Kuluttajatutkimusyhtiön johtaja: Alle 20-vuotiaat ovat syntyneet keskelle laiteavaruutta, mutta harva yritys edustaa heitä - Talous | HS.fi

Kuluttajatutkimusyhtiön johtaja: Alle 20-vuotiaat ovat syntyneet keskelle laiteavaruutta, mutta harva yritys edustaa heitä

"Nuorille jopa aamiaisen ostaminen on erilainen kokemus kuin vanhemmille", sanoo kuluttajatutkimus­konserni TNS:n pääjohtaja Richard Ingleton.

"Lapset ja nuoret ovat digiosaajia. Heille jopa aamiaisen ostokokemus on erilainen kuin vanhemmille. He selvittävät netistä, Facebookista ja blogeista, mikä on terveellistä ja mistä tuotteen saa edullisimmin tai helpoimmin. Me vanhemmat menemme ostamaan aamiaistarpeet marketista", Richard Ingleton tiivistää. Tutkimusfirma TNS:n pääjohtaja Ingleton vieraili Helsingissä tiistaina.

2.9.2015 16:11 | Päivitetty 3.9.2015 11:45

Uunituore kuluttajien asenteita selvittänyt tutkimus kuvaa keskivertosuomalaisen hyvää arkea tavoittelevaksi, pienistä asioista onnensa löytäväksi ihmiseksi.

Tietääkö maailman toiseksi suurimpaan kuluttajatutkimuskonserniin kuuluvan TNS:n pääjohtaja Richard Ingleton, minkälainen suomalainen kuluttaja on kymmenen vuoden päästä?

Artikkeliin liittyviä aiheita