Talous

Japani suomii Kiinaa ankarasti valuutan manipulaatiosta

Japanin valtiovarainministeri Taro Aso varoittaa Kiinaa valuuttamarkkinoiden sorkkimisista. Hän epäilee Kiinan talouskasvun olevan pienempi kuin on virallisesti ilmoitettu.

Tilaajille

Japani ei aio katsella sivusta Kiinan valuuttamanipulaatiota tekemättä mitään, varoittaa Japanin valtiovarainministeri Taro Aso. Aso nuhteli Japanin suurinta kauppakumppania yuanin devalvoinnista. Hän puhui perjantaina Japanin parlamentille.

"Jos Kiina puuttuu useasti markkinoihin, Japanilla on edessään vaikea päätös jatkotoimista", hän totesi parlamentin täysistunnon jälkeisessä lehdistötilaisuudessa uutistoimisto Reutersin mukaan.

Kiina devalvoi valuuttaansa viime viikolla muutaman prosentin ja vakuutti, että päätös on askel kohti markkinaehtoisesti kelluvaa yuania.

Kiinan heikentynyt valuutta vähentänee esimerkiksi raaka-aineiden kysyntää maailmanlaajuisesti, sillä Kiina on maailman suurin raaka-aineiden ostaja. Samalla Kiinan vientiyritysten asemien vahvistuminen heikentyvän valuutan vuoksi huolettaa kilpailijoita.

Pääministerinäkin aiemmin toiminut Aso kehotti Kiinaa vapauttamaan markkinoitaan ja antamaan markkinoiden määritellä yuanin kurssin. Kiinan keskuspankki kertoi viime viikolla etenevänsä juuri tähän suuntaan.

Moni ekonomisti uskoi Kiinan tavoittelevan devalvaatiolla Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n hyväksyntää osaksi erityisnosto-oikeuksien valuuttakoria jo tänä syksynä. Erityisnosto-oikeus eli SDR on IMF:n varantoväline, joka toimii eräänlaisena maailman reservivaluuttana. IMF kuitenkin kertoi Kiinalle alkuviikosta, että yuan hyväksytään valuuttakoriin aikaisintaan ensi vuoden loppupuolella.

Aso epäilee Kiinan todellisen motiivin olevan vientiyritysten kilpailukyvyn kasvattaminen. Hänen mukaansa Kiinan talouskasvun hidastuminen painaa markkinoita ympäri maailmaa – mukaan lukien Japania.

"Meidän täytyy tutkia tarkoin erinäisiä tietokantoja ja tarkistaa, kasvaako Kiinan talous tosiaan seitsemän prosentin vauhtia", hän sanoi.

Kiinan keskuspankki vakuutti viime viikolla, että Kiinan kasvuvauhti oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla seitsemän prosenttia vuositasolla. Se on myös Kiinan keskushallinnon virallinen tavoite tälle vuodelle.

Ekonomistit arvioivat uutistoimisto Bloombergin tuoreessa kyselyssä, että Kiinan talous kasvoi ensimmäisellä vuosipuoliskolla vain 6,3 prosenttia.

Reutersin keräämä ennuste povaa Kiinalle tänä vuonna vain 6,6 prosentin kasvua. Ensi vuonna bruttokansantuotteen kehitys hyytyisi 5,9 prosenttiin.

Monien raaka-aineista ja Kiinan kaupasta riippuvaisten valtioiden valuutat ovat heikentyneet voimakkaasti vajaan kahden viikon aikana.

Kazakstanin keskuspankki antautui torstaina markkinavoimien edessä ja päästi valuuttansa tengen kellumaan. Tenge upposi saman tien kuin kivi ja menetti yli neljänneksen arvostaan dollaria vastaan.

"Kukaan ei voi seisoa yksin tässä myrskyssä", kommentoi Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajev valuuttakaaosta valtion televisiolähetyksessä.

Presidentin mukaan keskuspankki on käyttänyt 28 miljardia dollaria puolustaakseen tengen arvoa sitten vuoden 2014 alun.

Kiinan valuuttaviilausten lisäksi kehittyneiden maiden valuuttoja on jo parin vuoden ajan heiluttanut Yhdysvaltojen kevyen rahapolitiikan asteittainen lopettaminen. Esimerkiksi Vietnam ja Azerbaidžan ovat joutuneet markkinapaineiden vuoksi devalvoimaan valuuttansa. Varsinaista valuuttasotaa, jossa maat yrittävät kilpaa pönkittää valuuttojen manipulaatiolla kilpailukykyään, ei kuitenkaan ole suuressa mittakaavassa puhjennut.

Viime vuonna Yhdysvaltojen keskuspankki Fed ajoi alas arvopaperien osto-ohjelman ja tänä vuonna se todennäköisesti aloittaa korkojen noston ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008. Ohjauskoron nostaminen todennäköisesti vahvistaisi dollaria entisestään ja imuroisi pääomia kehittyvistä maista Yhdysvaltoihin.

Myös öljyn hinnan romahdus vuoden sisällä on aiheuttanut paineita valuutoille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Japani
  • Kiinan talous

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    8. 8

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    9. 9

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa ottelua

    10. 10

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää