Talous

Outokumpu pääsi sopuun Saksan suurimman ammattiliiton kanssa

Teräsyhtiö Outokumpu ilmoitti sunnuntai-iltana, että se voi sulkea Saksan Bochumissa sijaitsevan sulaton ensi vuonna.

Tilaajille

Teräsyhtiö Outokumpu ilmoitti sunnuntai-iltana, että se voi sulkea Saksan Bochumissa sijaitsevan sulaton ensi vuonna. Outokumpu pääsi neuvotteluissa sopuun Saksan suurimman ammattiliiton IG Metalin kanssa.

Sulaton 450 työntekijästä valtaosalle tarjoaa korvaavia töitä saksalainen ThyssenKrupp, jonka teräsliiketoiminnan omistajana Outokumpu aiemmin oli. Lopuille työntekijöille tarjotaan aikaistettuja eläkejärjestelyjä.

Ammattiliitto IG Metal ja Outokumpu tekivät tammikuussa 2012 työehtosopimuksen, jonka mukaan Outokummun Bochumin-sulatto on toiminnassa ainakin vuoteen 2016 saakka. Outokumpu ilmoitti kuitenkin viime lokakuun alussa, että se sulkee sulaton kiirehdityssä aikataulussa jo tänä vuonna.

Outokumpu ilmoitti tuolloin suurista säästötoimista, joiden tavoitteena on vähentää työpaikkoja Euroopassa vuoteen 2017 mennessä noin 1 000 aiemmin ilmoitettujen 2 500:n lisäksi.

Ammattiliitto IG Metal vaati heti syksyisen säästöpäätöksen jälkeen Outokummulta selvitystä säästöohjelmasta. IG Metal epäili sopimusrikkomusta ja uhkasi oikeusjutulla.

"Nyt on päästy eteenpäin. Ihan hyvään sopuun päästiin", kommentoi Outokummun markkinointi- ja viestintäjohtaja Kari Tuutti syntynyttä neuvottelutulosta sunnuntai-iltana.

Outokumpu ei ehdi kuitenkaan sulkea Bochumin-sulattoa tänä vuonna, kuten vielä viime syksynä kaavailtiin. Outokumpu kertoi jo tuloksen julkistamisen yhteydessä helmikuussa, että neuvottelujen venymisen johdosta sulatto voidaan sulkea aikaisintaan ensi vuonna.

Outokumpu investoi lähivuosina Saksaan vähemmän kuin oli aiemmin suunniteltu. Krefeldin tehtaalle tehdään parin vuoden kuluessa reilun sadan miljoonan investointi, mutta Benrathin tehdas suljetaan.

Outokummulla on Saksassa tällä hetkellä noin 3 000 työpaikkaa, joista 1 300 vähenee lähivuosina.

Bochum on teräksen tuotannossa alkupäätä – sulatto, josta tulee teräsaihioita. Aihioiden valmistus siirtyy ensi vuonna Outokummun terästehtaalle Tornioon.

Tämän vuoden aikana testataan, pystytäänkö Torniossa valmistamaan kaikki teräslaadut samantasoisesti kuin Saksassa.

Suomessa on nyt noin 2 500 työntekijää. Outokumpu on aiempina vuosina saneerannut Suomessa, mutta nyt Suomen vähennykset arvioidaan pieniksi.

Ruotsissa Outokumpu noin 1 800 ihmistä. Klosterin tehtaan sulkeminen tämän vuoden lopussa vähentää Ruotsista työllistää 170 työpaikkaa.

Outokummun suurin yksittäinen omistaja on Suomen valtion omistusyhtiö Solidium 29,9 prosentin osuudella. Omistajiin kuuluu myös suomalaisia eläkeyhtiöitä ja 65 000 piensijoittajaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Martta Nieminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta, kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää