Talous

Etla varoitti Arctia Shippingiä Shellin avustamisen riskeistä

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla varoitti Suomen valtiota ja sen omistamaa varustamoa Arctia Shippingiä riskeistä, joita yhteistyö öljy-yhtiö Shellin kanssa Yhdysvalloissa aiheuttaa. Arctia Shipping on avustanut öljy-yhtiö Shelliä porausoperaatioissa Alaskan merialueilla.

Tilaajille

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla varoitti Suomen valtiota ja sen omistamaa varustamoa Arctia Shippingiä riskeistä, joita yhteistyö öljy-yhtiö Shellin kanssa Yhdysvalloissa aiheuttaa.

Arctia Shipping on avustanut öljy-yhtiö Shelliä porausoperaatioissa Alaskan merialueilla.

Ympäristöjärjestö Greenpeace on vastustanut toimintaa ja osoittanut mieltään Arctia Shippingin laivoilla Suomessa.

Etla huomautti merenkulun toimintaedellytyksiä selvittäneessä raportissaan Yhdysvaltain korkeista korvauksista öljyonnettomuustilanteissa.

Mikäli alueella, jossa Arctia Shipping operoi, tapahtuisi öljyonnettomuus, voisi valtion omistama varustamo pahimmassa tapauksessa joutua korvausvastuuseen.

"Valtion osallistumiseen Yhdysvaltain lainsäädännön alaiseen offshore-toimintaan Yhdysvaltain aluevesillä ja mannerlaatalla sisältyy suuri potentiaalinen riski Yhdysvaltain Oil Pollution Actin [laki, joka mm. määrittää vastuukysymykset öljyonnettomuuksissa] takia. Mahdollisen öljyonnettomuuden sattuessa Suomen valtio voi joutua vastaamaan vahingostaan koko Arctia Shippingin omaisuudella (jäänmurtajat ja monitoimimurtajat) sekä viimekädessä valtion kassasta", raportissa kirjoitetaan.

Öljyonnettomuustapauksissa Yhdysvalloissa onnettomuudesta vastuussa oleva yhtiö voidaan tuomita varsin mittaviin vahingonkorvauksiin.

Etla huomauttaa raportissaan myös, että niin sanottu offshore-toiminta on ollut Arctia Shippingille tappiollista.

"Käytännössä tämä toiminta ennen Shellin sopimusta on ollut viimeisenä neljänä vuotena tappiollista, mikä näkyy konserniavustuksina ja emoyhtiön lainoina offshore-liiketoiminnalle. Kotimaan jäänmurolla on tuettu offshore-liiketoimintaa."

Tilanne muuttui kun Arctia Shipping solmi sopimuksen öljy-yhtiö Shellin kanssa.

Tilinpäätöstietojen mukaan Arctia Shippingin offshore-toimitojen liikevaihto kasvoi vuonna 2012 yli 48 miljoonaan euroon, kun se oli vuotta aiemmin 23,2 miljoonaa euroa.

Vuoden 2011 liiketappio näissä toiminnoissa oli 7,1 miljoonaa euroa, mutta vuonna 2012 syntyi liikevoittoa peräti 13,4 miljoonaa euroa.

Tilinpäätöksessä huomautetaan kuitenkin, että Shellin kanssa tehtävä yhteistyö on vaatinut "merkittäviä muutostöitä" Arctia Shippingin aluksiin.

Muutostöitä on tehty, jotta alukset täyttäisivät arkisten alueiden tiukat ympäristönormit.

Aluksille tehtiin muun muassa katalysaattoreiden asennuksia ja polttoainejärjestelmien päivityksiä. Muutostöitä tehtiin Arctia Shippingin aluksille Fennica ja Nordica.

Etlan mukaan "osallistumista kaupalliseen offshore-toimintaan ei voida katsoa valtion perustehtäväksi."

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tekemä raportti julkaistiin huhtikuussa 2012 ja sen teki Etlatiedon tutkimusjohtaja Hannu Hernesniemi. Raportti oli taustaselvitys valtiovarainministeriön käyttöön.

Korjaus klo 14.47: Juttua on korjattu liikevoiton osalta. Alkuperäisessä versiossa liikevoitoksi kerrottiin 38 miljoonaa euroa. Tämä sisälsi satunnaisia eriä, joten liiketulos ei ollut vertailukelpoinen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jyri Hänninen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    8. 8

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta, kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    9. 9

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Demokraatit ottivat yllätysvoiton Alabaman senaattivaalissa – Roy Mooren tappio oli paha isku Donald Trumpille
    3. "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään Tilaajille
    4. Sääongelmat jatkuvat Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnairin mukaan viivästykset ovat todennäköisiä vielä keskiviikkona
    5. Tunti sitten
    6. Jalankulkijoita varoitetaan liukkaasta kelistä – lumisade huonontaa ajokeliä Pohjois-Suomessa
    7. 4 tuntia sitten
    8. Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”
    9. Raportti: Sairaalasta voi tulla Afrikassa vankila jopa kuukausiksi, jos ei ole varaa maksaa laskuja – synnyttävät naiset erityisessä vaarassa
    10. Töyhtöiibis pelastui ja Sumatralta löytyi uusi serkku – eläinmaailmasta on kerrottavissa myös iloisia uutisia
    11. Kiinan talous on arvoitus – ”Zombiyritykset” pitäisi päästää konkurssiin, sanoo Suomen Pankin tutkija
    12. Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy
    13. Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla Tilaajille
    14. Näytä lisää