Talous

Tupakkayhtiöiden hamstraus lyö loven valtion kassaan

Verosuunnittelu syö tänä vuonna puolet tupakkaveron laskennallisesta korotuksesta, mutta silti koko tupakka-ala haluaisi päästä varastokikkailustaan eroon.

Tupakkayhtiöt hamstrasivat tupakkaa varastoihinsa runsaasti viime vuoden joulukuussa, kertovat Tullin tuoreet tilastot.

Kun koko vuonna tupakan valmisteveroja kerättiin reilut miljardi euroa, oli marraskuun tilityksen osuus 136 miljoonaa euroa ja joulukuun peräti 643 miljoonaa euroa.

Ennakkovarastoinnin kokonaiskertymä oli vuoden 2015 lopussa noin 30 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.

Syynä loppuvuoden suureen varastointiin oli, että tupakkayhtiöt halusivat välttää vuoden alusta voimaan tulleet valmisteveron korotukset.

”Hamstraus oli meillä erittäin hyvin tiedossa. Se otetaan huomioon verotuottoennusteessa”, hallitusneuvos Merja Sandell valtiovarainministeriöstä kertoo.

Sandellin mukaan tupakkayhtiöt tekevät näin aina ennen veronkorotuksia.

”Se tarkoittaa vain sitä, että veronkorotus myöhentyy. Tupakkavero kertyy muutenkin viiveellä, koska valmisteverot maksetaan kuukausittain jälkikäteen.”

Valtion kannalta hyvänä puolena on, että valtio saa rahaa kassaansa etupainotteisesti, joskin matalammalla verokannalla.

Joulukuun varastojen täydennys näkyy joka tapauksessa tämän vuoden verotilityksissä, koska joulukuun verot ilmoitetaan ja maksetaan tammikuussa.

Tupakan valmisteveroa korotetaan tänä vuonna kaksi kertaa niin, että tupakka-askin hinta nousee korotusten seurauksena noin 55 senttiä. Toinen korotus tulee heinäkuun alusta.

Sandellin mukaan laskennallisesti korotukset toisivat valtiolle 68 miljoonaa euroa lisätuloja, mutta verosuunnittelun ja varastoviipeen takia valtiolle jäänee korotuskertymästä noin puolet.

Sandell muistuttaa, että tupakkayhtiöt eivät saa verosuunnittelustaan lisäkatteita, vaan matalammalla verokannalla verotetut tupakat täytyy myydä vanhalla halvemmalla hinnalla.

Suuret kansainväliset tupakkayhtiöt haluaisivat itse, että ennakkovarastojen kerryttäminen kiellettäisiin. Viimeksi tällainen julistus annettiin viime vuonna konsulttiyhtiö EY:n raportissa.

Näin tupakkatehtaiden ei tarvitsisi syytää veronkorotusten alla tupakkaa tiettyihin maihin, varastot pysyisivät kooltaan järkevämpinä ja kuluttajat saisivat tuoreempaa tupakkaa.

Niin kauan kuin kilpailija pystyy myymään halvemmin verotettua tupakkaa varastoistaan, kaikkien muiden täytyy toimia samalla tavalla, Sandell selittää markkinoiden logiikkaa.

EU:n tuomioistuimessa on juuri käsiteltävänä tapaus, jossa Portugalin valtio pyrki estämään varastojen kerryttämistä. Komission mukaan näin ei saisi tehdä.

Sandell kertoo valtiovarainministeriön odottavan EU-tuomioistuimen ratkaisua. ”Katsotaan miten Portugalin tuomiossa käy ja arvioidaan tilanne.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tupakka
  • Verotus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    2. 2

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    3. 3

      Hälytyskellot eivät Suomessa soineet, kun Mugabe kertoi pelottavista suunnitelmistaan tavattuaan Mauno Koiviston 1981

    4. 4

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    5. 5

      Miksi pojat alisuoriutuvat? Vanhempien ”luokkashoppailu” saattaa vauhdittaa sukupuolten oppimiseroja, tutkijat sanovat

    6. 6

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalainen yhteiskunta tekee pojista alisuoriutujia – äitinä syytän itseäni siitä, etten panostanut poikani kulttuuri­harrastuksiin ennen murrosiän alkua

    8. 8

      Suomalainen ”Daniel” lähti Syyriaan sota-alueelle 2013, ja nyt hän on siellä jumissa 3-vuotiaan lapsensa kanssa – ”Olen nähnyt kaikenlaista”

    9. 9

      Joukko pohjoiskorealaisiksi esittäytyneitä kalamiehiä ajautui Japaniin – ”Aavelaivat” ovat maan rannikoilla yleisiä

    10. 10

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    2. 2

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    3. 3

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    4. 4

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    5. 5

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    6. 6

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    7. 7

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    8. 8

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    9. 9

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    10. 10

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Näin saat tekstiviestit, Whatsapp-historian ja Facebook-viestit helposti talteen tietokoneellesi – Varmuuskopiointi ei riitä viestien arkistoimiseen
    3. Muoviroina täyttää lapsiperheiden kodit ja maailman valtameret – suomalaisten kehittämällä kierrättimellä roinasta voi tehdä lelujen raaka-ainetta
    4. Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”
    5. Kukkotappelua, painia, lautalätkää – Suomi on välituntiliikunnan mallimaa, jota muut ihmettelevät: ”Tärkeää on, että oppilaat voivat ponnistella yhdessä”
    6. Hälytyskellot eivät Suomessa soineet, kun Mugabe kertoi pelottavista suunnitelmistaan tavattuaan Mauno Koiviston 1981
    7. Joukko pohjoiskorealaisiksi esittäytyneitä kalamiehiä ajautui Japaniin – ”Aavelaivat” ovat maan rannikoilla yleisiä
    8. Mikä on ero maailman kärkeen? Suomen hiihdon huippulupaukset ottavat Rukalla merkittävän askeleen: ”Itse luo ehkä vähän painetta”
    9. Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”
    10. Traktorin perään ajanut henkilöauto kimposi rekkaa päin Juuassa – kuljettaja kuoli
    11. Tunti sitten
    12. Kolmevuotiaat kertovat, että opettaja antoi pillereitä ja käski olla alasti – Jälleen uusi päiväkoteja koskeva epäily roihautti suuren keskustelun Kiinassa: voiko ammattilaisiin luottaa?
    13. Näytä lisää