Lukijat, rakkaat ystävät, tässä Torsti ja Sisko.
Kirjoitamme teille näillä sivuilla tällä erää viimeistä kertaa. Ja aika pitkään tässä onkin tullut jo turistua! Sunnuntaisivujen ensimmäinen vastauspalsta, Virve Aarnivan pitämä Kysy Kirstiltä aloitti lehdessä kolmekymmentä vuotta sitten, vuonna 1993 ja jatkoi aina vuoteen 2009.
Torsti tikkaremmeineen liittyi Kirstin avuksi vuonna 1998, ensin sijaistamaan ja pian vuorottelemaan Kirstin kanssa. Kirstin jäätyä eläkkeelle hänen paikkansa otti Sisko lukupiirinsä tukemana.
Kirstin, Torstin ja Siskon palstoja on julkaistu yhteensä yli 1 500 kappaletta. Yksittäisiä kysymyksiä palstoilla on siis pähkäilty tuhansittain. Kiitos niistä kaikista!
Kiitos myös korjauksista, tarkennuksista ja tarkkanäköisistä huomioista.
Esimerkiksi edellisellä Siskon palstalla oli puhe kotipaikasta, ja Sisko vastasi virallisen syntymäpaikan määräytymisestä nykyisen käytännön mukaisesti. Kerrottu pätee kuitenkin ainoastaan nuorempiin suomalaisiin. Aiemmin käytäntö on vaihdellut vuosikymmenien saatossa ja paikallisestikin.
Esimerkiksi nimimerkki Lukija kunnasta Y kertoo, että olisi nykykäytännön mukaan syntynyt Hämeenlinnassa, mutta hänen äitinsä lähti 1940-luvulla synnyttämään Helsinkiin, joka sitten kirjattiin syntymäpaikaksi.
Nykyisen tavan voidaan katsoa vakiintuneen vuonna 1959, jolloin piispainkokous ohjeisti, että lapsi merkitään äidin seurakunnan kirjoihin ja samalla määräytyy syntymäpaikka.
Yksi vuodesta toiseen toistunut kysymys on Torstin kuulun tikkaremmin koko ja kokoonpano. Valitettavasti tikkaa on käynyt heittämässä Torstin kanssa niin monta henkilöä, ettei Torsti itsekään uskalla edes arvata kaikkien määrää. Mutta aloitetaan kuitenkin hieman sen teemaa liippaavalla kysymyksellä.
Ihmettelen miten monta erilaista professuuria Suomesta nykyään oikein löytyy, kun Hesaria lukiessa törmää mitä oudoimpiin professorin titteleihin. Jos kaikki professorit lueteltaisiin, kuinka pitkä lista tulisi?
– Itseoppinut ihmettelijä
Kysymys on melkein yhtä vaikea kuin tikkaremmin jäsenten määrä. Ensinnäkin professoreita on montaa sorttia. Suomen yliopistoissa työskenteli Professoriliiton mukaan viime syyskuussa 1 960 kokoaikaista ja 308 osa-aikaista professoria. Sitten on 876 apulaisprofessoria. Heidän lisäkseen yliopistoissa toimii noin 140 työelämäprofessoria, joista suuri osa ei ole taustaltaan tutkijoita.
Heidän lisäkseen tutkimuslaitoksissa toimii tutkimusprofessoreja.
Professori voi olla myös myönnetty arvonimi. Silloin siihen ei kuitenkaan liity tieteenalaa.
Sitten tulevat vielä emeritus- ja emeritaprofessorit, jotka ovat oikeastaan eläkkeellä vaikka monet ovatkin edelleen aktiivisia. Varovaisesti arvioiden erilaisia professorin titteleitä käyttäviä ihmisiä on yli 4 000.
Koska yliopistot päättävät itse, millaisille aloille professoreja nimittävät, ei professorien tarkoista aloista ole koottu yhtä tilastoa. Valtiokalenterista löytyvät kuitenkin listaukset kaikista yliopistoilla keräyshetkellä toimineista professoreista. Sitä selaamalla huomaa nopeasti, että useimmat professuurit ovat hyvin tarkoin määriteltyjä. Professoreita löytyy esimerkiksi kuormitusfysiologialle, kvantti-informaatiolle, maitohygienialle ja nautaterveydenhuollolle ja innovatiivisen liiketoiminnan markkinointiosaamiselle.
Toki esimerkiksi kemian professoreita on kymmenittäin, mutta heilläkin on alassaan usein jokin tarkenne, kuten vaikka solubiokemia tai epäorgaaninen rakennekemia.
Hei Sisko, minulla on ongelma. Muutin Helsinkiin kerrostaloon jo viitisen vuotta sitten niin sanotusti maakunnasta, ja olen törmännyt sittemmin joka vuosi pääsiäisenä samaan pulmaan. Ostan joka vuosi varastoon paljon suklaata, mutta ovelleni ei saavu ainuttakaan virpojaa. Tänäkään vuonna ei tullut ketään. Haluaisin ymmärtää, mistä tämä johtuu. Onko keskustan alueella tästä perinteestä luovuttu vai onko ongelmana se, etteivät trullit pääse rappuun ohi ovikoodin? Vai onko virpominen helsinkiläinen tapa ollenkaan? Pitäisikö minun viestiä jollakin ”merkillä”, että luokseni saa tulla virpomaan ja jos, niin miten se kannattaisi tehdä?
– Pajunkissa
Lukupiirin pitkäaikaiset helsinkiläiset olivat sitä mieltä, että yleisesti Helsingissä on ollut jo vuosikymmeniä varsin elävä virpomiskulttuuri. Alkujaan vitsoihin liittyvä perinne on peräisin Karjalasta ja noidiksi pukeutuminen taas läntisestä Euroopasta.
Niin kuin kirjoitat, ovikoodi hankaloittaa virpomista varmasti, eikä koodia kannatakaan jakaa eteenpäin tuntemattomille.
Kaikissa taloissa koodia ei kuitenkaan ole, ja ainakin oman taloyhtiön lapsille virpomismahdollisuudesta voisi varmasti vinkata pienellä lapulla tai kortilla omassa ulko-ovessa, hississä tai ilmoitustaululla.
Lisäksi olen kuullut ainakin yhdestä kaupunginosan omasta Facebook-ryhmästä, jossa on toisinaan ollut oma keskusteluketju virpomista varten. Ketjuun on voinut ilmoittautua, jos on varautunut virpojiin.
Ei kannata silti liikaa surra, jos palmusunnuntai tuntuu nyt erilaiselta kuin aiemmassa asuinpaikassa. Vanhan tilalle voi saada jotakin uutta. Aika monessa paikassa ihmiset haluavat jollakin tavalla ilahduttaa muita.
Muistelisin nähneeni joitakin vuosia sitten kävelylläni kantakaupungin tuntumassa matalalla olevan parvekkeen. Sieltä asukkaat laskivat tarvittaessa herkkuja pienellä korilla katutasoon, ja näin vaihtokauppa onnistui. Vähän vaivaa, mutta tulin hyväntuuliseksi.
Mistä johtuu, että toisinaan kun ulkona ollessa näkee ihmisen, jota on kiusallista tavata, niin silmiin pukkaa kyyneleitä ja pää tuntuu olevan turvoksissa? Mikä on asian psykologinen ja fysiologinen perusta?
– Jarppa
Lukupiirin psykologin mukaan ihmismielen voi hahmottaa niin, että siihen vaikuttavat tunteet, ajatukset, keho ja toiminta. Nämä ovat kaikki kiinteästi yhteydessä toisiinsa. Tunteisiin liittyvä systeemi ja siihen yhteydessä olevat kehon reaktiot viriävät aina automaattisesti ja ajattelematta uudessa tilanteessa.
Se, miten reagoimme, riippuu siitäkin, mitä kokemuksia meillä on ja miten asiat ovat mielessämme yhdistyneet.
Kiusallinen kohtaaminen herättää tilanteen henkilökohtaiset merkitykset joka tapauksessa salamannopeasti.
Lukupiirin psykologi antaa esimerkin. Jos olemme olleet rakastuneita ja rakkautemme kohde on meidät hylännyt, voi tuntua tuskalliselta tavata hänet yllättäen, sillä koko tähän tapahtumaketjuun liittyvä merkitysten kimara aktivoituu heti: menetys ja ehkä tunne arvottomuudesta.
Jos tilannetta taas mietitään fyysisen reaktion kautta, niin kyse on siitä, että sympaattinen hermosto aktivoituu. Keho tulkitsee, että on ehkä hätä ja valmistautuu toimimaan (taistele tai pakene!). Siksi olo ei tunnu ihan tavalliselta.
Tunne ja keholliset tuntemukset ovat sikäli erottamattomat, että kaikki mikä meillä on mielessämme, on myös kehossamme.
Suomen lippu kohosi muiden sotilasliiton jäsenmaiden viereen Naton päämajan edustalla Brysselissä tiistaina 4. huhtikuuta.
Naton päämajan pihalla liehuvat kaikkien jäsenmaiden liput ympyränmuotoisessa asetelmassa. Suomen jäsenyyden myötä tarvittiin uusi lipputanko. Tarkoittaako tämä, että kaikkia vanhoja tankoja siirrettiin vähän, jotta Suomelle saatiin tilaa? Ja tuleeko samanlainen homma taas eteen kun Ruotsi liittyy?
– Aapo Puskala
Lippujen muodostama ympyrä ei itse asiassa ole täydellisen symmetrinen, vaan Naton päämajan seinää lähellä olevalla sivustolla on hieman suurempi aukko, kertoo itse päämajassa työskentelevä tikkaremmiläinen. Uusi tanko lisättiin ympyrään kaventamalla hieman tätä aukkoa. Tangon pystytys ja lippujen siirto uusille paikoilleen sujui muutamassa päivässä.
Aukko ei vieläkään ole tukossa, joten samalla tekniikalla siihen voidaan lisätä tanko niin Ruotsille kuin muutamalle mahdolliselle jäsenelle lisää. Jos sotilasliitto kuitenkin päättäisi ottaa vielä runsaammin lisää jäseniä, pitäisi ympyrämuodostelmaa toki jossain vaiheessa pohtia uudelleen.
Torsti Facebookissa: Facebook.com/torstintikkaremmi. Sisko Facebookissa: Facebook.com/siskonlukupiiri.