Vanhemmuuden mahdoton yhtälö

Suomalaisvanhempien kuuluminen uupuneimpien joukkoon maailmassa ei ole mikään ihme. Vanhempien aikaa ja energiaa saa viedä aivan surutta, jos perusteluna on lapsen paras.

11.12.2022 2:00 | Päivitetty 11.12.2022 7:07

Päiväkodista annettiin lappu, jossa ehdotettiin aikaa vanhempien kuulemiseksi koskien erityisen tuen päätöstä. Lastentarhanopettaja selitti, että laki oli muuttunut ja nyt se velvoitti kuulemaan kumpaakin vanhempaa.

”Miten niin kuulemaan?” kysyin. Olimme hakeneet tukea ja saaneet sen. En keksinyt, mitä sanottavaa meillä voisi olla. Tämäkö meidän piti tulla sanomaan päiväkodille kesken työpäivän?

Lastentarhanopettaja nyökytteli, että laki on kieltämättä outo. Hän kertoi muidenkin vanhempien kokeneen sen turhauttavana.

Seistessäni päiväkodin tuulikaapissa mietin jälleen kerran, oliko asiassa mietitty yhtään vanhempia. Vai oliko ajateltu, että viis heistä, olihan kyse lapsen parhaasta? Nuo taikasanat kun tuntuvat olevan peruste, joilla vanhemmilta voi vaatia mitä tahansa.

Kaksi vuotta sitten uutisoidun tutkimuksen mukaan suomalaiset vanhemmat kuuluvat uupuneimpien joukkoon maailmassa. 42 maata kattavassa tutkimuksessa Suomi oli seitsemäs. Vanhempien raportoitiin olevan uupuneempia vain Sveitsissä, Belgiassa, Puolassa, Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Egyptissä.

Miten toivoinkaan, että uutinen saisi perheiden kanssa toimivat kunnioittamaan vanhempien aikaa enemmän. Voisin kertoa lukuisia esimerkkejä turhauttavista tilanteista niiltä kahdeltatoista vuodelta, jotka olen ollut äiti.

Miksi tässä tehokkuuteen pyrkivässä yhteiskunnassa vanhempien aikaa ja energiaa saa haaskata aivan surutta?

Usein tuntuu, että lapsiperheiden palveluita järjestettäessä tässä asiassa on vuosien varrella taannuttu. Muistelen kaiholla omaa lapsuuttani 1980- ja 1990-luvulla, kun esimerkiksi hammashoitola oli koulun yhteydessä ja lapset hoitivat siellä käyntinsä itsenäisesti.

Vanhemmille on iso kynnys pullikoida lapseen kohdistuvia vaatimuksia vastaan.

Näin ei ainakaan meillä päin enää ole, vaan vanhemman on vietävä lapsensa kesken työpäivän hoitolaan pahimmillaan toiseen kaupunginosaan.

Myös koulussa käytännöt ovat muuttuneet vanhempia kuormittavammiksi. Aikoinaan lasten esimerkiksi odotettiin huolehtivan itse, että heillä on kaikki tarvittava mukana. Nykyään liikuntavarusteista, pyöräilypäivistä, eväistä ja niin edelleen lähetetään viesti vanhemmille.

Miten muuten tämä pitäisi tulkita kuin siten, että huolehtiminen on siirretty lapsilta vanhemmille?

Uupumista koskevan tutkimuksen Suomen-osuudesta vastasivat Jyväskylän yliopiston kehityspsykologian professori Kaisa Aunola ja hyvinvoinnin psykologian dosentti Matilda Sorkkila. He totesivat tuloksia käsittelevässä kansainvälisessä artikkelissa, että olennaisin tekijä uupumisen taustalla ovat vanhempien kokemat vaateet, jotka tulevat ulkoapäin.

Tähän voi varmasti jokainen vanhempi samaistua. Raskausajasta alkaen erityisesti äidit hukutetaan painostaviin ohjeisiin. Lapsi ei osaa ärrää? Näitä harjoituksia olisi hyvä tehdä päivittäin. Lukeminen lähtee hyvin käyntiin, kun lapsi tavaa vähintään kymmenen minuuttia joka päivä. Taaperon saa syömään kasviksia, kun niistä leikkaa erilaisia muotoja ja asettelee lautaselle vaikka autoksi.

Vanhemmille on iso kynnys pullikoida lapseen kohdistuvia vaatimuksia vastaan. Silloinkin kun yrittää, ymmärrystä ei useinkaan saa.

Kerran vihjaisin lapsen oikomishoidossa, että vaatimukset päivittäisistä suuta vahvistavista harjoituksista ja mukana kuljetettavasta kojeesta ovat kohtuuttomia ja epärealistisia. Hammaslääkäri katsoi minua jäätävästi ja ilmoitti, että hoito lopetetaan, jos emme osoita riittävää sitoutuneisuutta.

Uupumisesta koskevissa keskusteluissa vanhempia kehotetaan usein vaatimaan itseltään vähemmän. Sellaisesta tulee kuitenkin helposti palautetta. Miehelleni on esimerkiksi huomautettu päiväkodissa, kun kaksivuotiaan vaatteissa oli hoitajan mielestä liian usein tahroja. Siihen loppui suurpiirteisyys meidän perheemme pyykkäämisessä.

Vanhempien kokemus odotusten liiallisuudesta tuli esiin myös tutkimuksessa.

Sen yhdessä osassa kartoitettiin vanhempien käsityksiä ihannevanhemmuudesta ja yhteiskunnan asettamista ihanteista. Työryhmän Psykologia-lehdessä kesällä 2021 julkaistussa artikkelissa kuvaillaan, miten vanhemmat itse pitivät ihanteinaan muun muassa rakastavuutta ja kärsivällisyyttä. Näkemykset yhteiskunnan asettamista ihanteista heijastivat kuitenkin suorituskeskeisiä arvoja kuten aikaansaavuutta, kotitaloustaitoisuutta, varakkuutta ja kaikkivoipaisuutta.

Selkäpiitäni karmi taannoin, kun luin erästä yleisönosastokirjoitusta. Siinä paheksuttiin leikkipuistossa seisoskelevia vanhempia, jotka juttelivat keskenään eivätkä leikkineet lastensa kanssa.

Kirjoitus on hyvä esimerkki Suomessa 1990-luvulta alkaen vahvistuneesta intensiivisen vanhemmuuden ihanteesta, jota tutkijat kuvaavat lapsikeskeisenä, emotionaalisena, ammattilaisen ohjeisiin perustuvana sekä rahallista ja ajallista panostusta edellyttävänä.

Kaisa Aunola näkee intensiivivanhemmuudessa yhden selityksen sille, että kuormitus on lisääntynyt.

”Olen mietiskellyt, missä määrin intensiivivanhemmuuden ideologia on siirtynyt laajemmin yhteiskuntamme instituutioihin: varhaiskasvatukseen, koulumaailmaan, terveydenhuoltoon.”

Kaikkien ohjeiden, suositusten, tapaamisaikojen ja huomautusten tarkoitus on hyvä, mutta Aunolan mielestä lapsi ei niin sanotusti saisi mennä pesuveden mukana.

”Jos vanhempi uupuu vaatimusviidakossa, se ei ole lapsen parhaaksi.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai