Talous

Yrityskylä opettaa koululaisille taloutta – ”kyllähän tämä aina tavallisen oppitunnin voittaa”

Peruskoululaiset harjoittelevat kansainvälisen yrityksen johtamista tiimeissä digitaalisen pelin avulla.

”Pankkiiri ei myönnä sitä lainaa, jos yrityksen maine on huono. Muistakaa pitää maine korkealla!” evästää tuotepäällikkö Minna Ala-Outinen. Hän juontaa peliä, jonka avulla opetellaan kansainvälistä bisnestä.

Vantaalaisen Peltolan koulun yhdeksäsluokkalaiset on koottu ryhmiin, jotka pelaavat voitosta kivenmurskaimia myyvässä yrityksessä. Paikka on Tikkurilan kirjastoon pystytetty yrityskylä.

Taloudellinen tiedotustoimisto TAT pilotoi tänä vuonna yrityskyliä Vantaan lisäksi Helsingissä ja Kuopiossa myös yläkoululaisille, kun tähän asti niitä on ollut tarjolla alakoululaisille eli kuudesluokkalaisille.

Piloteissa on mukana yli 2 000 oppilasta ja opettajaa. Suomen kuudesluokkalaisista yrityskylät tavoittavat jo yli 70 prosenttia. Niitä on jo kymmenkunta eri puolilla Suomea.

Kun kuudesluokkalaiset opettelevat lähinnä myymään korvapuusteja Kuopioon, kaupittelevat yhdeksäsluokkalaiset järeämpää tavaraa vaikka Kiinaan.

”Kyllähän tämä aina tavallisen oppitunnin koulussa voittaa”, tuumivat Tiimi 2:n 15-vuotiaat jäsenet Noora Vehmala, Aada Samuli, Lauri Olkkonen ja Topias Kivilahti.

Pelillinen bisnesopiskelu tempaa nuoret mukaansa, mutta kysymys mahdollisesta yrittäjän ammatista vie heidät vielä hiljaiseksi. Kenenkään vanhempikaan ei ole yrittäjä, mutta isovanhemmista löytyy ainakin maitoautoja rakentanut vaari.

Peltolan koulun historian ja yhteiskuntaopin opettajan Petri Lassin mukaan yrityskylä voi olla oppilaita ”motivoiva juttu”.

”En ole aivopesemässä ketään, mutta yritykset nyt vain ovat osa yhteiskuntaa, ja talouden merkitys lisääntyy”, Lassi perustelee Peltolan koulun innokkuutta ryhtyä ysiluokkalaisten yrityskylän pilottikouluksi.

Yrityskylä on talouden, työelämän ja yrittäjyyden oppimis­kokonaisuus, joka sai alkunsa vuonna 2009. Kansainvälisillä koulutusalan messuilla Qatarissa Dohassa vuonna 2014 maailman parhaana palkittua koulutusinnovaatiota rahoittavat opetusministeriö, Samsung ja Yksityisyrittäjäin säätiö.

Yhdeksäsluokkalaisten yrityskylää esiteltiin viikonvaiheessa myös Educa-messuilla, joille osallistui yli 14 000 opettajaa.

Yrityskylä koostuu opettajien koulutuksesta, oppitunneista koulussa ja vierailusta erityiseen yrityskylään. ”Yrityskylä toteuttaa uutta opetussuunnitelmaa käytännönläheisesti”, mainostaa Yrityskylän toimitusjohtaja Tomi Alakoski.

Käytännönläheisyyttä tavoittelevat myös muut yhteistyö­kuviot. Esimerkiksi Nuori yrittäjyys -järjestö tarjoaa säätiöiden ja yritysten rahoituksella opinto-ohjelmia eri kouluasteille.

Vaikka maan hallitus on yritysmyönteisempi kuin moni aiempi, alettiin koulujen opetussuunnitelmiin tuoda yrittäjyysoppeja jo 1990-luvun puolivälissä, ja trendi on kasvava.

”Kaikilla koulutusasteilla selkeästi lisätään yrittäjyyskasvatuksen ja -opetuksen määrää”, arvioi johtaja Veli-Matti Lamppu Suomen Yrittäjistä. Lampun mukaan myös yrittä­jyysasenteet ovat nuorilla historiallisen korkealla, tuoreet kyselyt vihjaavat.

Peruskoulun uusissa opetussuunnitelman perusteissa yrittäjyys on osa laaja-alaisen osaamisen taitoja yhdessä työelämätaitojen kanssa. Lukiossa taas on aihekokonaisuus nimeltään aktiivinen kansalaisuus, yrittäjyys ja työelämä. Lukioista parikymmentä painottaa yrittäjyyttä.

Suomen Yrittäjät järjestää toukokuussa alkaneessa kolmivuotisessa hankkeessa yrittäjyyskoulutusta opettajille, opettajien kouluttajille ja opettajaksi opiskeleville. Koulutus on tavoittanut jo 900 henkeä 13 paikkakunnalla. Tavoite on 7 000 henkeä.

Opettajien opit mahdollistaa lääkintöneuvos Sakari Alhopuron tekemä miljoonan euron lahjoitus.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Ammattikoulutus yleisin tausta

 Yleisin koulutustausta yrittäjillä on ammatillinen koulutus, joka on yli

kolmanneksella.

 Noin viidenneksellä on vanha opistoasteen

koulutus.

 Yliopistotutkinto on alle viidenneksellä.

 Ammattikorkeakoulututkinto on 15 prosentilla.

 Peruskoulupohjalta yrittää seitsemän ja ylioppilaspohjalta kuusi prosenttia.

 Tiedot ovat vuodelta 2014 ja perustuvat Suomen

Yrittäjien jäsenrekisteriin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yrittäjyys
  • Koulutus
  • Vantaa
  • Koululaisten uutiset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihotessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatieasemalla väistämättä ketään

    2. 2

      Latinalaisen Amerikan ensimmäinen naispuolinen sukellusvenesotilas näki meren vasta 21-vuotiaana – nyt hän on loukussa sukellusveneessä, josta on loppumassa happi

    3. 3

      Jan Vapaavuori lopetti Ruotsin lipun ylivallan Helsingin paraatipaikalla – Kaupungintalolla liputetaan kokeeksi Suomen lipulla joka päivä ja yö

    4. 4

      Poliisi löytänyt videokuvaa tilanteesta, jossa autoilija törmää 6-vuotiaaseen poikaan Itäkeskuksessa ja pakenee paikalta – myös videolla näkyvää silminnäkijää etsitään

    5. 5

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    6. 6

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    7. 7

      Espoon Otaniemeen ilmestyi omituinen liikennemerkki – Syy löytyy suomalaisesta robottiautosta, joka esiteltiin juuri

    8. 8

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi veden alta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    9. 9

      Kela harkitsee äitiyspakkaukselle uutta nimeä – Yleisöltä tuli muutamassa tunnissa 4 000 nimiehdotusta

    10. 10

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    3. 3

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi veden alta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    4. 4

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    5. 5

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    6. 6

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    7. 7

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    8. 8

      Lähes 200 :aa Kehä III:lla posottanut mies valitti ajokiellon pituudesta –”Ilman autoa työmatka kestää yli kolme tuntia”

    9. 9

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    10. 10

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää