Suuri Ståhlberg-syksy

K. J. Ståhlbergiä käsitteleviä teoksia putkahtelee nyt kuin sieniä sateella. Miksi Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti on yhtäkkiä ajankohtainen?

Tasavallan presidentti K. J. Ståhlberg työpöytänsä ääressä presidentinlinnassa vuonna 1919.

11.9. 2:00 | Päivitetty 11.9. 14:20

Ilmainen näkökulma tulevan syksyn kulttuurikeskusteluun: miten pöyristyttävää onkaan, että vanha mies Kaarlo Juho Ståhlberg saa näin paljon huomiota!

Suomeen saapui tosiaan kaikkien yllätykseksi suuri Ståhlberg-syksy. Historioitsijat Marjaliisa ja Seppo Hentilä ovat kirjoittaneet elämäkerran Tasavallan ensimmäiset Ståhlbergista ja hänen vaimostaan Esteristä Kaarlo Juhon presidenttivuosien 1919–1925 ajalta.

Sanomalehti Kalevassa työskentelevä Petri Laukka taas on kirjoittanut elämäkerran K. J. Ståhlbergin armoton matka.

Lisäksi Suomen Kansallisteatterin 150-vuotisjuhlanäytelmä on Esa Leskisen ohjaama ja kirjoittama Ensimmäinen tasavalta, joka kertoo suomalaisen demokratian alkuvaiheista juuri presidentti Ståhlbergin silmin. Se saa kantaesityksensä lokakuun alussa.

Mistä kummasta Ståhlberg-buumi on puhjennut? Hänen kuolemastaan tulee syyskuussa kuluneeksi 70 vuotta, mutta se on vähäpätöinen juhlavuosi siihen nähden, kuinka vähän hänen syntymänsä 150-vuotispäivää vietettiin vuonna 2015.

”Sattuma, voi sanoa niin”, sanoo dosentti Marjaliisa Hentilä. Hänen miehensä, professori emeritus Seppo Hentilä komppaa puhelimeen vierestä.

”Sattumaa”, sanoo myös Petri Laukka.

Esa Leskisellä on sentään veruke. Kansallisteatteri oli pyytänyt häneltä jotain historiallista juhlanäytelmäksi.

”Mulla Ståhlberg on ollut pitkään mielessä. Olen tehnyt demokratia-aiheisia juttuja, ja hän on äärimmäisen keskeinen suomalaisen demokratian syntymisessä ja vakiintumisessa.”

Kaikki myös jatkavat, että presidentti Ståhlberg on ollut Suomessa alihuomioitu, jopa unohdettu valtiomies merkitykseensä nähden. Presidenttikaanoniin hänellä ei ole ollut asiaa.

”Meillä historia mietitään sotien kautta. Demokratiasta ei olla oltu hirveän kiinnostuneita”, Leskinen sanoo.

Kenties yksi Suomen nykyisyyteen eniten vaikuttaneista äänestyksistä pidettiin vuonna 1919, kun eduskunta valitsi Korkeimman hallinto-oikeuden presidentin Suomen ensimmäiseksi tasavallan presidentiksi ohi palvotun Carl Gustaf Emil Mannerheimin.

”Ståhlberg oli omana aikanaan kaikkein vihatuin Suomen presidenteistä.”

”Ei olisi voinut tietää, mitä olisi tapahtunut, jos Mannerheimistä olisi tullut presidentti. Hän ei ollut mitenkään demokraattinen, vaan piti tasavaltalaisasioita hömpötyksenä. Suomesta olisi tullut valtiomuotonsa kannalta varmasti toisenlainen valtio”, Petri Laukka sanoo.

Seppo Hentilä on suorasanaisempi: ”Meillä oli valkoisen Suomen perintönä ollut himo oikeistodiktatuuriin, jonka diktaattoriksi olisi nostettu Mannerheim. Ståhlberg oli omana aikanaan kaikkein vihatuin Suomen presidenteistä.”

Nöyryytystä ja upseeriston kiukkua lisäsi, ettei Ståhlberg nimittänyt Mannerheimiä armeijan tai edes suojeluskuntien ylipäälliköksi.

”Oikeiston paine ja vihapuhe demokratiaa vastaan oli aivan suunnatonta. Ståhlbergille etsittiin murhaajaa, ja hän luopui presidenttiydestä vapaaehtoisesti yhden kauden jälkeen, koska ei enää halunnut jatkaa tässä tehtävässä”, Seppo Hentilä sanoo.

Sellaista oli olla Suomessa liberaali ja eurooppalaismielinen sekä lain ja oikeusvaltion nimeen vannova presidentti.

Aina silloin tällöin joku ehdottaa, kuten Kalevi Sorsa aikoinaan, että Ståhlbergin ja suomalaisen kansanvallan kunniaksi pitäisi liputtaa. Kyllähän sivistysvaltion soisi juhlistavan perustuslakiaan.

Paremman puutteessa meillä on nyt tämä suuri Ståhlberg-syksy. Intohimoista oikeusvaltiomiestä käsitteleville teoksille niiden tekijät löytävät yhteisen syyn: hän on valitettavan ajankohtainen.

”Pikkudiktaattoreita ja vähän isompia diktaattoreita putkahtelee sieltä sun täältä. Se ei ole menneisyyttä, vaan mahdollista tulevaisuutta myös”, Esa Leskinen sanoo.

Juhlimisen tapa olisi varmaankin miellyttänyt myös itse juhlakalua.

”Hänen puolisonsa Ester yritti monta kertaa saada häntä kirjoittamaan muistelmia tai elämäkertaa. Hän ei halunnut. Hän sanoi, ettei hänellä ole mitään merkitystä, vain aatteilla on merkitys”, Marjaliisa Hentilä sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai