Sipilän hallituksen leikkuri tuskin kajoaa maatiloihin – tuet pysyneet liki ennallaan

Maataloustuet ovat pysyneet lähes ennallaan koko 2000-luvun

Lehmät ruokailivat Jesse Mårtensonin automatisoidussa navetassa Myrskylässä maaliskuussa.

| Päivitetty

Hallitusneuvotteluissa on viime aikoina haettu ankarasti julkisen talouden säästökohteita. Neuvottelijat ovat korostaneet, että yksikään kivi ei jää kääntämättä.

Yksi poikkeus kuitenkin on.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä linjasi ennen vaaleja, että maataloudesta ei leikata, koska maatalous on hänen mukaansa jo muutenkin joutunut maksumieheksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita