Talous

OP-ryhmä ei ole ainoa: myös Nordea vaatii erikoisiin kysymyksiin vastaamista verkkopankissa

Rahanpesulaki velvoittaa pankit kyselemään asiakkailtaan esimerkiksi sukulaisten poliittisesta vaikutusvallasta

OP-ryhmän pankkiasiakkaat ovat suivaantuneet, kun verkkopankkiin kirjautuminen on vaatinut tungetteleviin kysymyksiin vastaamista. Sähköisessä lomakkeessa kysytään muun muassa tulotasosta, omaisuudesta ja yritystoiminnasta. HS kertoi asiasta perjantaina.

Kysymyksissä vaaditaan tietoa muun muassa siitä, onko vastaaja tai joku hänen perheenjäsenensä ”poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö”.

Nyt myös Nordean asiakkaiden on syytä varautua kyselyihin lähikuukausina, sillä Finanssivalvonta on patistanut pankkeja keräämään asiakkaistaan tietoja säännöllisesti.

Nordean sivuilla kerrotaan, että kyselyitä lähetetään verkkopankkiasiakkaille kevään aikana. Ensimmäiset asiakkaat saavat sen huhtikuun alussa, mutta kyselyt lähetetään useassa erässä.

”Ensimmäiset verkkopankkikyselyt lähetimme jo vuosi tai kaksi sitten”, sanoo Nordean lehdistöpäällikkö Anni Hiekkanen.

Tarkoitus on tehdä vastaaminen asiakkaalle mahdollisimman helpoksi, joten usein kyselyt tehdään, kun asiakas tulee konttoriin asioimaan.

S-pankin sivuilta asiasta ei löydy tietoa. Haku tarjoaa pankkisääntelyä koskevan artikkelin joulukuulta, missä asiaa ei kuitenkaan selitetä.

Danske Bank kertoo sivuillaan, että sillä tulee olla asiakkaan henkilötietojen lisäksi ”riittävät tiedot asiakkaan toiminnasta, taloudellisesta asemasta, asioinnista ja palvelujen käyttötarkoituksesta.”

Danske Bank ”saattaa lähestyä sinua aiheesta verkkopankkiviestillä, kirjeellä tai puhelinsoitolla”, sivuilla kerrotaan. HS ei tavoittanut pankin edustajaa lauantaina.

Kysymykset perustuvat lakiin rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä sekä muutamaan muuhun lakiin. Rahanpesua ja terrorismia koskeva laki säädettiin vuonna 2008 ja se pohjautuu EU-direktiiviin.

Asiakkaalta kysytään ainakin tulotiedot ja se, onko hänen tilillään tai tileillään rahaliikennettä ulkomaille. Samalla selvitetään tietoja asiakkaan nykyisistä ja menneistä liiketoimista ja -suhteista.

Lisäksi asiakas joutuu selvittämään, onko hän itse tai joku hänen perheestään poliittisesti vaikutusvaltainen. Vuonna 2010 valtioneuvosto päätti, että aivan erityisen tarkkaan seulaan asiakas voi päätyä, mikäli hänellä on tekemistä Iranin tai Pohjois-Korean kanssa.

Kyse ei ole rasismista, vaan siitä, että näiden maiden terrorismi- ja rahanpesusäännökset eivät vastaa vastaa kansainvälisiä velvoitteita.

Erityisesti kysymys poliittisesta vaikutusvallasta herättää asiakkaissa usein kummastusta. Vaikutusvaltaisuuden selvittäminen koskee myös perheenjäseniä ja läheisiä yhtiökumppaneita. Näin ollen esimerkiksi kenraalin vaimo, ministerin tytär, suurlähettilään isä tai kansanedustajan äiti kirjataan erikseen pankin tietoihin perhesuhteineen.

”Pankit voivat lisätä kysymyksiä harkintansa mukaan, mutta Finanssivalvonta määrittää peruskysymykset”, kertoo Nordean Hiekkanen.

Nordean Anni Hiekkanen korostaa, että kyselyt esitetään, koska se on pankin lakisääteinen velvollisuus. Hiekkasen mukaan Nordean asiakkaat ovat suhtautuneet kyselyihin ymmärtävästi.

Jos asiakas haluaa kyselyistä lisää tietoa, henkilökunnalla on velvollisuus antaa sitä. ”Asiakas voi vaikka halutessaan pyytää tapaamisen lopuksi, että kyselyn vastaukset käydään yhdessä koneelta läpi.”

Mikäli jokin vastaus ei pankkia tyydytä, se voi pyytää lisätietoja. Mikäli asiakas esimerkiksi pilanpäiten kertoisi vaikkapa kasvattavansa Tšetšenian presidentin lehtolasta, Nordean Hiekkanen arvioi että lisätietoja kyllä kysyttäisiin.

Jos vitsi alkaa kaduttaa, asiakkaalla on oikeus tarkistaa omat tietonsa. Hiekkanen lupaa, että asiakas saa pyynnöstä Nordealta yhteenvedon omista tiedoistaan.

Pankeilla on kuitenkin myös lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa ainakin rahanpesuun liittyvät epäilynsä keskusrikospoliisin alaisuudessa toimivalle rahanpesun selvittelykeskukselle. Virheellisetkin tiedot saattavat kertautua ja kävellä vastaan yllättäen tulevaisuudessa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Oletko ”peppi” eli poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö?

Valtioneuvoston asetus poliittisesti vaikutusvaltaisesta henkilöstä on vuodelta 2011. Nimitys ”peppi” tulee englanninkielisestä PEP-lyhenteestä, joka muodostuu sanoista politically exposed person.

Poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön perheenjäseniksi lasketaan aviopuoliso tai siihen rinnastettava kumppani, lapset ja lasten puolisot sekä vanhemmat. Myös ”pepin” läheiset yhtiökumppanit rekisteröidään.

Olet poliittisesti vaikutusvaltainen, jos viimeisen vuoden aikana jokin seuraavista ehdoista on täyttynyt:

 Olet valtion tai hallituksen päämies, ministeri, vara- tai apulaisministeri

 Parlamentin jäsen

 Korkeimman oikeuden tai vastaavan oikeuselimen jäsen, jonka päätöksiin ei yleensä voi hakea muutosta

 Tilintarkastustuomioistuimen tai valtion varainhoitoa tarkkailevan ylimmän päättävän elimen jäsen

 Keskuspankin johtokunnan jäsen

 Suurlähettiläs tai asiainhoitaja

 Puolustusvoimien upseeri joka kuuluu vähintäänkin kenraalikuntaan

 Valtion kokonaan omistaman yrityksen hallinto-, valvonta- tai johtoelimen jäsen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pankit
  • Tietosuoja
  • Rahanpesu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Japanissa tehdään niin vähän rikoksia että pikkuhousuvarkauskin saa rikostutkijat liikkeelle – poikkeuksena 70-vuotias sarjamurhaaja ”Musta leski”

    6. 6

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    7. 7

      Älypuhelin menee liian usein lapsen edelle – imettäessäänkin monet äidit katsovat koko ajan puhelinta

    8. 8

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    9. 9

      Metroliikenne pysähtyi hetkeksi länsimetron ensimmäisenä päivänä – tungos Rautatieasemalla alkoi heti

    10. 10

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    4. 4

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    5. 5

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    6. 6

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    7. 7

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    8. 8

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    9. 9

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    10. 10

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää