Talous

Komissaari: EU valmistautuu Kreikan eroon

Angela Merkelin väitetään ehdottaneen kreikkalaisille kansanäänestystä eurosta.

Tilaajille

Bryssel/Lontoo. Euroopan unionin komission jäsen on ensimmäistä kertaa julkisesti myöntänyt komissiossa tehtävän suunnitelmia siltä varalta, että Kreikka luopuu eurosta ja siirtyy takaisin kansalliseen valuuttaan.

EU:n kauppakomissaari Karel De Gucht sanoi belgialaisen De Standaard -lehden haastattelussa, että komissio ja Euroopan keskuspankki EKP työstävät toimintatapoja siltä varalta, että Kreikka ajautuisi vakaviin ongelmiin.

Sellainen tilanne olisi esimerkiksi ero euroalueesta.

EU-komission varapuheenjohtaja ja talouskomissaari Olli Rehn kuitenkin kiisti lausunnossaan, että EU:ssa valmisteltaisiin suunnitelmaa Kreikan euroalueesta eroamisen varalle. "Työskentelemme siitä lähtökohdasta, että Kreikka pysyy eurossa", Rehn sanoi.

Myöhemmin perjantaina myös komission tiedottaja Oliver Bailly yritti lieventää De Guchtin viestiä sanomalla, ettei komissiossa ole menossa "aktiivista suunnittelua".

"Kiellämme jyrkästi, että komissiossa olisi valmisteilla erosuunnitelma", Bailly tarkensi.

De Gucht sanoi haastattelussa, että tilanne on muuttunut siitä mitä se oli noin puolitoista vuotta sitten.

"Silloin oli olemassa dominovaikutuksen vaara, mutta nyt sekä EKP:llä että komissiolla on olemassa hätäsuunnitelmia Kreikan lähdön varalle. Ero ei enää merkitse loppua eurolle, kuten jotkut väittävät."

Perjantai-iltana levisi julkisuuteen väite, jonka mukaan Saksan liittokansleri Angela Merkel oli ehdottanut kreikkalaisille, että nämä järjestäisivät tulevien parlamenttivaalien yhteydessä kansanäänestyksen eurojäsenyydestä.

Merkel ehdotti tätä keskustellessaan puhelimitse Kreikan presidentin Karolos Papouliasin kanssa.

Näin kertoi Kreikan hallituksen tiedottaja. Myöhemmin illalla Saksan hallituksen tiedottaja kiisti, että Merkel olisi ehdottanut kansanäänestystä.

Kreikassa 17. kesäkuuta järjestettävien uusien vaalien on sanottu olevan jo itsessään kansanäänestys siitä, haluaako Kreikka pysyä eurossa vai erota euroalueesta.

Saksan valtionvarainministeri Wolfgang Schäuble sanoi radiohaastattelussa toivovansa Kreikan pysyvän eurossa, mutta lisäsi asian olevan kreikkalaisten ratkaistavissa.

Schäuble ennusti, että velkakriisin markkinapärskeet rauhoittuvat "vuodessa tai kahdessa".

Kreikassa tuorein mielipidetiedustelu osoitti kannatuksen kasvua konservatiiviselle Uusi demokratia -puolueelle, joka kannattaa rankkoja leikkaustoimia julkisessa taloudessa.

Tiedustelun mukaan puolueella on nyt enemmän kannatusta kuin vasemmistolaisella Syriza -puolueella.

Eurokriisin odotetaan olevan keskeisiä asioita, kun maailman suurimmat talousmahdit kokoontuvat viikonvaihteessa G8-ryhmän tapaamisessa Yhdysvalloissa.

Keskusteluissa pohdittaneen, miten budjettivajeiden leikkaustarpeet voidaan yhdistää kasvua kiihdyttäviin toimiin.

Kreikka-pelkojen takia osakkeet halpenivat perjantaina Euroopassa. Pankkiosakkeet tosin kallistuivat monin paikoin, kun markkinoilla odotettiin pankkiosakkeiden lyhyeksi myynnin kieltämistä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää