Viimeksi puhuimme rahalahjoista. Teiltä tuli oivallisia kommentteja, rakkaat ystävät. Tuula Kanerva kirjoittaa:
”Olimme viime kesänä hääjuhlissa, jossa vieraina oli lukuisia Keski-Euroopasta tulleita sukulaisia. En tiedä, onko tapa sieltä, mutta hääpari oli ratkaissut lahjakysymyksen todella hienovaraisella tavalla. Kutsussa ilmoitettiin, että pari toivoo rahaa tavaroiden sijaan ja juhlassa on tätä varten lipas. Tilinumeroa ei siis annettu. Hääpari ja morsiusneidot saapuivat ruokailutilaisuuteen, ja teeman mukaan koristeltu peltirasia kannettiin hääparin pöytään. Taukojen aikana morsiusneito piti huolen lippaasta. Juhlavieraat saattoivat toivottaa onnea parille ja samalla laittaa rahalahjan lippaaseen, ilman että määrä oli tunnistettavissa.”
Miten huomaavaista!
Sain myös toiveen, että voisimme jatkaa keskustelua rahasta yksinelävien näkökulmasta ja pohtia seuraavaa kysymystä.
Kaveripiirissäni on ollut tapana, että yhteislahjoihin ja viemisiin osallistutaan samalla summalla ”kotitalouksittain” eli esimerkiksi juhliin jokainen kotitalous tuo yhden viinipullon tai muun tarjottavan. Yhteislahjoissa tämä on tarkoittanut sitä, että minä maksan 50 euroa ja samoin tekee hyvin toimeentuleva pariskunta. Olen yrittänyt nostaa asiaa esille silloin tällöin, mutta yleensä viestiketjuissa puhutaan vaan siitä, kuinka ”kaikki” tuovat jotain. Olen usein miettinyt, huomaavatko pariskunnat, että asetelma ei ole kovin reilu. Yksin eläminen on muutenkin kalliimpaa. Toisaalta monet kai ajattelevat, ettei puolison tarvitse osallistua esimerkiksi vaimon ystävien lahjaan. Mikä on Siskon mielestä tasavertainen tapa jakaa tällaiset rahalliset panostukset?
– Puolikkaalla elävä
Kulujen jakaminen ystävien kanssa on vaikeaa, koska tuloissa on eroja, eikä rahasta välttämättä edes kehdata puhua suoraan. Yhdelle summat ovat pieniä, toinen taas joutuu miettimään tarkkaan osallistumistaan. Rahatilanteet myös vaihtelevat, ja onkin ilahduttavaa, jos myös yhteiset käytännöt joustavat tilanteen mukaan.
Silti kuvatussa tilanteessa pääluvun mukaan maksaminen kuulostaa tasapuoliselta nyrkkisäännöltä. Yksittäinen lahja saattaa kenties olla henkilökohtaisempi ja luontevasti vain ystäviltä (eikä puolisoilta), mutta muulloin.
Miten yrittää vaikuttaa käytäntöön?
Ehdottaisin jakologiikan sanallistamista mahdollisuuksien mukaan ääneen. Jos on sovittu, että kaikki maksavat 50 euroa, niin voi kysyä tarkentavan kysymyksen, tarkoitettiinko tällä per henkilö vai kotitalous. Tai jos puhutaan viinipulloista, voi ehdottaa itse tuovansa jotakin vähän pienempää, kun tuo sen vain yhden henkilön puolesta.
Jos käy hyvin, niin muutkin havahtuvat tilanteeseen. Tärkeintä on ystävällinen sävy ja tarvittaessa reilu suoruus, jos asiasta kuitenkin herää keskustelua. Silloin ei kannata enää kursailla, vaan myöntää, että toivoisi toisenlaista jakoa.
Ihmettelen miksi kahvipaikoissa ja huoltoasemilla voi olla tarjolla kahviin vain laktoositonta maitoa? Laktoositon maito prosessoidaan monivaiheisesti, ja siihen lisätään vieraita aineita sekaan. Sen täytyy olla kalliimpaa kuin tavallinen maito. Kuitenkin laktoosi-intolerantikkoja on vain kuusi prosenttia asiakkaista. Myös enemmistölle kaivataan tuotteita ja palvelua. Usein tarjolla on nykyään kauramaitoa. Sitä riittänee vähemmistöille.
– Biokemisti
Lääketieteellisen Aikakauskirja Duodecimin mukaan melkein joka viides suomalainen kärsii laktoosin imeytymishäiriöstä. Muualla maailmassa osuus on suurempi.
Silti monella yrittäjällä on todennäköisesti käytännöllinen syy valintaansa: säilyvyys. Laktoositon maito pastöroidaan ”tavallista” maitoa korkeammassa lämpötilassa, minkä vuoksi se säilyy pidempään.
Jos kylmäsäilytystilaa on vähän, on erityisen näppärää ostaa tukusta iskukuumennettua laktoositonta maitoa. Se säilyy avaamattomana huoneenlämmössä samoin kuin useimmat kauramaidotkin.
Enemmistön ei siis kannata pahoittaa mieltään!
Nyt kun aviopari voi olla samaa sukupuolta, miten menevät miniä, vävy, lanko, käly? Pojan miespuoliso, onko vävy vai miniä? Tyttären naispuoliso: miniä vai vävy? Appiukon miespuoliso: appi vai anoppi?
– Jukka Jokinen
Kielitoimiston sanakirjan toimittaja Ilona Paajanen kertoo, että miniän ja vävyn sana-artikkeleita on päivitetty jo vuonna 2016 vastaamaan paremmin nykyistä käyttöä. Miniän merkityksenä on nykyisin siis ’pojan vaimo tai tyttären naispuolinen puoliso’ ja vävyn ’tyttären mies tai pojan miespuolinen puoliso’.
Appi ja anoppi selitetään edelleen puolison isäksi ja äidiksi. Loogista olisikin, että näitäkin vanhoja sukupuolittuneita nimityksiä käytettäisiin sukupuolen mukaan: kaikki isät ja halutessa myös isän miespuoliso ovat appeja.
Paajanen muistuttaa, että nimitystoiveista voi myös kysyä suoraan – niin kuin tuoreiden isovanhempienkin kanssa usein tehdään – erityisesti kun kyse on sukupuolittavista nimityksistä.