EU-komissio antaa Suomelle "vakavan varoituksen" budjettivajeesta – Sipilä: Varoitus oli arvattavissa - Talous | HS.fi

EU-komissio antaa Suomelle "vakavan varoituksen" budjettivajeesta – Sipilä: Varoitus oli arvattavissa

Komissio antanee Suomen uudelle hallitukselle armonaikaa ennen kurinpitotoimiin ryhtymistä. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoi, että Suomelle komissiolta tuleva ”vakava varoitus” oli arvattavissa.

Suomi on HS:n tietojen mukaan ainoa maa, jolle EU-komissio aikoo antaa varoituksen

12.5.2015 19:45 | Päivitetty 12.5.2015 22:37

Komissio antanee Suomen uudelle hallitukselle armonaikaa ennen kurinpitotoimiin ryhtymistä.

Bryssel. EU-komissio aikoo keskiviikkona näpäyttää Suomea budjettikurisääntöjen rikkomisesta.

HS:lle puhuneiden EU-lähteiden mukaan komissio antaa Suomelle sapiskaa julkisen talouden vajeesta, joka ylittää EU:n määräämän kolmen prosentin rajan tänä vuonna jo toisena vuotena peräkkäin. Julkisen talouden vaje tarkoittaa sitä, että kuntien ja valtion menot ovat suuremmat kuin niiden tulot. Vajeen kokoa suhteutetaan EU:n laskennassa Suomen bruttokansantuotteeseen.

Artikkeliin liittyviä aiheita