Asuntolainoja 200 miljoonaa vähemmän kuin viime vuonna - Talous | HS.fi

Asuntolainoja 200 miljoonaa vähemmän kuin viime vuonna

Asuntolainakanta supistui joulukuussa edelliskuusta ensimmäistä kertaa yli 15 vuoteen. Asuntolainaa suomalaisilla oli joulukuun lopussa yhteensä 88,3 mrd. euroa, kertoo Suomen Pankki. Myös uusia asuntolainoja nostettiin vuoden 2013 aikana selvästi vähemmän kuin edellisinä vuosina.

Tilaajille

Uusia asuntolainoja nostettiin vuoden 2013 aikana selvästi vähemmän kuin edellisinä vuosina. ­

31.1.2014 14:04

Asuntolainakanta supistui joulukuussa edelliskuusta ensimmäistä kertaa yli 15 vuoteen. Asuntolainaa suomalaisilla oli joulukuun lopussa yhteensä 88,3 mrd. euroa, kertoo Suomen Pankki.

Myös uusia asuntolainoja nostettiin vuoden 2013 aikana selvästi vähemmän kuin edellisinä vuosina. Lainoja nostettiin yhteensä 15,2 miljardilla eurolla, kun edellisvuonna luku 19,1 mrd. euroa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Talous