaan joutuminen ei johdu selvästi ihmisestä. ”Pieni rusakonpoikanen näyttää avuttomalta, mutta sen emo on lähellä ja hoitaa sitä.”

Miksi artikkeleissa käytetään kahta sanaa, jotka merkitsevät mielestäni samaa? Nämä ovat viive ja viipe. Mikä ero näillä on vai onko ollenkaan?

– Pekka

Viipe-sanaa ei itse asiassa ole olemassa. Kyseessä on viive-sana, joka taipuu kahdella tavalla: viiveen, viipeen. Suomen kielen lautakunta ”salli” tämän käytön jo vuonna 1995. Lautakunnan verkkosivuilla kerrotaan tästä tapahtumasta. Tuolloin todettiin, että taivutus viive : viiveen saa tukea esimerkiksi verbistä viivästyä; lähtökohdaksi ei välttämättä mielletä pelkästään viipyä-verbiä.

Sitä ennen kielenhuoltajat olivat yrittäneet suosittaa viiveen korvaamista sanoilla viipymä tai viivästymä. Se ei kuitenkaan onnistunut – viive voitti ja porskuttaa yhä!

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai