Talous

Pikalainojen suora ulosottokelpoisuus vähentäisi kuluja

Kuluttajien velkomusasioita ratkaistessaan käräjätuomari Pekka Aaltonen on pannut merkille, että perintäyhtiöt pitkittävät perintää saadakseen kulunsa mahdollisimman suuriksi. "Mielestäni perintäyhtiöiden toiminta on hyvin arveluttavaa", Aaltonen sanoo.

Tilaajille

Kuluttajien velkomusasioita ratkaistessaan käräjätuomari Pekka Aaltonen on pannut merkille, että perintäyhtiöt pitkittävät perintää saadakseen kulunsa mahdollisimman suuriksi.

"Mielestäni perintäyhtiöiden toiminta on hyvin arveluttavaa", Aaltonen sanoo.

Lisäksi hän epäilee, että pikalainayhtiöt antavat lainoja kuluttajille maksuhäiriömerkinnöistä piittaamatta. Samoja epäilyjä on käräjätuomari Vainiolla.

Suomen perimistoimistojen liiton puheenjohtaja Jyrki Lindström kiistää väitteen perinnän pitkittämisestä.

"En ole havainnut tällaista asiaa kuluttajavirastolta ja aluehallintovirastolta tulleesta palautteesta. Perintäyhtiöt tekevät aina tarpeelliset perintätoimet, jotka on uudessa laissa rajoitettu kahteen maksuvaatimukseen", sanoo Lindström

Aaltosen mielestä järkevintä olisi, että pikalainat olisivat suoraan ulosottokelpoisia kuten kuntien terveyskeskus- ja sairaalamaksut.

Voimassa olevan lain mukaan suoraan ulosottokelpoisten velkojen perintäkulujen enimmäismäärä on 59 euroa.

"Pikalainojen antajat pitäisi määrätä hakemaan saatavaa maksumuistutuksen jälkeen suoraan ulosotosta. Silloin ne eivät kiertäisi tuomioistuimen kautta, mikä olisi yhteiskunnalle ja velallisille edullisempaa", Aaltonen sanoo.

Käräjätuomari Merja Vainion mielestä kohtuullista olisi, että perintäkulut eivät lain mukaan saisi olla velan pääomaa suurempia.

Perintäkulut pienenevät ensi vuonna, jolloin lainmuutos saatavien perinnästä tulee voimaan.

Enintään sadan euron veloissa kulujen enimmäismäärä on 60 euroa, enintään tuhannen euron saatavissa 90 euroa ja sitä suuremmissa enintään 160 euroa.

Nykyisin kuluttajalta saa vaatia perintäkuluina enintään 190 euroa, jos saatava on enintään 250 euroa. Tätä suuremmissa saatavissa perintäkulujen enimmäismäärä on 220 euroa.

Oikeudenkäyntikuluja pienennettiin jo syyskuun alussa. Tosin tuomioistuimissa on vielä paljon elokuussa vireille tulleita asioita, joissa sovelletaan vanhaa lakia.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uniasentosi voi paljastaa, oletko introvertti – Viisi faktaa nukkuma-asennoista

    2. 2

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    3. 3

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    4. 4

      Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

      Tilaajille
    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Britannian poliisi pidätti miehen jalkapalloilija Emiliano Salan taposta epäiltynä

    7. 7

      Nuoret ovat siirtyneet käyttämään ääniviestejä tekstailun sijaan – moni vanhempi ei tiedä tätä helppoa kikkaa, millä viestit voi kuunnella

    8. 8

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    9. 9

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    10. 10

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    2. 2

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    3. 3

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    4. 4

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    5. 5

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    6. 6

      Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

      Tilaajille
    7. 7

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    8. 8

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    9. 9

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    10. 10

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    10. 10

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    11. Näytä lisää