Rakkaat ystävät, mennään tällä kertaa suoraan kysymyksiin.
Olen pohtinut toisilleen vieraiden ihmisten tervehtimiskäytäntöjä. Ymmärrettävää on rekkakuskien, moottoripyöräilijöiden, veneilijöiden ja bussikuskien toistensa tervehtiminen. Mutta mihin liittyy se, että hautausmaalla vastaan tuleva vieras tervehtii herkästi? Toinen paikka, jossa olen tähän törmännyt, on mattolaituri. Kun saavun laiturille matto kainalossa, tervehtii laiturilla olija minua lähes poikkeuksetta.
– Kotkan poika
Tervehtiminen on välillä hämmästyttävän hienovireistä sosiaalista tanssia.
Ainakin muutama asia vaikuttaa siihen, miten luontevaa vieraiden tervehtiminen on. Yksi näistä on se, miten intiimi tapaamisympäristö on. Lukupiirini psykologi oli sitä mieltä, että tilanteet, joissa on vaikea hukkua massaan, pakottavat tervehdyksen ulos suomalaisistakin.
Mattolaituri on alueena pieni. Jos menee suuremmalle, maalla olevalle mattojenpesupaikalle, kaikki pesijät eivät välttämättä enää samalla tavalla pane merkille tulijoita ja tervehdi yhtä innokkaasti.
Voi olla, että osa silti tervehtii. Ollaanhan edelleen yhteisellä asialla: kaikki puuhaavat samaa kesäistä askaretta rajatussa tilassa. Se yhdistää, mutta tilanne ei kuitenkaan ole yhtä arkinen ja toisteinen kuin esimerkiksi ruokakaupassa asioiminen. Mattojenpesijät voivat olla hyvinkin hyväntuulisia lomatunnelmissa.
Hautausmaatilanteeseen taas voi liittyä se, että paikalla vallitseva tunnelma on harras ja haavoittuva. Kohtaamamme ihmiset saattavat olla sellaisia, joita on kohdannut menetys, kuten mahdollisesti itseämmekin.
Lukupiirin psykologin mukaan tämäkin yhdistää ja tekee meistä ehkä hiukan mukavampia toisillemme. Ja ehdottomasti hyvä niin.
Vaikka itse olisikin kävelemässä hautausmaalla kuin missä tahansa puistossa, voi silti olla virittynyt paikan erityisyyteen. Se tekee meistä sensitiivisempiä.
Ja kuten psykologi huomauttaa, lopulta kuolema yhdistää meidät kaikki. Muuta varmaa elämässä ei ole. Suosittelen siis lämpimästi jatkamaan tervehtimistä sekä hautausmaalla että mattolaiturilla.
Sitten jälleen kielikysymykseen, tällä kertaa anglismeihin.
Arvon Sisko. Olen jo pitkään miettinyt, miksi illallista tai illanistujaisia kutsutaan suomen kielessä yhä useammin arkikielessä dinneriksi. Niskakarvani nousevat pystyyn joka kerta, kun ystävä ehdottaa dinneriä tai lähiravintola mainostaa, että Tule meille dinnerille. Onko illallinen-sanassa jotain noloa, kun se halutaan väkisin korvata englanninkielisellä vastineella?
– Iltatähti
Moni tuntuu epäilevän, että anglismien käytön syynä on mahdollisesti juuri hienostelu, koska suomestakin löytyisi kelpo sana.
Kielessä on kuitenkin aina vaihtelua, sanoo englannin kielen yliopistonlehtori, dosentti Samu Kytölä Jyväskylän yliopistosta, jossa on tutkittu suomalaisten asenteita englantia kohtaan.
Usein vaihtelua on juuri sanatasolla.
Voidaan ajatella ihmisjoukkoa, jossa käytetään sanoja illallinen ja päivällinen. Uuden vaihtoehdon, dinnerin, kuultuaan osa ottaa sen käyttöönsä vanhojen ilmaisujen rinnalle.
”Joku on jossakin kohdannut sanan dinner tai dinneri ja kokenut, että se täyttää jonkinlaista semanttista aukkoa”, Kytölä sanoo.
Hän arvelee, että dinneri mielletään yleensä joksikin muuksi kuin ydinperheen illalliseksi kotona, ehkä astetta juhlavammaksi tilanteeksi. Esimerkiksi kansainvälisissä konferensseissa iltaohjelmaan kuuluu juuri dinner.
Suomeen lainattu dinnerin merkitys ei kuitenkaan ole enää vivahteiltaan täysin sama kuin amerikanenglannin tai brittienglannin dinner. Englanniksi sanalla ei ole täsmälleen samanlaista kaikua, vaikka dinnerillä on englannissakin todistetusti ollut erilaisia merkityksiä ajasta ja paikasta riippuen.
Yhdysvaltojen vanhimman sanakirjojen julkaisijan Merriam-Websterin sivuilla on kokonainen artikkeli dinner- ja supper-sanojen historiallisista eroista, vaikka kumpikin viittaa illalla syötävään ateriaan.
Dinnerin suosiminen suomea puhuttaessa voi selittyä myös sanan pituudella. Dinnerissä on kolme tavua, illallisessa taas neljä. Varsinkin puhekieli suosii usein lyhyitä ja taloudellisia sanoja.
Mutta miten on nolouden laita?
Mikään sana ei itsessään ole nolo, Kytölä sanoo. Sanathan ovat vain äännejonoja. Nolous syntyy käyttäjien kesken. Esimerkiksi nuoret tekevät välillä selväksi, että kokevat vanhempien käyttämät, usein nuorilta itseltään lainatut sanat aikuisten käytössä noloiksi.
Tämän kaltaista jaettua ajatusta on vaikea nähdä illallisen kohdalla.
Yleisesti suomalaiset liittävät englannin kieleen sellaisia asioita kuin edistyksellisyys, kaupallisuus ja populaarikulttuuri.
Emme ole ajattelussamme yksin. Esimerkiksi englanninkielisessä ympäristössä ranskaa tai italiaa voidaan puolestaan pitää myyvänä ja luksusta viestivänä kielivalintana.