Talous

Saksan valtiovarainministeri maanantain Kreikka-neuvotteluista: "Olen hyvin skeptinen"

Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble ei antanut maanantaina radiohaastattelussa optimistista kuvaa siitä, että illan Kreikka-neuvotteluissa saadaan aikaan sopimusta kriisimaan velkataakkaan liittyen.

Tilaajille

Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble ei antanut maanantaina radiohaastattelussa optimistista kuvaa siitä, että illan Kreikka-neuvotteluissa saadaan aikaan sopimusta kriisimaan velkataakkaan liittyen.

Euromaiden valtiovarainministerit sekä Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi kokoontuvat tänään Brysseliin jatkamaan neuvotteluja siitä, miten Kreikan suhteen toimitaan.

"Sen perusteella, mitä olen kuullut viikonlopun aikana pidetyistä teknisistä neuvotteluista, olen hyvin skeptinen. Mutta tänään saamme päivitetyn tilannekatsauksen, ja sitten nähdään", Schäuble sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Saksa ei halua Kreikan lähtevän talous- ja rahaliitosta, Schäuble totesi, mutta uuden vasemmistohallituksen on toteutettava "ainakin vähimmäisehdot" muiden euromaiden tuen saamiseksi.

Euromaiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n hätärahoitusohjelma Kreikalle päättyy helmikuun 28. päivä. Tämän jälkeen Kreikalla olisi rahoitustukenaan pelkästään IMF.

Kreikka on ilmoittanut, että se sanoutuu irti ohjelman ehdoista, joihin kuuluu talouden rakenneuudistuksia ja tiukan finanssipolitiikan ylläpitäminen. Näin ollen Kreikka ei saisi myöskään ohjelman viimeistä rahoituserää, 7,2 miljardia euroa. Velkojat ovat painostaneet Kreikkaa hyväksymään ohjelman ehdot ja sopimaan sen jatkamisesta puolella vuodella.

Kreikka haluaa järjestellä velkansa uudelleen, lieventää maalta vaadittavan finanssipolitiikan kiristävyyttä, perua joitain sovittuja rakenneuudistuksia ja toteuttaa kokonaiskysyntää lisääviä toimia.

Financial Times -lehti uutisoi sunnuntaina, että Saksa olisi valmis ainakin Kreikan nykyistä pienempiin perusjäämiin. Se tarkoittaa julkisen talouden ylijäämää ennen velanhoitokustannuksia.

Kreikalta vaaditaan nykyisessä ohjelmassa ensi vuodelle 4,5 prosentin perusjäämää, mutta Saksa olisi Financial Timesin mukaan valmis sallimaan sen laskemisen 3 prosenttiin. Kreikan hallitus on vaatinut perusjäämän laskemista 11,5 prosenttiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kreikka
  • Euroopan talous

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Lautakunta tyrmäsi Helsingin suurmoskeijan: tonttia ei varata, pääsyynä hankkeen rahoituksen alkuperä

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Espoon ja Vantaan bussilinjoja saatetaan joutua katkaisemaan lumen takia – Espoossa yhä lähes 5 000 taloutta ilman sähköä

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    8. 8

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    3. 3

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää