Talous

Kuluttajaliitto: Sähkön siirtohintojen korotukset ovat selkeästi kohtuuttomia

Siirtohinnat nousevat Espoossa keskimäärin yli 30 prosenttia. Kuluttajalla ei ole käytännössä keinoja vaikuttaa siirtohintoihin, koska siirtoyhtiönä toimii aina paikallinen monopoliyritys.

Kuluttajaliitto arvostelee sähkön siirtohintojen roimia korotuksia. Liittoon on tullut aiheesta useita kiukkuisia yhteydenottoja, joissa kysytään, ovatko korotukset kohtuuttomia.

Kuluttajaliiton mukaan ovat.

”Näin suuret korotukset kertarysäyksellä eivät ole kohtuullisia”, sanoo Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling.

Kuluttajalla ei ole käytännössä keinoja vaikuttaa siirtohintoihin, sillä vaikka sähköyhtiönsä voi valita, siirtoyhtiönä toimii aina paikallinen monopoliyritys.

Sähkön siirtohinnat ovat puhuttaneet sen jälkeen, kun uusi sähkönsiirtoyhtiö Caruna ilmoitti nostavansa siirtohintoja maaliskuun alusta. Espoossa prosentuaalinen nousu on keskimäärin runsaat 30 prosenttia ja kerrostaloasujalle jopa 50 prosenttia.

Euroissa korotukset ovat Carunan mukaan noin 4–8 euroa kuukaudessa.

Myös muut sähköyhtiöt ovat ilmoittaneet hinnankorotuksista. Yhtiöt ovat perustelleet hinnankorotuksia sillä, että sähköverkkoja on parannettava ja tämä vaatii yhtiöiltä investointeja. Käytännössä tämä tarkoittaa siirtymistä maakaapelointiin.

Beurlingin mukaan maakaapelointi on kuluttajien kannalta hyvä asia, mutta näin suurille korotuksille hän ei silti näe perusteita.

”Yhtiöillä on tässä tavallista suurempi vastuu, koska ne ovat monopoliasemassa. Kuluttaja ei voi vaihtaa yhtiötä, siksi hänen on voitava luottaa siihen, että korotukset ovat kohtuullisia ja hinnoittelu on läpinäkyvää”, Beurling sanoo.

Kuluttajaliiton johtava lakimies Tuula Sario vertaa korotuksia vuokrankorotuksiin.

”Hyvä vuokratapa lähtee siitä, että vuokrankorotus ei voi olla kerralla enempää kuin 15 prosenttia”, Sario sanoo.

Myös eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja ja perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen arvostelee sähkön siirtohintojen roimia korotuksia. Turunen aikoo tuoda asian eduskunnan talousvaliokunnan käsiteltäväksi.

”Minusta on tärkeä selvittää, ovatko korotukset kohtuullisia. Liki 30 prosentin korotukset ovat todella kovia”, Turunen sanoo.

Turusen mukaan valiokunta aikoo kuulla asiassa sekä viranomaisia, sähköyhtiöitä että kuluttajayhdistyksiä.

”On totta, että laki velvoittaa yhtiöt parantamaan verkkojaan. Toisaalta, kun katsoo yhtiöiden tuloksia, ne ovat tehneet hyviä voittoja. Nyt on tärkeä selvittää, ovatko ilmoitetut korotukset kohtuullisia vai eivät”, Turunen sanoo.

Turunen myös twiittasi aiheesta sunnuntaina iltapäivällä.

Kuluttajalla on vain vähän keinoja vaikuttaa hinnankorotuksiin. Yksittäinenkin kuluttaja voi valittaa aiheesta kuluttajariitalautakuntaan. Käsittely voi tosin kestää pitkään, ja sen jälkeen annettava päätös on vain suositus. Yhtiön ei ole pakko noudattaa sitä.

Tästä on kyse

  Vuonna 2013 tuli voimaan sähkömarkkinalaki, joka vaatii yhtiöitä parantamaan sähkönjakelun varmuutta.

  Lain mukaan myrskyn tai rankkojen lumisateiden jälkeen sähkökatko saa kestää taajamissa korkeintaan 6 tuntia ja haja-asutusalueella korkeintaan 36 tuntia.

  Laki antaa yhtiöille pitkät siirtymäajat. Vaatimusten on toteuduttava vuonna 2028. Energiavirasto voi erityisistä syistä myöntää tähän lisäaikaa.

  Monet yhtiöt ovat ilmoittaneet korottavansa sähkön siirtohintoja lain vaatimien investointien takia. Joillakin yhtiöillä korotukset ovat kymmeniä prosentteja.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uniasentosi voi paljastaa, oletko introvertti – Viisi faktaa nukkuma-asennoista

    2. 2

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    3. 3

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    4. 4

      Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

      Tilaajille
    5. 5

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    6. 6

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    7. 7

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    8. 8

      Britannian poliisi pidätti miehen jalkapalloilija Emiliano Salan taposta epäiltynä

    9. 9

      Pekka Haavistolla ministerien suurin velka 530 000 euroa – ministereistä vauraimmalla Timo Harakalla 609 000 euron sijoitusomaisuus

    10. 10

      Nuoret ovat siirtyneet käyttämään ääniviestejä tekstailun sijaan – moni vanhempi ei tiedä tätä helppoa kikkaa, millä viestit voi kuunnella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    2. 2

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    3. 3

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    4. 4

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    5. 5

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    6. 6

      Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

      Tilaajille
    7. 7

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    8. 8

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    9. 9

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    10. 10

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    10. 10

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    11. Näytä lisää