Talous

Kelvollinen loppuvuosi auttoi Finnairia nousemaan plussalle

Polttoaineiden konservatiivinen suojauspolitiikka söi vielä lentoyhtiön tulosta, matkustajamäärä nousi uuteen ennätykseen, yli kymmeneen miljoonaan.

Lentoyhtiö Finnair onnistui tekemään vuoden viimeisellä neljänneksellä lievästi positiivisen toiminnallisen tuloksen ja koko vuoden toiminnallinen liiketulos oli 23,7 miljoonaa euroa.

”Kyseessä oli jo viides perättäinen neljännes, kun paransimme suoritustamme edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden”, toimitusjohtaja Pekka Vauramo totesi tilinpäätöstiedotteessa.

Vauramon mukaan yhtiön harjoittama polttoaineen hinnan suojauspolitiikka vaikuttaa edelleen siihen, että yhtiö ei ole päässyt hyötymään täysimääräisesti alentuneista polttoaineiden hinnoista.

”Siksi arvioimme, että polttoainekustannuksemme pienenevät tulevilla neljänneksillä edelleen liikenteen kasvusta huolimatta”, Vauramo tiedotti.

Vauramon mukaan Finnairin matkustajamäärä nousi viime vuonna uuteen ennätykseen, yli kymmeneen miljoonaan.

Loka–joulukuussa Finnairin liikevaihto kasvoi 5,9 prosenttia vertailukaudesta 585,5 miljoonaan euroon.

Koko vuonna 2015 liikevaihto kasvoi 1,7 prosenttia vertailukaudesta 2 324,0 miljoonaan euroon.

Lentoyhtiöiden kannattavuutta vertaillaan usein käyttökatteella ennen vuokria (EBITDAR), koska lentokoneiden omistusjärjestelyt vaihtelevat omasta omistuksesta erilaisiin vuokraus- ja leasingsopimuksiin.

Loka–joulukuussa Finnairin toiminnallinen EBITDAR nousi 59,5 miljoonaa euroon vertailukauden 43,5 miljoonasta eurosta.

Koko vuoden osalta luku nousi 231,2 miljoonaan edellisvuoden 176,6 miljoonasta eurosta.

Finnairin osakekohtainen tulos oli 0,44 euroa.

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2015 ei jaeta osinkoa.

Yhtiö pitää tiedotustilaisuuden tuloksestaan keskiviikkona kello 11.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Finnair

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    3. 3

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    4. 4

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    5. 5

      Matti Nissisen alaiset varoittivat esimiestään, mutta valtakunnansyyttäjä jatkoi veljensä firman markkinointia – ”Tietyllä tavalla hurahdin tähän menetelmään”

    6. 6

      Metsäjätti UPM maksaa duunareille tuhansien eurojen tulospalkkiot – tieto julkaistiin kesken riitaisten työehtoneuvottelujen

    7. 7

      Perussuomalaiset hajoaa ydinkannatusalueellaan Vantaalla – yhdeksän aktiivia loikkaa sinisiin

    8. 8

      Ystävistä tuli vihamiehiä – nykyisten ja entisten perussuomalaisten vihanpito on saanut hämmentävät mittasuhteet

    9. 9

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    10. 10

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    4. 4

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    5. 5

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    6. 6

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    9. 9

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    10. 10

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    9. 9

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää