Talous

Finnairille kymmenien miljoonien tappiot – loppuvuonna säästöt alkoivat purra

Lentoyhtiö Finnairin viime vuoden tulos painui selkeästi tappiolliseksi. Vuoden toiminnallinen tulos, eli varsinaisesta lentotoiminnasta saatu tulos, oli tappiolla 37 miljoonaa euroa. Toissa vuonna, 2013, yhtiö saavutti vielä liikevoittoa 12 miljoonaa euroa.

Tilaajille

Lentoyhtiö Finnairin viime vuoden tulos painui selkeästi tappiolliseksi.

Vuoden toiminnallinen tulos, eli varsinaisesta lentotoiminnasta saatu tulos, oli tappiolla 37 miljoonaa euroa.

Toissa vuonna, 2013, yhtiö saavutti vielä liikevoittoa 12 miljoonaa euroa.

Myös loppuvuosi oli tappiollinen, mutta toimitusjohtaja Pekka Vauramon mukaan hyvää loppuvuodessa oli se, että yksikkötuotot kääntyivät nousuun vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Yksikkökustannus tarjottua tuolikilometriä kohti ilman polttoainetta aleni hieman, ja samalla yksikkötuotto tarjotulta tuolikilometriltä nousi 2,8 prosenttia vertailukaudesta.

Suomennettuna tämä tarkoittaa, että Finnair pystyi loppuvuonna kuljettamaan matkustajan koneillaan hieman vähemmillä kustannuksilla kuin vuotta aiemmin.

Loka–joulukuussa liikevaihto laski edelleen 1,4 prosenttia edellisen vuoden vertailukaudesta ja oli 553 miljoonaa euroa.

Toiminnallinen liiketulos oli loppuvuonna 9,3 miljoonaa euroa tappiollinen. Loppuvuonna tappiota pystyttiin vähentämään, sillä vuonna 2013 yhtiö teki loka–joulukuussa 21 miljoonaa tappiota.

Koko viime vuonna liikevaihto aleni noin viisi prosenttia ja oli 2 284 miljoonaa euroa.

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että viime vuodelta ei makseta osinkoa.

Yhtiö onnistui toiminnan kehittämisessä ja kustannuspohjan tervehdyttämisessä, mutta tuottojen voimakas lasku vei tuloksen tappiolle, Vauramo sanoo tiedotteessa.

Liikevaihdon lasku johtui Vauramon mukaan pääasiassa matkustaja- ja rahtiliikenteen yksikkötuottojen laskusta ja matkatoimisto Aurinkomatkojen supistuneesta myynnistä. Osansa oli myös tehdyillä rakennemuutoksilla, jotka vähensivät toimintoja.

Loppuvuodessa Vauramo näki positiivisia merkkejä, kun liiketulos koheni vaikka olikin edelleen tappiolla.

Vauramo kehui lisäksi, että yhtiö pystyi saavuttamaan 200 miljoonan euron säästötavoitteensa ja vieläpä ylitti sen noin 17 miljoonalla eurolla vuodenvaihteeseen mennessä.

Eri henkilöstöryhmien kanssa solmitut säästösopimukset tuovat jatkossakin lisäsäästöjä vaiheittain, kuluvan vuoden alusta lähtien.

Vauramon mukaan vuosi 2015 on Finnairille uuden alku. Tuottojen kasvua haetaan tuoteuudistusten ja lisämaksullisten palveluiden kautta.

Yhtiö saa ensimmäisenä eurooppalaisena lentoyhtiönä uudet Airbus A350 XWB -lentokoneet kaukoliikenteeseen ensi lokakuussa.

Alkaneen vuoden tuloksesta Vauramo sanoi varovaisesti, että lentopetrolin alentunut hinta ja kustannussäästöohjelman täysimääräinen vaikutus tukevat Finnairin taloudellista kehitystä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Finnair
  • Heikki Arola

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    9. 9

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    10. 10

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää