Talous

Microsoft ja Google pelkäävät asiakkaiden luottamuksen menettämistä

Microsoftin pääjuristi ehdotti keskiviikkona Financial Timesissa, että yrityksen asiakkaat Yhdysvaltojen ulkopuolella voisivat valita, missä päin maailmaa heidän tietojaan säilytetään.

Tilaajille

Microsoftin pääjuristi ehdotti keskiviikkona Financial Timesissa, että yrityksen asiakkaat Yhdysvaltojen ulkopuolella voisivat valita, missä päin maailmaa heidän tietojaan säilytetään. Esimerkiksi suomalainen asiakkaan tiedot olisivat haluttaessa Microsoftin Euroopan-datakeskuksessa Alankomaissa tai Irlannissa  ellei jopa tulevaisuudessa Suomeen perustettavassa datakeskuksessa, josta Microsoft kertoi viime syksynä.

Toistaiseksi ei tiedetä, turvaisiko tämä Euroopan unionin kansalaisten tietoja Yhdysvaltojen verkkovakoilulta, kuten Microsoftin pääjuristi Brad Smith toivoo.

Avaus liittyy Yhdysvaltojen verkkovakoilukohuun, jonka ytimessä on kansallisen turvallisuuden virasto NSA. Yhdysvaltojen lainsäädäntö velvoittaa yritykset luovuttamaan hallussaan olevaa tietoa viranomaisille.

Suomalaiset teknologiaoikeuden tuntijat pitävät Microsoftin avausta kannatettavana.

"Pelkkä siirto ei riitä, vaan yrityksen pitäisi kyseisen datan suhteen sitoutua noudattamaan nimenomaan EU-lainsäädäntöä", arvioi teknologiaoikeuteen erikoistunut tekniikan tohtori ja juristi Ville Oksanen.

"Pitäisi päästä irti tilanteesta, että Yhdysvalloissa annettu määräys sitoo myös yhtiöiden EU-yksiköitä."

Britannian Microsoftin johtaja Gordon Frazer valitteli jo kaksi vuotta sitten blogikirjoituksessa, että Microsoftin kaikkien asiakkaiden tiedot voivat päätyä Yhdysvaltojen hallinnon käsiin, eikä Microsoft voi datakeskuksien sijainnista riippumatta turvata niitä paremmin.

Ongelman ydin on Yhdysvaltojen Patriot Act –laki. Sen mukaan yritys, jolla on toimintaa Yhdysvalloissa, on velvoitettu noudattamaan Yhdysvaltojen lainsäädäntöä myös Yhdysvaltojen rajojen ulkopuolella. Asiantuntijat ovat erimielisiä siitä, ulottuuko lain vaikutus myös Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Yksiselitteisiä vastauksia on vaikea saada, sillä päätökset tekee enimmäkseen lain turvin salassa toimiva FISC-oikeusistuin. Sen tehtävänä on säädellä ulkomaantiedustelua.

Patriot Act -laki määrää, että istuimen määräyksellä teknologiayhtiö joutuu luovuttamaan käyttäjien tietoja ja pitämään saamansa määräyksen salassa. Edes annettujen määräysten todellista määrää ei tiedetä. Microsoft, Google, Yahoo ja Facebook ovat vaatineet hallintoa höllentämään salaisuusmääräystä, jotta asiakkaiden luottamus yhtiöiden toimintaan säilyisi.

Teknologia- ja tietosuojajuristi Jukka Lång asianajotoimisto Dittmar & Indreniukselta ymmärtää hyvin teknologiafirmojen luovat ratkaisut.

"EU:n tietosuojadirektiivi velvoittaa yrityksen sopimaan asiakkaan kanssa erikseen, mikäli tietoa siirretään EU:n ulkopuolelle. Yhdysvaltojen lainsäädäntö puolestaan velvoittaa palveluntarjoajayritykset vaikenemaan mahdollisesta tiedon luovutuksesta omille viranomaisille."

"Konflikti on yritysten kannalta sietämätön."

Tietoisuus datan sijainnin merkityksestä on lisääntynyt Edward Snowdenin paljastusten johdosta räjähdysmäisesti. Esimerkiksi teollisuusvakoilun kannalta tietojen sijainnilla on nyt yrityksille merkitystä.

Långin mukaan it-alan asiakkaita edustaessaan vielä vuosi sitten tietojen sijainnista oli hankalaa yhdysvaltalaisyritysten kanssa edes oikein keskustella. Nyt tilanne on toinen, mutta alan käytännöissä tapahtuva merkittävä murros näyttäisi olevan vasta alkanut.

"Kuinka pitkälle NSA:n koura näiden Yhdysvalloissa sijaitsevien emoyhtiöiden kautta ulottuu? Sitä emme tiedä."

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tietoturva
  • Laura Halminen
  • verkkovakoilu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa, ottelu käynnissä

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    8. 8

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    9. 9

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    10. 10

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää