Talous

Finanssikonserni OP avaa neljä uutta yksityissairaalaa

Finanssikonserni OP avaa neljä uutta yksityissairaalaa ja laajentaa toimintaansa uusille terveydenhoidon erikoisaloille sekä työterveyshoitoon.

Tilaajille

Finanssikonserni OP avaa neljä uutta yksityissairaalaa ja laajentaa toimintaansa uusille terveydenhoidon erikoisaloille sekä työterveyshoitoon. Samalla Omasairaala-nimellä alkanut OP:n sairaalatoiminta muuttuu Pohjola Terveys Oy:ksi.

OP Ryhmä aloitti Omasairaalan toiminnan viime vuoden alussa ortopediaan erikoistuneella yksityissairaalalla Helsingissä.

"Saamamme erinomaisen asiakaspalautteen ja muun kokemuksen perusteella olemme nyt valmiita merkittäviin lisäpanostuksiin. Uskomme terveys- ja hyvinvointipalveluistamme kehittyvän merkittävän uuden toiminta-alueen perinteisten liiketoiminta-alueittemme eli pankki-, vahinkovakuutus- ja varallisuudenhoitoliiketoimintojen rinnalle", OP:n pääjohtaja Reijo Karhinen sanoo yhtiön tiedotteessa.

Uudet sairaalat avataan ensin Tampereelle ja Turkuun. Myöhemmin ovat vuorossa Kuopio ja Oulu. Samalla toiminta laajenee ortopediasta muille erikoisaloille sekä työterveyshuoltoon.

"Omasairaalan palvelukonsepti, jossa asiakas on kaiken toiminnan keskiössä ja hoitoketju mahdollisimman lyhyt, on jo muokannut koko toimialaa. Maantieteellinen laajenemisemme Uudeltamaalta koko Suomea palvelevaksi toimijaksi sekä työterveyshuollon mukaantulo vahvistavat OP:n asemaa edelläkävijänä terveys- ja hyvinvointimarkkinoilla", Karhinen sanoo.

Karhisen mukaan neljän uuden sairaalan myötä OP:n vakuutusasiakkaista valtaosa asuu alle kahden tunnin ajomatkan päässä yhtiön terveyspalveluista.

OP on lähtenyt mukaan sairaalatoimintaan, jotta potilaiden hoitoketju toimisi paremmin ja potilaat kuntoutuisivat nopeammin töihin. Yksi työntekijän sairauspoissaolopäivä maksaa yritykselle keskimäärin 300 euroa.

OP:n mukaan Omasairaalan potilaat ovat kuntoutuneet normaaliin arkeen lähes puolta nopeammin kuin ortopedian potilaat keskimäärin. Tästä hyötyy työnantajien ja työntekijöiden lisäksi myös vakuutusyhtiö.

Karhisen mukaan OP:n laajentuminen terveydenhoitoon sopii hyvin yhtiön perustehtävään edistää asiakkaiden taloutta ja hyvinvointia.

"Olemme suomalainen toimija ja osuustoiminnallisena yrityksenä päämäärämme ei ole voiton maksimointi", hän sanoi.

Suomen suurin finanssiryhmä OP-Pohjola muutti nimensä OP:ksi lokakuun alussa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sairaalat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta, kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää