Miksi vaadimme, että venäläiset nousisivat kapinaan hirmu­hallitsijaa vastaan, mutta afrikkalaisilta emme sitä vaadi?

Tällä palstalla Sisko etsii vastauksia lukijoiden kysymyksiin, jotka koskevat tapakulttuuria, etiikkaa ja muita elämän pulmatilanteita. Onko sinulla kysymys mielessä? Lähetä se Siskolle: hs.sisko@hs.fi.

27.11.2022 2:00 | Päivitetty 27.11.2022 7:41

Rakkaat ystävät! Tällä kertaa menemme suoraan kysymyksiin.

Olen äiti ja huomaan puhuvani itsestäni sellaisena kolmannessa persoonassa. Lapseni on jo melkein teini, mutta yhä edelleen joissain tilanteissa saatan selittää hänelle, että ”äiti laittoi sinulle iltapalaa”. Mistä tämä vauvoille ja omille lapsille varattu muoto oikein johtuu? Entä koska tämän voi odottaa loppuvan, vai puhunko lapselleni ”äiti tekee” -kieltä vielä vuosikymmenten päästä?

– Äiti kirjoittaa nyt Siskolle

Yliopistonlehtori Maija Surakka Tampereen yliopistosta kertoo, että puhut lapsellesi hoivakieltä. Tapa alkaa vaistonvaraisesti, kun lapsi on pieni, ja sen tarkoitus on auttaa lasta ymmärtämään puhetta paremmin ja oppimaan kieltä.

Vanhempi ymmärtää intuitiivisesti, että subjekti, lauseen tekijä, on pienelle lapselle hankala hahmottaa. Surakan mukaan se on sitä erityisesti silloin, kun persoonapronomini, kuten minä tai sinä, olisi luonteva valinta tekijän paikalle lauseeseen. Pronominivalintaan vaikuttava näkökulmavaihtelu edellyttää kielenkäyttäjältä abstraktien viittaussuhteiden hallintaa.

Surakka sanoo, että jos pieneltä lapselta esimerkiksi kysyisi ”haluatko sinä omenan”, lapsi saattaisi toistaa kysymyksessä kuulemansa tekijän sellaisenaan ja vastata vain ”sinä omenan”.

”Subjektiin liittyvä viittaussuhdepulma lakkaa olemasta, kun äiti on aina äiti ja vaikka Kalle puolestaan Kalle eivätkä vaihtelevat sinät ja minät vie lapsen huomiota puheena olevista asioista.”

Hoivakielen puhuminen myös hyödyttää lasta. Surakan mukaan lapsi oppii siinä esimerkiksi verbin taivutusta.

”Ylipäätään hoivakieli on lapsen kehitykselle monella tavalla merkittävä ilmiö – lapsentahtiset juttutuokiot arkisten tilanteiden lomassa ovat hyvä tapa tukea lapsen kieli- ja vuorovaikutustaitojen kehitystä.”

Mistä aikuinen sitten tietää, millaista tarkalleen ottaen hoivakielen kuuluu olla?

Surakka kertoo, että se on tutkijoillekin mysteeri – samoin kuin se, miksi lapsen kasvaessa ja hoivakielen muutoin väistyessä yhäkin vain äiti tekee iltapalaa.

Surakka ei voi luvata, että hoivakieli jossain tietyssä vaiheessa väistyisi kielestäsi kokonaan. Puhetapa voi jäädä vanhemmalle päälle. Surakka kertoo tehneensä ilmiöstä omassa elämässään arkihavaintoja. Hän pohtii, voisiko äiti- ja minä-viittausten vaihtelu omassa puheessa johtua vuorovaikutustilanteiden eroista. Joskus ”äiti” lipsahtaa keskusteluissa myös teini-ikäiselle lapselle, joskus taas ei.

”Kun toimitan äidin roolia – laitan ruokaa, huolehdin asioista ja neuvon –, äitiys ja hoivaajuus ovat läsnä kuten ennenkin, vaikka lapsi on jo teini-ikäinen. Kun taas puuhastelen lapsen kanssa jotakin sellaista, jonka tiimellyksessä olemme lähempänä vertaisasemaa, hoivaajuus taka-alaistuu ja antaa minulle tilaa olla minä vain”.

Jos Afrikan maan A hirmuhallitsija hyökkää maahan B, pidämme maasta A pakenevia ensisijaisesti pakolaisina eikä heiltä edellytetä kapinaan nousua. Miksi venäläisten kohdalla toimitaan toisin? Eikö ihminen olekaan yhdenvertainen ja syytön, kunnes hänet on syylliseksi todettu?

– Olemmeko menneet liian pitkälle?

Venäläisten pääsyä naapurimaihin on tosiaan vaikeutettu. Nyt maasta pakenevan ainoa mahdollisuus on turvapaikan hakeminen. Venäläisten ei siis haluta matkustavan nimenomaan turisteina.

”On ollut puhetta myös sellaisista uhkakuvista, joissa Venäjän hallinnon kannattajia muuttaisi suurina määrinä naapurimaihin aiheuttamaan epävakautta”, sanoo kestävyystieteen professori Reetta Toivanen Helsingin yliopistosta.

”Venäjällä on myös tehty riippumattomia tutkimuksia, joista tiedetään, että Venäjän uudella hyökkäyssodalla Ukrainaan on kansalaisten kannatusta.”

Riippumaton tutkimuslaitos Levada selvitti venäläisten suhtautumista sotaan syyskuun lopussa, siis sen jälkeen, kun maassa julistettiin liikekannallepano. Suuri enemmistö, 72 prosenttia, venäläisistä kannatti sotaa.

Toivanen sanoo, että tätä selitetään usein sillä, että Venäjällä saatavilla oleva tieto on lähinnä valtion propagandaa, mutta viime vuosina venäläisillä on kyllä ollut pääsy riippumattoman tiedon ääreen myös kotimaassaan.

”Peräänkuulutan aina sitä, että jokaisessa maassa, niin Venäjällä kuin Suomessakin, kansalaisten pitää seurata laajemmin, miten oman maan asioista kirjoitetaan vaikka ulkomailla.”

Entäs sitten ne ihmiset, jotka eivät kannata sotaa?

Toivanen sanoo havainneensa esimerkiksi venäläisistä kollegoistaan, että heillä on jonkinlaista ”kollektiivista” syyllisyyttä maansa toiminnasta.

”Voi olla syyllisyyttä esimerkiksi siitä, että ei ole aiemmin ajateltu ja nähty, mihin suuntaan ollaan menossa.”

Nämä kollegat ovat Toivasen havaintojen mukaan halunneet tuoda hyvin selvästi esille sen, että eivät kannata hyökkäystä Ukrainassa – ja sellaisten mielipiteiden esittäminen on nyky-Venäjällä vaarallista. Suomen ja muiden rajanaapureiden asettamista rajoituksista kärsiikin nyt erityisesti tämä vähemmistö, joka vastustaa sotaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai